Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Yö on se aika vuorokaudesta, jona havaintopaikka planeetan pinnalla on kääntynyt poispäin Auringosta niin, ettei Auringosta tuleva valo osu siihen. Joka hetki hiukan alle puolella Maapallon pinnasta on yö. Ilmakehä taittaa valoa niin, että osa siitä osuu maahan silloinkin, kun aurinko on jonkin verran horisontin alapuolella; tällöin on aamu- tai iltahämärä. Yöllä kosteutta kondensoituu esineisiin, sillä lämpö säteilee esineistä avaruuteen ja kosteus tiivistyy esineiden pinnalle.
Menneisyydessä yöllä on nukuttu, koska pimeässä on vaikea työskennellä. Tämä johtuu pitkälti siitä, että ihmisen tärkein aisti on päiväkäyttöön erikoistunut näkö. Kuun valo on auttanut hiukan. Tulen ja keinotekoisen valon myötä ihminen on saanut merkittävän suhteellisen edun ympäristöönsä nähden eloonjäännin ja pimeässä toimimisen kannalta.

-Wikipedia

 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Voi vittu että mä oon kännissä.... Onneks pääsee nukkuu,. Vittu mikä ilta


+ pyörii vitusti pääs, kai sitä täytyy jotaki elokuvaa kattella, ettei oksenna ku menee nukkuu :D
 
Hyvää huomenta! :) Aamu alkoi nyt niin loistavasti, kun huomasin että Peter Dolving oli käynyt tykkäämässä mun yhdestä instagram-kuvasta. :dance: iiiik!
 
Huomenta. Heräsin kun seinän takana olevasta pitkään tyhjillään olleesta huoneistosta kuului möykkää. Ilmeisesti sinne ollaan muuttamassa. Toivottavasti uusi naapuri on fiksumpi kuin edeltäjänsä: nuoret naiset olivat niin kuumia, että palokunta jouduttiin kutsumaan apuun.

Tarkemmin: parvekepalon aiheuttivat jättämällä grillin valvomatta. Kiva oli haistaa täällä seinän takana savua.

Edit. Parvekegrillaus on tässä talossa kiellettyä. Ei liene ihme, että asunto tyhjeni nopeasti palon jälkeen.
 
Mulle ei tullu yön aikana ku kusihätä. Normiyö.

- - - Updated - - -

Hyvää huomenta! :) Aamu alkoi nyt niin loistavasti, kun huomasin että Peter Dolving oli käynyt tykkäämässä mun yhdestä instagram-kuvasta. :dance: iiiik!

Tuliko seksistisiä tuntemuksia mihinkään päin ruumista? Esim. kevättä konekirjoitustaitoihin?
 
Tuliko seksistisiä tuntemuksia mihinkään päin ruumista? Esim. kevättä konekirjoitustaitoihin?

No tuli vaikka minkälaisia seksistisiä tuntemuksia. Varsinkin kevättä konekirjoitustaitoihin. Saa nähdä jatkuuko tämä vaikutus kuinka pitkään.
 
Muuten ihan jees mutta pikku rapeli viivästyttää fillaroimaan lähtöä. OLi hyvä ajatus alkaa tyhjään vatsaan rommitella :)
 
Pientä krapulaa havaittavissa, mutta muuten kaikki ok.



+ Koko eilisen vetäny pizzaa yms., jäätelöö tekis mieli pitkästä aikaa. Vittu pitääkö sitä ny kauppaan lähtee :D
 
Back
Ylös Bottom