Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Edellisen muuton tein rouvan kanssa kaksin siten, että hän pakkasi, ja minä ihmisapinana kannoin romut autoon, ajoin uuteen osoitteeseen, nakkasin romut sisään, vedin puoli askia röpötintä, ja homma alusta. Alotettiin joskus aamupäivällä, ja joskus n. yhden aikaan yöllä ruuvasin valaisimet irti vanhasta kämpästä ja kävin kusemassa pytyn reunoille.

Ole!
Meillä vähän sama, paitti että molemmat kanto ja rouva pakkas. Pari päivää tuo otti.
 
Kaveria jeesasin muutossa aikoinaan. Kaverin vaimoke oli käyttänyt naisenlogiikkaa ja oli pakannut pakastearkkuun marjojen lisäksi ikäänkuin eristeeksi piripintaan mukaan kirjoja, ettei marjat sula muuton aikana. Oli vielä vetänyt arkun kiinni jeesusteipillä, ettei kansi aukea kannettaessa. Lienee selvää, että arkkua nostaessa kävi tuskallisen selväksi, että kirjat ja marjat painaa ihan emättimesti! Meni frouvan suunitelmat uusiksi, ja meiltä melkein nivustyrät paukkui. Sitä naurunremakkaa ja talkookaljan määrää, kun saatiin lopulta muutto pulkkaan.
 
Everything-Hurts-and-Im-Dying-Parks-and-Recreation.gif
 
Vajaan tunnin päästä paitsi inbody, myös testauksessa maksimaalinen hapenottokyky ja laktaatit. Vähän jo kaduttaa, että ilmottauduin. :D
 
Jaha, meni vähän ylirasittuneisuuden puolelle niin ei auta kun aloittaa kevyt viikko suunniteltua aikaisemmin. Jännä pitää lepopäivää tämmöisenä päivänä ettei ole töitä. Mitähän puuhaa sitä keksii. :D Jos menis katsomaan uuden Guardians of Galaxyn...
 
Jaha, meni vähän ylirasittuneisuuden puolelle niin ei auta kun aloittaa kevyt viikko suunniteltua aikaisemmin. Jännä pitää lepopäivää tämmöisenä päivänä ettei ole töitä. Mitähän puuhaa sitä keksii. :D Jos menis katsomaan uuden Guardians of Galaxyn...

mul tais käyä sama pari viikkoo sitten, iski flunssa ja sit alkoki kevyt viikko aiemmin. ei siinä,teki kyl hyvää levätä mut sen jälkee eka treeni, voi moro miten oli takkusta :D
 
Kuulostaa ihanalle äärimmilleen itsensä pakottaminen.

Jokunen vuosi sitten pääsin testaan maksimisykkeen ohjatusti. Muistaakseni tais olla 204. Hullun touhua, mutta mukavaa.
 
Eiks se kesäkunto näy peilistä paremmin kuin jollain InBodylla ?

Itsehän olen ollut tässä viimeiset vuodet ns. ikuinen talvi-kunnossa...sekin näkyy peilistä, ei tartte mitata.
 
Helvetti, meinasin kuolla lenkillä. Koska olen masokisti, valitsin tietysti sen reitin,missä on ihan helvetisti ylämäkiä, siinä mä hikihatussa työntelin noita 40kg painavia vaunuja ja mitä vielä! Leuanvetotangoilla oli vanha papparainen, joka veti 30 leukaa! Nyt sit... oma ennätys vuosien takaa on 20.

Mä siinä seisoin suu auki ja papparainen totes urakkansa lopuksi, et tää on tällanen hyvä pieni jumppa!
 
Back
Ylös Bottom