Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Toverit! Olen tylsistynyt! Päätin juoda ihan omatekemän drinksun.

Oon tänään käyttänyt merkittävästi energiaa viemärien ja ikkunoiden pesemiseen ja nyt tuntuu kuin olisin raatanut aivan perse ruvella, mutta silti joka paikka näyttää yhä paskaiselta. Tietysti. Koska viemäreiden ja ikkunoiden siisteyden kontribuutio siisteyden yleisvaikutelmaan on vähäinen. Vähän pettynyt olo kuitenkin. :(
 
Mitkä täytteet?
-punkeroa
-sitruunanmakuista mehukivennäisvettä
-limenpaloja
-pakastemansikoita

Tulee jotenkin mausta mieleen teinikännit. Jotenkin mukavan nostalginen olo. Teininä oli aina niin kivaa olla humalassa. Tai yleensä join itseni liian humalaan ja lopulta oli paha olo, mutta oli aina niin mukavaa ja jännää aloitella iltaa. Nykyään ei ole enää ollenkaan sellaista, kun tavallisesti "juomiseni" on sitä, että juon kolmisen desiä viiniä kotona ja menen nukkumaan.
 
täytteet?

Olut+elävä musiikki, aikuisten musiikki, ei mikään jumputus tai puhemusiikki

eilen: junnu wainio, onely
tänään: blues&kantri mm. froikkarit

&olutta

uskoosin jotta jopa sniffari olisi viihtynyt, koska: Olutta
 
- Kebab tuplana
- Ananas
- Aurajuusto
- Kebab-kastike
- Oregano
- Valkosipuli

Lopullisen keskustelun jälkeen pitäjän kanssa, kebab-kastikkeen sijaan pizzaani päätyi suosituksien kera puoleen pizzaan amerikan-kastike puolikkaaseen ja toiselle puolen oma kastike.

Oregano tippui myös vielä pois loppusuoralla, koska ei kuulemma maku sovi tähän pizzaan.
 
Ei helvetti, nain salkkareista unta. Etta katselin salkkareita ja siina nakyi kikkeli. Ja funtsein sitten unessa, etta ei saatana miten voi nakya kikkeli salkkareissa.

Johtuukohan siita, etta itsella koko ajan pakottava tarve tehda silein etta tyhmasti sihtereil nayteta kikkeia
 
charlie-brown-boner-465x465.jpg
 
Back
Ylös Bottom