Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Meinasin vetää 15 leukaa, kun ei olisi oikein huvittanut. Sitten tehdessä ajattelin että no vedetään sitten 18 kun täällä asti ollaan, mutta vielä yksi meni eli 19. Ihan täysin suoraksi en päästänyt alhaalla kättä, joten suoritusta en omaan makuun viralliseksi laskisi. Voidaan silti todeta, että ainakin jaksoin pitää tangosta aika pitkään kiinni jos ei muuta. Jalat on kyllä heikot. Jännä miten eivät ole levossa vahvistuneet. Tänään silti seminaarissa vertasin vieressä istuvien miesten jalkoihin ja totesin että minun jalat näyttää paksummilta. Okei rasvaa voi olla hitusen mutta silti. Ei ne muutkaan näköjään paljon kyykkää.
 
Voi perkele, jäin luuriin kiinni 2 tunniksi(no juoru ämmä) sitten hirveellä puuskutuksella rööki niin kajahti päähän saatana.
 
Tunti ja vartti jo takana junassa. Tyhjänpäiväistä reissata koulutuksiin näillä muutaman tunnin pätkäunilla, kun ei tajua mistään mitään ja meinaa iltapäivästä nukahtaa koko ajan.
 
Pitäis alkaa vissiin miettimään kävellen töihin tulemista kun alkaa parkkipaikat olla kinthaalla.
Joo, ei sittenkään.
 
Huh, kylläpä väsytti. Menin sänkyyn ennen kuin naaras ehti kotiin ja jätin yövalonkin päälle että saa lukea, olin nukahtanut aivan suoraan enkä herännyt edes kun eukko kömpi ite sänkyyn.

Simuloimaan, voi kun kiva. Toivon mukaan olisi vähän lyhyempi päivä niin ehtisi salille ja tekemään illan pakolliset kokkailut.
 
Pitäis alkaa vissiin miettimään kävellen töihin tulemista kun alkaa parkkipaikat olla kinthaalla.

Minä voisin alkaa harkitsemaan julkisilla töihin liikkumista, kun office on siirtymässä paikkaan joihin niillä pääsee kotoa likimain samassa ajassa kuin autolla. Voisi sitten vaikka alkaa pitää taskumattia #lääkkeeksi työpöydän laatikossa, niin sujuisivat päivätkin miellyttävämmin.
 
Se tuli käymään täällä ja löi niin lujaa nuijalla päähän, nukutti hyvin. Mutta heräsin pää kipeenä.

Kyllä se tännekin lopulta tuli, humautti ja jätti myös sen päänsäryn aamulle. Suattaapi toki olla, että selkä on vähä jumis ja päänsärky johtuu siitä.
 
07:00 lähtö Ouluun. Kyllä väsyttää eilisen jalkapäivän takia.. :sleep:

Mitä nää täällä?


Näinpä pitkästä aikaa jänniä unia, nyt oli maailmanloppu taas tulossa ja zombieita ympärillä. Harmi ku uni jäi kesken!
 
Nastoja vain autossa. Mopossa toki oli, mutta ne oli itse bestgripeillä nastotetut.

Pyörässä riittää pelkkä nappula, koska 0.45 bar. Pitää kun tauti, ellei puhuta peilijäästä pinnasta joita kohtaa melkein vain keväällä sulamisvesien aikaan.
 
Back
Ylös Bottom