Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Ostin yhden (1) oluen. Ajattelin, että siitä saisi Voimaa tehdä kohta ruokaa, itse, pitkästä aikaa, kun kerran saatiin sähkövehkeet kytkettyä keittiöön jo. Nykyajan laitteet ovat kyllä ikäviä. Mikrossakin on aivan turhia toimintoja monimutkaustamassa, mm. se lähettää intergalaktisia ohjuksia, osaa levitoida jne jne. Jouduin lukemaan käyttöohjeet, että tajusin mistä sen saa kuumentamaan ruokaa! Kuitenkaan se ei osaa esim. levitoida minua töihin ja takaisin. Uuni taas on vielä raskaampi tapaus. Koko ajan sanoo vihaisesti PIIP PIIP PIIP, teki sille mitä tahansa. Ja keittolevy, siinä on idioottipuhelimista tuttu kosketusohjaus, vai mikä lie. Meinasin kirjoittaa kosketusnäyttö, mutta eihän siinä onneksi sentään näyttöä ole, vaan ohjauspaneeli. Miksi, miksi? Turhaa paskaa! Vanhat laitteet 2010-luvun ulkomuodolla olisivat kelvanneet vallan mainiosti. Miksi kaikesta teknologiasta pitää tehdä niin pirun edistyksellistä, ei kaltaiseni idiootti enää pysy perässä!

E. melkein olen jo juonut nyt sen oluen. Kylläpä pipo selvästi löystyi, melkein kuin olisi kullia saanut. Mitä btw en ole saanut toviin, koska keittiöremppa on tappanut sekä minun että miehen seksuaalisuuden.

E2. Melkeinpä jo rakkaudella nyt tässä katselen tuota mikroa, uunia ja keittölevyä. Kyllä vain oluen Voima on suuri.
 
Viimeksi muokattu:
Huh, nyt olis lähestulkoon kaikki kamat heitetty uuteen autotalliin. Vielä yksi yö tässä vanhassa luukussa ja huomenna sängyt, lipastot, tölsy ja loppu irtopaska sinne. Maanantaina pitää luovuttaa avaimet tästä.
Sitte uutee kämppää saadaa avaimet vasta viikon päästä! Ja päälle vielä n. viikon pintaremppa (ulkoo ostettu). Toisin sanoen seuraavat 2vko asutaan anopilla.
 
Kyllä vain oluen Voima on suuri.

ruokailu #käteisellä

E8FE3174-65EF-4C06-BBC9-68D2DB8C7902.webp
 
Hei, pakkiksen juåpot! Mitä tämä on? Löyty jääkaapin perältä kun tyhjäilen jääkaappia.
Onko pakko juoda vai heivaanko lavuaariin?

Saanen huomauttaa että vaikka viimeksi humalassa vuonna 2008, en silti ole abso. Viimeksi tammikuun lopulla otin lasin vinkkua ja pari olutta asiakastapaamisessa. Ihan vaan firman maineen vuoksi. Ettei asiakkaat luule että joku homo firma.
 

Liitteet

  • B0D24DC8-6208-4D88-A027-5519C88434A6.webp
    B0D24DC8-6208-4D88-A027-5519C88434A6.webp
    56,7 KB · Katsottu: 173
Mun eksällä oli tuo kirja Sorbusten herrasta. Muistaakseni.

Gonzan kuvasta tulee mieleeni tämä koskettava kappale, huom. ainoalla oikealla kielellä esitettynä:

 
Mikrossakin on aivan turhia toimintoja monimutkaustamassa
Mikro on kyllä jännä vempain, nyt kun taas moisen omistaa, niin on siinä vaikka minkä sortin ominaisuutta ja silti itse painan aina pikanapilla sen 30 sek lisää tarvittavan määrän ja start. Omaan mikrooni riittäisi käytönnössä yksi nappi josta saa 30 sek lisää aikaa ja kun siitä on painanut, niin se starttaa.

Lapsuudessa oli aika huippumikro. Sellaisia ei enään edes näy missään. Numeronäppäimistö josta sai painaa ajan sekunteina. Sai aina täydellistä kaakaota. Astianpesukoneessakin oli valo kun sen avasi. Onko sellaisiakaan enään?
 
Ostin yhden (1) oluen. Ajattelin, että siitä saisi Voimaa tehdä kohta ruokaa, itse, pitkästä aikaa, kun kerran saatiin sähkövehkeet kytkettyä keittiöön jo. Nykyajan laitteet ovat kyllä ikäviä. Mikrossakin on aivan turhia toimintoja monimutkaustamassa, mm. se lähettää intergalaktisia ohjuksia, osaa levitoida jne jne. Jouduin lukemaan käyttöohjeet, että tajusin mistä sen saa kuumentamaan ruokaa! Kuitenkaan se ei osaa esim. levitoida minua töihin ja takaisin. Uuni taas on vielä raskaampi tapaus. Koko ajan sanoo vihaisesti PIIP PIIP PIIP, teki sille mitä tahansa. Ja keittolevy, siinä on idioottipuhelimista tuttu kosketusohjaus, vai mikä lie. Meinasin kirjoittaa kosketusnäyttö, mutta eihän siinä onneksi sentään näyttöä ole, vaan ohjauspaneeli. Miksi, miksi? Turhaa paskaa! Vanhat laitteet 2010-luvun ulkomuodolla olisivat kelvanneet vallan mainiosti. Miksi kaikesta teknologiasta pitää tehdä niin pirun edistyksellistä, ei kaltaiseni idiootti enää pysy perässä!

E. melkein olen jo juonut nyt sen oluen. Kylläpä pipo selvästi löystyi, melkein kuin olisi kullia saanut. Mitä btw en ole saanut toviin, koska keittiöremppa on tappanut sekä minun että miehen seksuaalisuuden.

E2. Melkeinpä jo rakkaudella nyt tässä katselen tuota mikroa, uunia ja keittölevyä. Kyllä vain oluen Voima on suuri.

Ota helkkarissa toinenkin, nyt alkaa tulemaan asiaa!:rock:
Vaihtelua tämänkin ketjun tyhjänpäiväisyyksiin...
 
partsin ovea auki.
Minä en tiedä miten muut viilentävät, mutta itse pidin auki koska parvelleella oli lämmin (lasitus) ja noin sain raitista ilmaa soffalla pötköttäessä flunssahuuruja helpottamaan.

Mitä tulee energian tuhlaukseen, niin veikkaan olevani sieltä piheimmästä päästä. Suihku on enemmänkin suoritus kuin nautinto.

Kerrostalokyttääminen on hyvä ajankulu. Syssyllä naapurillani oli partsin ovi niin paljon auki ja kylmillä keleillä, että olin jo aikeissa soittaa ovikelloa onko kaikki ok.
 
Back
Ylös Bottom