Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Minä tajusin, että olen Jumalan valitsema suureen tehtävään, ns. The Chosen One. Mitäs siihen sanotte?

Matt Damonillakin oli vähän semmosta messiaskompleksia Elysiumin lopussa, että onneks ei tarvii olla yksin tuon tunteen kanssa. Oli muuten toimiva elokuva, kun Matt oli ilman paitaa jo ekan kymmenen minuutin aikana ja sitten robotit vähän leikki keskenään. Nauratti aika paljon, vaikkei sitä komediaksi oltu taittu tehdä.


Ei ehdi edes kahvia juoda rauhassa, kun pitää taas mennä :(
 
On muuten mukavaa tulla maanantaina "rentouttavan" viikonlopun jälkeen töihin. Vituttaa kaikki. Kuulemma naamastakin näkee, että muutakin on vedetty kuin vettä.
Töiden jälkeen pitää mennä salille sovittelemaan testojumalilta syntejään anteeksi.

Voima olkoon kanssani.


Huomenna on hyvä päivä.
 
Kaadut kuitenkin heti ensilumien tultua ja jäät vähintään kuukauden tauolle kaikesta liikunnaksi laskettavasta.
Tai sitten tulee flunssa heti kun alkaa menemään vielä paremmin. Ainakin se on itselle se sudenkuoppa.
 
Kiesus sentään on mies kappaleina. Viikonloppu häissä ja monta huonosti nukuttua yötä. Pakkis pimentoki oli ollu, niin 20 sivua oli tulla jonninjoutavia poustauksia, eli mitään ei ole menettänyt. Vois pitää useamminkin samanlaisia taukoja.
 
Kaikissa leffoissa pitää olla jotain romanssia nykyään, mutta onneksi on Mad Max. Siihen ei sellasta sontaa ole sotkettu.

Jynkkyleffois on myös harvemmin minkäälaista romanssia. Ainoita elokuvia joita jaksaa kattoa tietokoneelta! Muut pitää mennä kattomaan teatteriin.
 
Pakkiksella on kyl vaihteeksi niin paskaa keskustelua muutamassa triidissä että oksettaa. Noh, pakkohan ei olis ku kuolla, mutta silti :jahas:



:rolleyes:
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Ärsyttää kun viikonloppuna tuli juotua niin vähän ettei kumpanakaan aamuna edes ollut huono olo.
 
Ei mullakaa oo ollu krapulaa, ku kesäkuus viimeksi. Saatto heinäkuuski olla, mutta sitä en muista. Lavvantainaki tissuttelin herrasmiesmäisesti vain neljä olutta elävän musiikin tahdilla ja sitte kotia maata. Eilen pötpöttelin 200km mopolla ja aikaa meni viis tuntia. En itekkää ymmärrä kuinka sillä retkellä noin kauan meni, en kuitenkaa edes pysähtyny kertaakaa mihinkää istumaan. Mutta keli oli komia, kesän paras ajeluilma. Ei ollu kylmä eikä kuuma. Ja afrinko mollotti pilvettömältä taivaalta mihin suuntaan sitte ajeliki.
 
Nyt rupee kyl olee ne parhaat ajelukelit. Olis vaan mopo niin olis mukava kruisailla aikansa kuluksi. Blaah.. Tekisköhän nyt se sapuskan minkä tekemistä on koko viime viikonkin vältellyt, kun rupee päiväykset tulee vastaan jo. Örgh
 
Nyt rupee kyl olee ne parhaat ajelukelit.

Kyllä näi o.

Eilisen saalis:
kuva.webp
 
Back
Ylös Bottom