- Liittynyt
- 5.6.2003
- Viestejä
- 29 708
- Ikä
- 45
Taas on aika vinkumisen kun Nalle Wahlroos saa niin ja niin paljon osinkoa. Niin, entä sitten? Onko se joltakulta meiltä jotekin pois?
No Nalle on äärimmäinen esimerkki ja toisaalta se lausunnoillaan ärsyttää ihmisiä ehkä turhankin paljon...
Mutta osinkohan on kannattavan liiketoiminnan voittojen jakamista omistajalle. Pörssiyhtiön omistajia voi olla sinä, minä, mummosi, kuka tahansa. Ja periaatteessa ihan jokainen työssäkäyvä on parin mutakan takaa osakkeenomistaja. Solidium on valtion sijoitusyhtiö ja valtion "omistaa" sen kansalaiset eli me veronmaksajat. Myöskin eläkeyhtiöiden varoista merkittävä osa on mm. kotimaisissa pörssiyhtiössä ja näin saamme sitäkin kautta sen muutaman mutkan takaa osinkoja.
Jos osinkojen maksu jostain syystä loppuisi, napsahtaisi iso leikkuri eläkkeisiin. Suurin osa säätiöistä voitaisiin kuopata samantien.
Ja kun niitä osinkoa maksavia yrityksiä voi ihan vapaasti ostaa ihan kuka tahansa. No ok, täysikäinen pitää olla tai sitten vanhempien nimissä tai luvalla tai miten nyt onkaan. Mutta sitä järjetöntä kateutta aiheuttavaa osinkoa voi saada itselleen kun ostaa osinkoa maksavaa yristä. Mutta mutta, eihän monikaan Suomalainen näin tee vain ainut mielessä oleva asia on seuraavan viikonlopun baarireissu ja jos oikein pitkälle suunnitellaan, niin seuraavan kesän etelänreissu. Sekin mielellään luotolla.
Jotta osinkoa voisi ylipäätään maksaa, pitää olla yritystoimintaa joka jättää kassaan rahaa menojen jälkeen. Nämä samat yritykset työllistää ison osan meistä. Pienemmät yhtiöt maksaa yhtälailla osinkoa (jos on mistä maksaa) mutta sitä ei välttämättä saa kuin yksi tai kaksi omistajaa ja siitä ei retostella lehtien palstoilla. Ilman yritystoimintaa ei olisi yhtään mitään taloudellisessa mielessä.
Eli kertokaahan nyt rehellisesti, että mikä siinä osingossa kaihertaa mieltä? Se että joku saa sitä enempi mitä sinä vai että sitä yleensä saadaan vai mikä?