Painonnoston 17-vuotiaiden EM-kilpailut Valencia, Espanja 16.-23.5.2010

Liittynyt
25.4.2006
Viestejä
168
Painonnoston 17-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailut käydään 16.-23.5.2010 Espanjan Valenciassa. Suomalaislupauksia EM-lavalla nähdään neljä.

Henri Kaikkonen ja Klaus Eloranta nostavat torstaina 20. toukokuuta kisailtavassa 69-kiloisten B-ryhmässä. Kilpailu alkaa kello 11:00 paikallista aikaa (kello 12:00 Suomen aikaa).

Robert Pirkkiö ja Eemi Apuli voimailevat puolestaan sarjassa 77 kiloa. Kaksikko latoo rautaa tankoon niin ikään painoluokan B-ryhmässä, joka käydään perjantaina 21. toukokuuta kello 11:30 alkaen (Suomen aikaa kello 12:30).

Kilpailuiden kotisivut ovat osoitteessa: http://www.fedehalter.org/ue17_2010/ENG/index.htm. Kilpailuiden kotisivuilta voi seurata reaaliaikaisesti kilpailupöytäkirjaa ja sieltä löytyy myös videoklippejä nostoista.
 
Henri Kaikkonen teki torstaina 69-kiloisten B-ryhmässä 211 (96+115) kilon yhteistuloksen. Hän sijoittui tuloksellaan ryhmänsä yhdeksänneksi. Klaus Elonranta rutisti puolestaan 198 (87+111) kilon yt:n, jolla hän sijoittui 13:nneksi. Poikien lopulliset sijoitukset selviävät myöhemmin kisailtavan painoluokan A-ryhmän jälkeen.
 
Henri Kaikkonen teki torstaina 69-kiloisten B-ryhmässä 211 (96+115) kilon yhteistuloksen. Hän sijoittui tuloksellaan ryhmänsä yhdeksänneksi. Klaus Elonranta rutisti puolestaan 198 (87+111) kilon yt:n, jolla hän sijoittui 13:nneksi. Poikien lopulliset sijoitukset selviävät myöhemmin kisailtavan painoluokan A-ryhmän jälkeen.

Kaikkosen lopullinen sijoitus oli 19:s ja Elorannan 23:s.

Poikien 69-kiloisten voittajaksi nosti Azerbaidzhanin Nijat Rahimov 290 (131+159) kilon yhteistuloksella. Muutkin mitalistit ylittivät 280 kilon yt-rajan, sillä Valko-Venäjän Pjotr Asajonok oli hopealla kilon Rahimoville hävinneenä ja Saksan Nico Müller kolmas tasan 280 (126+154) kilon voimailulla. Sarjan tulokset kokonaisuudessaan: http://www.polska-sztanga.h2.pl/ps/pliki/MEU17_69M.pdf
 
Minkä ikäisenä noissa suurissa painonnostomaissa tulevat huiput aloittavat yleensä treenaamaan tosissaan?

Riippuu hieman tapauksesta, mutta siinä kymmenen ikävuoden tietämissä.

Näiden huippumaiden nostajilla, jotkä tänäänkin pokkaavat mitaleita pojissa (ja tytöissä), on harjoitusvuosia 15-17-vuotiaana takana jo siis useita. Ja treenimäärät ovat korkeita. Uskaltaisin väittää, että korkeampia kuin yhdelläkään (aikuis)suomalaisnostajalla.

Tänään kisailtavan poikien 77-kiloisten sarjan ehdoton ennakkosuosikki on Venäjän Artjom Okulov (syntynyt 5.5.1994). Hän teki maaliskuussa 17-vuotiaiden Venäjän mestaruuskilpailuissa 315 (145+170), yritti temmata 147 kiloa ja työntää 180 kiloa: http://wsport.free.fr/2010/Mars/RussianChamp_93/mal77.pdf
 
10-vuoden tietämissä todellakin toi aloittamis ikä pyörii.. tosin ainakin aasian maissa huiput aloittaa useasti vielä selvästi nuorempana. Ilya Ilin muistaakseni 6-vuotiaana mitä ikää kannatan itse tekniikan opettamisessa koska siinä iässä liikeradat oppii helpoimmin. Enään ei ainakaan kovin usein kuule että huipulla olis porukkaa jotka on aloittaneet nostamisen yli 15-vuotiaana kuten vielä esim. 80-luvulla oli monet Neuvostoliitonkin huiput.
Tähän asti on kyllä tullu noissa 17v EM-kisoissa selväksi mitkä maat hallitsee euroopan painonnostoa. Azerit, Armenia, Venäjä, Albania, Romania, Turkki ovat kärjessä aivan järkeään..
Suomen 69kg pojat hoiti hommansa odotusten mukasesti ja varsinkin Henkan tulos oli hyvä.
Toivotaan että kohta Robert ja Eemi jatkavat samaa rataa ja omia ennätyksiä ropisee!!
 
17-vuotiaiden EM-kilpailut: Suomalaiset käsittämättömän tuomarityöskentelyn uhreina 77-kiloisten B-ryhmässä

Suomalaisesitykset jatkuivat perjantaina Espanjan Valenciassa käynnissä olevissa 17-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuissa. 77-kiloisten B-ryhmässä nähtiin sinivalkoisia värejä kahden nostajan toimesta.

Kalajoen Junkkareita kotimaassa edustava Eemi Apuli avasi EM-urakkansa 97 kilon tempauksella. Onnistuneen ensimmäisen noston jälkeen tankoon kuormattiin 100 kiloa, mutta nämä painot eivät suostuneet menemään hyväksyttävästi suorille käsille. Kolmanteen yritykseen lastattiin kilo lisää ja kalajokinen selvitti 101 kilon tempauksen vaivatta.

Sarjan toisen suomalaisedustajan Robert Pirkkiön nosto-osuus alkoi aavistuksen huolimattomasti. 108 kilon starttiraudat pyörivät kahdesti yli, mutta asettuivat hallintaan kolmannella tempauksella.

Työnnössä suomalaisleirin hallitseva väri oli punainen. Apuli onnistui ensimmäisessä 116 kilon nostossaan. Myös jatkoyritykset 121 kilosta siirtyivät mukisematta suorille käsille, mutta molemmilla kerroilla pöytäkirjaan merkittiin epäonnistunut suoritus. Arvokisatulokkaan yhteistulokseksi kasaantui näin 217 (101+116) kiloa, jolla sijoittui lopulta 17:nneksi.

B-ryhmässä käytiin pienimuotoista vääntöä pohjoismaisesta painonnostoherruudesta. Ruotsin Bawar Mohsin pystyi 228 (103+125) kilon yhteistulokseen, jolla hän sijoittui pykälää paremmin kuin Apuli eli 16:nneksi.

Varsinainen epäonnen soturi oli kuitenkin Robert Pirkkiö. Nuorukaisen avaus 131 kilosta ei saanut tuomareiden hyväksyntää. Käsittämätön tuomarityöskentely jatkui rovaniemeläisen kahdessa jäljellä olleessa suorituksessa 133 kilosta. Molemmilla kerroilla Pirkkiö työnsi vaivatta puntit loppuasentoon, mutta tuomarit tarjosivat pelkkää punaista. Suomalaisten tekemä protesti kilpailuiden juryllekään ei auttanut, vaan virallisille tulosliuskoille merkittiin työnnön kohdalle kolme viivaa ja tuloksetta jäänti.

Poikien 77-kiloisten tulostasosta muodostui kaiken kaikkiaan varsin miehekäs. Euroopan mestariksi itsensä tyylitteli voittajasuosikki Artjom Okulov. 16-vuotiaan venäläisen yhteistulos oli 320 (143+177) kiloa. Hopealle taisteli itsensä vasta 15-vuotias Valko-Venäjän Siarhei Haranin, joka merkkautti pöytäkirjaan 310 (135+175) kilon merkinnän. Kamppailun kakkostilasta hävisi kilolla Okulovin joukkuekaveri Muhamad Hibalov. Venäläisen pronssiromut koostuivat 142 kilon tempauksesta ja 167 kilon työnnöstä.

Tulokset:
77 kg: 1) Artjom Okulov, Venäjä 320 (143+177), 2) Siarhei Haranin, Valko-Venäjä 310 (135+175), 3) Muhamad Hibalov, Venäjä 309 (142+167), 4) Aljaksandr Akulau, Valko-Venäjä 303 (131+172), 5) Raffi Melikjan, Armenia 301 (130+171), 6) Aren Nersesjan, Armenia 285 (130+155), 7) Aleks Kacani, Albania 283 (133+150), 8) Matthäus Hoffman, Saksa 276 (128+148), 9) Gregor Nowara, Saksa 273 (122+151), 10) Stefan Secka. Itävalta 272 (126+146), 11) Turgay Besler, Turkki 262 (120+142), 12) Teimuri Pertaia, Georgia 250 (110+140), 13) Sonny Webster, Iso-Britannia 245 (108+137), 14) Sergio Rodriguez, Espanja 232 (102+130), 15) Oscar Lopez, Espanja 231 (97+134), 16) Bawar Mohsin, Ruotsi 228 (103+125), 17) Eemi Apuli, Suomi 217 (101+116), 18) Paulius Kalunda, Liettua 190 (85+105), Robert Pirkkiö, Suomi (108+0).

Lähde: http://www.painonnosto.fi/portal/fi/liitto/uutiset/?bid=829&area=2

Videoklippejä 77-kiloisista:
B-ryhmän tempaus 1/2: http://www.youtube.com/user/fedehalter#p/c/BB92A672EA2C3987/39/0PXRj2djldc
B-ryhmän tempaus 2/2: http://www.youtube.com/user/fedehalter#p/c/BB92A672EA2C3987/40/dSaswVIosGI
B-ryhmän työntö 1/2: http://www.youtube.com/user/fedehalter#p/c/BB92A672EA2C3987/41/LkIX2nyEQs4
B-ryhmän työntö 2/2: http://www.youtube.com/user/fedehalter#p/c/BB92A672EA2C3987/42/FCJhNk607Tc
A-ryhmän tempaus 1/2: http://www.youtube.com/user/fedehalter#p/c/BB92A672EA2C3987/43/CRK7IAzRiB0
A-ryhmän tempaus 2/2: http://www.youtube.com/user/fedehalter#p/c/BB92A672EA2C3987/44/YJfHspG1Xlk
A-ryhmän työntö 1/2: http://www.youtube.com/user/fedehalter#p/c/BB92A672EA2C3987/46/QYYhZZxW_BU
A-ryhmän työntö 2/2: http://www.youtube.com/user/fedehalter#p/c/BB92A672EA2C3987/45/x5YzjxDWSno
 
Todella sääli, jos kisat menevät penkin alle tuomarityöskentelyn vuoksi. En tosin katsonut nostoja, joten en voi ottaa kantaa tuomioiden oikeellisuuteen. Kova on ollut taso tuossa painoluokassa.

yllättävän nuori aloittavat treenaamisen. Ei kauheasti taida täällä päin nähdä alle teini-ikäisiä treenaamassa tosissaan.
 
Mikä noissa Pirkkiön noistoissa muka oli vikana?

Ei ainakaan ylöstyönnössä näyttäisi olevan mitään, kyynärpää käy aika lähellä polvea mutta ei omasta mielestä ainakaan osunut..(Sehän oli kiellettyä säännöissä jos en nyt väärin muista)=
 
Laitetaan vielä kisojen tulokset kokonaisuudessaan:

Tytöt:
44 kg: 1) Laura Pricop, Romania 119 (50+69), 2) Fatma Korkmaz, Turkki 119 (51+68), 3) Neslian Catalca, Turkki 118 (55+63), 4) Julija Rypinskaja, Valko-Venäjä 112 (48+64), 5) Vittoria Pellino, Italia 100 (43+57), 6) Lilla Berki, Unkari 97 (40+57), 7) Emilia Szlasa, Puola 88 (40+48), 8) Sara Marangon, Italia 87 (40+47).

48 kg: 1) Elena Andries, Romania 156 (67+89), 2) Ksenija Maksimova, Venäjä 155 (70+85), 3) Damla Aydin, Turkki 139 (64+75), 4) Atenery Hernandez, Espanja 135 (60+75), 5) Maria Mavrommati, Kreikka 120 (53+67), 6) Julija Belevets, Ukraina 120 (55+65), 7) Natalia Farina, Italia 117 (51+66).

53 kg: 1) Alena Tshystshkan, Valko-Venäjä 175 (78+97), 2) Izabella Jaljan, Armenia 163 (72+91), 3) Bianca Molie, Romania 163 (73+90), 4) Loredana Toma, Romania 156 (68+88), 5) Paulina Sroka, Puola 151 (66+85), 6) Marija Ljubina, Venäjä 151 (66+85), 7) Katarzyna Feledyn, Puola 143 (65+78), 8) Alba Barrera, Espanja 141 (62+79), 9) Debora Bosato, Italia 136 (66+70), 10) Jessica Villetet, Ranska 129 (58+71), 11) Hana Gasiorova, Tshekki 114 (50+64), 12) Ave Bombul, Viro 110 (45+65), 13) Henrietta Kekegyi, Unkari 101 (44+57).

58 kg: 1) Diana Ahmetova, Venäjä 204 (93 17-v. EE+111), 2) Zoe Smith, Iso-Britannia 194 (84+110), 3) Neslihan Okumus, Turkki 187 (85+102), 4) Rabia Zengin, Turkki 178 (83+95), 5) Loredana Heghis, Romania 168 (75+93), 6) Nadila Tshibisova, Ukraina 159 (71+88), 7) Tamata Voit, Saksa 150 (71+79), 8) Giorgia Russo, Italia 148 (65+83), 9) Dora Tchakounte, Ranska 141 (63+78), 10) Ylenia Negrin, Espanja 140 (60+80), Sherjana Ruci, Albania – (79+0).

63 kg: 1) Andreaa Marcovici, Romania 192 (86+106), 2) Valerija Kaverina, Venäjä 190 (85+105), 3) Marina Kaneva, Venäjä 190 (85+105), 4) Hatice Demirel, Turkki 177 (74+103), 5) Katarzyna Szostak, Puola 173 (76+97), 6) Lilija Kastenka, Valko-Venäjä 168 (73+95), 7) Darja Patshabut, Valko-Venäjä 164 (72+92), 8) Irene Martinez, Espanja 160 (72+88), 9) Eleni Konstantinidi, Kreikka 152 (65+87), 10) Salomé Zahner, Ranska 138 (63+75), 11) Kinga Szilagyi, Unkari 130 (60+70), 12) Lilia Geroly, Unkari 112 (51+61).

69 kg: 1) Darija Goltsova, Venäjä 194 (85+109), 2) Maria Harlova, Venäjä 189 (87+102), 3) Natalija Fjadosenka, Valko-Venäjä 186 (84+102), 4) Milena Kruczynska, Puola 183 (80+103), 5) Darja Tsharnjatsova, Valko-Venäjä 161 (71+90), 6) Iryna Dekha, Ukraina 150 (70+80), 7) Covadonga Alonso, Espanja 143 (63+80), 8) Evgenia Vasilatou, Kreikka 134 (60+74), 9) Beatrix Nerhaft, Unkari 103 (45+58).

yli 69 kg: 1) Andreea Aanei, Romania 204 (89+115), 2) Viktorija Aniskevitsh, Valko-Venäjä 189 (84+105), 3) Carlotta Brunelli, Italia 183 (88+95), 4) Hilal Tuncöz, Turkki 182 (84+98), 5) Anna Krystman, Puola 178 (79+99), 6) Anjara Delgado, Espanja 173 (78+95), 7) Marta Drozdziel, Puola 166 (74+92), 8) Roberta Buttiglieri, Italia 165 (75+90), 9) Petra Szücs, Unkari 155 (70+85), 10) Aniko Magat, Unkari 145 (67+78), 11) Victoria Pateraki, Kreikka 135 (60+75).

Pojat:
50 kg:
1) Florin Croitoru, Romania 207 17-v. EE (93+114 17-v. EE), 2) Mohammad Sejidov, Azerbaidzhan 190 (85+105), 3) Daniel Cirlejean, Romania 178 (76+102), 4) Okan Yilmaz, Turkki 177 (76+101), 5) Pasha Ibrahimli, Azerbaidzhan 176 (78+98), 6) Michael Di Giusto, Italia 172 (76+96), 7) Kadir Kocum, Turkki 172 (80+92), 8) Mirco Scarantino, Italia 160 (74+86), 9) Tomas Rimkus, Liettua 137 (60+77).

56 kg: 1) Smbat Margarjan, Armenia 240 (105+135), 2) Artjoms Zerebkovs, Latvia 229 (99+130), 3) Shota Mishvelidze, Georgia 228 (103+125), 4) Gergely Sooky, Unkari 219 (99+120), 5) Elhan Aligulizada, Azerbaidzhan 217 (95+122), 6) Ivan Klim, Valko-Venäjä 215 (100+115), 7) Romario Avdiraj, Albania 206 (90+116), 8) Philipp Scholte, Saksa 202 (83+119), 9) Kacper Gorzelniak, Puola 202 (88+114), 10) Christoph Pichler, Saksa 201 (88+113), 11) Istvan Lorinczi, Unkari 200 (90+110), 12) Sevket Kardes, Turkki 197 (92+105), 13) Daniel Nunez, Espanja 195 (85+110), 14) Ismael Garcia, Espanja 182 (84+98), Florin Mihai, Romania – (91+0), David Cserga, Tshekki – (81+0).

62 kg: 1) Vladik Karapetjan, Armenia 253 (112+141), 2) Firudin Gulijev, Azerbaidzhan 252 (112+140), 3) Emre Büyükünlü, Turkki 249 (112+137), 4) Eduard Sadykov, Venäjä 244 (110+134), 5) Ionut Ilie, Romania 235 (108+127), 6) Vardan Militosjan, Armenia 235 (105+130), 7) Patryk Slowikowski, Puola 224 (102+122), 8) Marek Mirzojew, Puola 220 (98+122), 9) Kleo Grami, Albania 215 (100+115), 10) Florin Bejenariu, Romania 209 (97+112), 11) Richard Nejs, Latvia 201 (85+116), 12) Alberto Sarda, Italia 201 (91+110), 13) Jeyhun Taghizade, Azerbaidzhan 195 (85+110), 14) José Sanchez, Espanja 195 (88+107), 15) Evaldas Pupalis, Liettua 195 (90+105), 16) Mohamad Husen, Israel 189 (83+106), 17) Andrea Sederino, Italia 186 (86+100), 18) Tadas Pocius, Liettua 185 (80+105), 19) Ritvars Grebers, Latvia 182 (80+102), Jimmie Petersen, Tanska – (0+104).

69 kg: 1) Nijat Rahimov, Azerbaidzhan 290 (131+159), 2) Pjotr Asajonak, Valko-Venäjä 289 (134+155), 3) Nico Müller, Saksa 280 (126+154), 4) Viktor Gets, Venäjä 274 (120+154), 5) Gokhan Özenoglu, Turkki 270 (120+150), 6) Vadims Slesarevs, Latvia 268 (119+149), 7) Jaba Tshiburdanidze, Georgia 265 (120+145), 8) Zuriko Tavadze, Georgia 260 (115+145), 9) Alexandru Pintea, Romania 258 (117+141), 10) Oleksandr Pjeljeshenko, Ukraina 253 (113+140), 11) Taulant Morina, Albania 251 (115+136), 12) Luca Parla, Italia 242 (107+135), 13) Roman Zargarjan, Ukraina 242 (115+127), 14) Adam *****, Unkari 235 (103+132), 15) Jan Gasior, Tshekki 233 (105+128), 16) Husnu Karaca, Ranska 231 (102+129), 17) Daniel Pop, Romania 231 (100+131), 18) Mark Konkola, Unkari 228 (100+128), 19) Henri Kaikkonen, Suomi 211 (96+115), 20) Eriks Klavinskis, Latvia 208 (90+118), 21) Rauno Karro, Viro 207 (90+117), 22) Ali Jamoos, Israel 200 (90+110), 23) Klaus Eloranta, Suomi 198 (87+111).

77 kg: 1) Artjom Okulov, Venäjä 320 (143+177), 2) Siarhei Haranin, Valko-Venäjä 310 (135+175),3) Muhamad Hibalov, Venäjä 309 (142+167), 4) Aljaksandr Akulau, Valko-Venäjä 303 (131+172), 5) Raffi Melikjan, Armenia 301 (130+171), 6) Aren Nersesjan, Armenia 285 (130+155), 7) Aleks Kacani, Albania 283 (133+150), 8) Matthäus Hoffman, Saksa 276 (128+148), 9) Gregor Nowara, Saksa 273 (122+151), 10) Stefan Secka. Itävalta 272 (126+146), 11) Turgay Besler, Turkki 262 (120+142), 12) Teimuri Pertaia, Georgia 250 (110+140), 13) Sonny Webster, Iso-Britannia 245 (108+137), 14) Sergio Rodriguez, Espanja 232 (102+130), 15) Oscar Lopez, Espanja 231 (97+134), 16) Bawar Mohsin, Ruotsi 228 (103+125), 17) Eemi Apuli, Suomi 217 (101+116), 18) Paulius Kalunda, Liettua 190 (85+105), Robert Pirkkiö, Suomi (108+0).

85 kg: 1) UIadzimir Jakuta, Valko-Venäjä 333 (149+184), 2) Nailhan Nabijev, Azerbaidzhan 327 (150+177), 3) Aleksei Kosov, Venäjä 326 (151+175), 4) Konstjantyn Reva, Ukraina 322 (142+180), 5) Ferdi Sezgin, Turkki 287 (123+164), 6) Kamil Szczepanik, Puola 286 (126+160), 7) Philipp Kudzik, Saksa 275 (122+153), 8) Alexander Narr, Saksa 271 (121+150), 9) Mareks Jakovlevs, Latvia 270 (125+145), 10) Valts Grauss, Latvia 265 (115+150), 11) Joshua Navarro, Espanja 234 (107+127), Xhuljo Prroni, Albania - (143+0), Adam Zaslonka, Puola - (125+0).

94 kg: 1) Timur Nanijev, Venäjä 327 (150+177), 2) Aljaksandr Venskel, Valko-Venäjä 322 (142+180), 3) Viliamini Aleksidze, Georgia 321 (140+181), 4) Rodion Botshkov, Venäjä 321 (142+179), 5) Hamlet Poghosjan, Armenia 320 (145+175), 6) Jauheni Dzehtsjaruk, Valko-Venäjä 300 (131+169), 7) Piotr Ciupak, Puola 298 (137+161), 8) Efstathios Stroumpis, Kreikka 295 (135+160), 9) Saimir Meta, Albania 293 (133+160), 10) Krystian Sadura, Puola 275 (124+151), 11) Sergej Lichovoj, Liettua 268 (123+145), 12) Soltan Abo Al Aradat, Israel 267 (126+141), 13) Mauro Gasparotto, Italia 265 (117+148), 14) Mihkel Jalajas, Viro 253 (108+145), 15) David Lumbreras, Espanja 250 (115+135), 16) David Litvinov, Israel 230 (105+125), Roman Vasylevskiy, Ukraina – (137+0), Melih Akin, Turkki – (0+180).

yli 94 kg: 1) Lasha Talakhadze, Georgia 345 (158+187), 2) Gor Minasjan, Armenia 340 (155+185), 3) Misha Muradjan, Armenia 321 (140+181), 4) Jegor Ivanov, Venäjä 320 (140+180), 5) Anatoli Troska, Valko-Venäjä 312 (137+175), 6) Timo Solar, Saksa 293 (135+158), 7) Alex Szita, Unkari 280 (125+155), 8) Istvan Dudas, Unkari 278 (123+155), 9) Juan Carlos Ruiz, Espanja 276 (123+153), 10) Jakub Zilava, Slovakia 271 (116+155), 11) Aghazaman Alijev, Azerbaidzhan 261 (110+151), 12) Riccardo Magris, Italia 251 (118+133), 13) Vilius Savickas, Liettua 220 (100+120), 14) Lorenzo Rossetto, Italia 190 (85+105).
 
Back
Ylös Bottom