- Liittynyt
- 18.4.2019
- Viestejä
- 17 547
Enmä nyt tiedä, viimeinen seukkaus kumppani on puoliksi tatskattu ja merta ole nähnyt kuin Hangon hiekkarannalla ja Tallinnan laivallaNe on vaan entisiä merimiehiä, tai sitten istunut vankilassa.

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Enmä nyt tiedä, viimeinen seukkaus kumppani on puoliksi tatskattu ja merta ole nähnyt kuin Hangon hiekkarannalla ja Tallinnan laivallaNe on vaan entisiä merimiehiä, tai sitten istunut vankilassa.

Tuota en ollut ajatellutkaan että voi kuvitella toisen olevan liikennemerkki, mikä on kyllä ihan loogista.Kannattaa kuitenkin olla myös se joku roikkuva! Minäkin hankin aikoinaan huomiotakin, kun hirvitti kävellä koiran kanssa tienlaitaa pimeällä. Toki maalla pitää olla myös otsalamppu, mikä kiinnittää huomiota sekin. Sattui kuitenkin niin, että kävelin pilkkopimeässä ja takaa tuli auto. Minulla oli huomiotakki ja otsalamppu. Kohdallani kuljettaja pysähtyi rinnalle jututtamaan; sanoi, että oli kyllä nähnyt takin heijastimet jo kaukaa mutta oli ajatellut, että kyseessä on liikennemerkki, koska isot heijastinnauhat näyttivät niin staattisilta. Vasta kun lähempänä näki otsalampun valokeilan liikkuvan ymmärsi, että on mahdollisesti ihminen. (koiran heijastiniliiviä ei takaa nähnyt). Kiitin kovasti ja lisäsin vermeisiini myös pari kunnollista roikkuvaa heijastinta.
Nyt en ole käyttänyt tuota takkia enää vuosiin; En nykyisin lenkkeile kuin metsäteillä ja metsässä. Itsellä on otsalamppu ja koirilla on heijastinliivit.
No ei mulla ole kuin kaksi tatuointia, yksi tosin kyllä käsivarressa joka näkyy kesällä kun pitää lyhyempiä hihoja. Toinen sentään pysyy piilossa.Eihän se kaikkia koske tietenkään
Mutta joo alkaa olemaan aika harvinaisuus luomunahkainen, tosin monella on joku 18v ikäisenä otettu väkerrys josta ei ota mitään tolkkua mutta sitten on näitä joilla ihan kokonaisia raajoja leimattu.
Minä olen ollut ottamassa tatskaa 20 vuotta mutta kun ei oo sellaista sopivaa ideaa tullut niin aatellut että olkoon.
Tai itseasiassa mulla olisi nyt se idea mutta en saa vain toteutusta aikaan joten taidetaan mennä jatkossakin luomuna.
Aattelit varmaan että voidaan ottaa samaan kohtaan MNo ei mulla ole kuin kaksi tatuointia, yksi tosin kyllä käsivarressa joka näkyy kesällä kun pitää lyhyempiä hihoja. Toinen sentään pysyy piilossa.
Kolmatta haluaisin mutta oon sitä haaveillut 10 vuotta, tiedän jo aiheen mutta en tiedä mihin kohtaan sen voi laittaa.
P?No just se! Pakaraan?Aattelit varmaan että voidaan ottaa samaan kohtaan MP?
Joskus se jännittää minuakin! Erityisesti silloin, kun on olet siellä pilkkopimeässä ja yhtäkkiä koirat pysähtyvät tuijottamaan metsään niskavillat pystyssä. Silloin hirvittää. Eihän siellä todennäköisesti ole kuin hirvi mutta silti olen pari kertaa ottanut jonkun ison puukarahkan ja hakannut lähimmän puun runkoa. #mummoneuvoi että näin lähtevät kaikki elukat parin sadan metrin säteeltä. :DMua jotenkin kammottaa pimeä metsä![]()
Kumpi varaa ajan?No just se! Pakaraan?
Toisaalta olishan se huimaa vaan mennä sinne ja voittaa pelot niin saisi jonkinlaisen adrenaliinibuustin tai jotain, voisi olla ylpeä itsestään kun on ylitänyt itsensä.Joskus se jännittää minuakin! Erityisesti silloin, kun on olet siellä pilkkopimeässä ja yhtäkkiä koirat pysähtyvät tuijottamaan metsään niskavillat pystyssä. Silloin hirvittää. Eihän siellä todennäköisesti ole kuin hirvi mutta silti olen pari kertaa ottanut jonkun ison puukarahkan ja hakannut lähimmän puun runkoa. #mummoneuvoi että näin lähtevät kaikki elukat parin sadan metrin säteeltä. :D
Aloitat ihan vain metsätieltä - käytännössä se on keskellä metsää mutta helppo kulkea. Minäkin mieluiten kuljen metsätiellä mutta jonkin verran kyllä myös metsässä (polkuja).Toisaalta olishan se huimaa vaan mennä sinne ja voittaa pelot niin saisi jonkinlaisen adrenaliinibuustin tai jotain, voisi olla ylpeä itsestään kun on ylitänyt itsensä.
Täytyy kyllä joskus kokeilla.
Jännä kokeilla toimiiko koiratkin erilailla pimeällä metsässä, onko ne jotenkin suojelevampia.Aloitat ihan vain metsätieltä - käytännössä se on keskellä metsää mutta helppo kulkea. Minäkin mieluiten kuljen metsätiellä mutta jonkin verran kyllä myös metsässä (polkuja).
Tuntematon tietysti.Mikä siellä pimeässä metsässä konkreettisesti pelottaa?

Te ette ookkaan nähäny kun irma on fåårdilla liikkellä. Edessä ja takana..
![]()
Siis mä olen aina pelännyt pimeää, ihan viimeisinä noin viitenä vuotena oon päässyt siitä vähän pois. Sisällä talossakin oon pelännyt että joku tulee sängyn alta tai tulee jotain henkiä tai jotain. Ulkona taas pelkään enemmän ehkä isoja eläimiä, henkiä tms. Joo tiedän, kuulostaa naurettavalta. Enkä oo törmännyt henkiinkään.Mikä siellä pimeässä metsässä konkreettisesti pelottaa?
Joo, en minäkään uskalla yöllä roikottaa kättä tai jalkaa sängyn reunan yliSiis mä olen aina pelännyt pimeää, ihan viimeisinä noin viitenä vuotena oon päässyt siitä vähän pois. Sisällä talossakin oon pelännyt että joku tulee sängyn alta tai tulee jotain henkiä tai jotain. Ulkona taas pelkään enemmän ehkä isoja eläimiä, henkiä tms. Joo tiedän, kuulostaa naurettavalta. Enkä oo törmännyt henkiinkään.
Lukenut varmaan kaikki kaukopartioista kertoneet kirjat ja joskus miettinyt mitä ovat mahtaneet miettiä siellä pimeässä.jTäh, pimeä metsä on turvallisimpia paikkoja mitä on, koska silloin kukaan ei nää sua. Valosalla sietäis pelätä enemmän.
Nimim. ekat 20 vuotta pilkkopimeässä metsässä asunut jonne johtavalla tiellä ei edes katuvaloja.
edit. kuuntelussa Operaatio Hokki. Kaukopartion miehetkin heitettiin pilkkopimeässä koneella vihulaisen selustaan ja liikkuivatkin pääasiassa pimeällä koska se oli turvallisempaa.