Ehkäpä vertaiskokemus vuosien takaa lohduttaa?
Vuosia sitten makailin sairaalassa pidemmän tovin. Kakka piileskeli ja odotteli rauhassa kotipönttöään. Sairaala on siitä mainio paikka, että kaikkeen on lääke. Niinpä eräänä aamuna sain kakkalääkettä. Se ei tosin tuntunut vaikuttavan mitenkään. Päivä kului ja tuli ilta. Hoitajat tuikkasivat minuun viimeiset piikkinsä ja lähtivät koteihinsa. Yön pimeydessä kakka yllättäen heräsi. Se oli vihainen. Painoin hätänappia. Piinaavan hetken päästä paikalle saapui ratsuväki yöhoitajan muodossa. Selitin tilanteen ja pyysin pikaista evakuointia. Kaveri löntysteli jonnekin ja jäin yksin keskelle epätoivoista viivytystaistelua. Kamppailin kannikat krampissa, mutta kakka oli kerännyt reserviä viikon. Se heitti kaiken peliin ja paine oli valtava. Yllättäen rintamalinja murtui. Olin kärsinyt tappion. Tunsin miten lantioni nousi ilmaan, kun kakkaläjä paisui allani. Yöhoitajan ilme oli näkemisen arvoinen, kun lopulta löntysteli takaisin. Sängyssä hekottelee iso mies valtavan kakkavuoren päällä ja on aika ruveta tienaamaan aivan liian pientä palkkaansa.