Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.

Hyvähyvä! Edellisestä viestistä päätellen luuin että oot vasta päässy vauhtiin ja meet nukkumaan vasta sillon kun esimerkiksi meikäläinen on nauttinu syvää unta jo hyvän aikaa.
 
Hyvähyvä! Edellisestä viestistä päätellen luuin että oot vasta päässy vauhtiin ja meet nukkumaan vasta sillon kun esimerkiksi meikäläinen on nauttinu syvää unta jo hyvän aikaa.
Pientä pimeilytystä on päällä, mutta oon tosiaan aika naatti. Tosin tämä saattaa mennä yliväsymyksen puolellekin kohta. Sain juuri syötyä.
Tein jonkinmoisen treenirääkin ja nukuin viime yön tosi huonosti, luulen että sillä saattaa olla positiivinen vaikutus unenlaatuun kuitenkin.
Ja siikkerille tiedoksi että kolasin myös pihan sillä jättiläismäisellä lumentappajakolalla. Mun ajatus ei taas oo tässä hommassa ihan mukana. Jätättää.
 
Iltaruno loppusoinnuttomille.

Neljä puikollista vaikkua korvista pihalle.
HooCee.
Johan on maailmassa uusia jänniä ääniä ja kauhee tuuli pään reijissä.
Tyhjät ajatuksetki pääsee paremmin taas ulos kuupasta ja karkuun.
Kiitos.
 
Jos mäkin yritän soinnuilla:

Nukkuuko kettu, nukkuuko käki?
Haukotuksen suuren nukkumatti näki.

Mattipa päätti rassukoita auttaa,
ei nukkumaan pääse ilman unilauttaa.

Nappasi kyytiin ketun ja käen,
siis koko unettoman väen.

Unimaahan tie nyt vie, missä sekin sitten lie.

Hyvää yötä mussukat :zzzz:
 
Satans cold bitter darkness and antichrist climax erectiooooon!!!! Ryääääääää röäääääää

blast beat täkätäkätäkä!
 
Våhån säikähdin että minne oon oikein kirjautunut kun luin noi teidän edellisen sivun jutut, mut onneksi tekin tulitte tänne (Kaira ja kettu). Mä niiiiiiiiiiiiin loukkaannuin mun suosikki-alusvaatekaupassa kun sovittelin liivejä, ja se myyjä kehtasi tokaista että on se oikea koko, mutta eihän ne nyt voi siitä kohtaa istua kun olet niin todella luinen:täh: Asiakashan on aina oikeassa, ja muutenkin ihana ja viehättävä eikä todellakaan luinen:jahas:
 
Miksi taas pitää tulla lunta? Eikö se vain voisi pysyä nyt näin ja sulaa joulun jälkeen pois..
Tänää piti mennä lautailemaan mutta eihän tonne lumipyryyn voinu mitään mennä tekemään. Kylmää joutuu kestämään ja ei ees pääse talvilajeja harrastamaan. Loss/Loss situation!
 
Tänää piti mennä lautailemaan mutta eihän tonne lumipyryyn voinu mitään mennä tekemään. Kylmää joutuu kestämään ja ei ees pääse talvilajeja harrastamaan. Loss/Loss situation!

Jep. Sellainen hieno talvikeli, kuten elokuvissa olisi muutaman viikon ajan hyvä, jolloin kesä voisi alkaa tehdä jo tulojaa.

- - - Updated - - -

Samaa mietin tänää.. Aika hehkeet ajokelit, sanoisinko. :jahas:

Niinpä. Pitää lähteä tälläisillä keleillä puolituntia aikaisemmin, mitä normaalisti talvella pitää.
 
Minä meinasin kesällä kuolla järkytykseen Victoria's Secretin sovituskopissa kun täti toi jotain C-kuppia mulle. Vetäsin kuolat väärään keuhkoon ja täti puki mulle liivit päälle. En sitten ihmetellyt enää sitä kokoa, siellä liiveissä oli joku seittemän kiloa toppauksia. Gee, thanks täti. Ne on pienet mutta ei se oo ongelma. Nää on kivat näin. Menin yläkertaan ja toinen täti mittas mut uudestaan. Jo löytyi oma koko sieltä.

Mä lähen ny nukkumaan. Huomenna ois joulukirkko ja noiden äidin pikku kultahippujen kanssa siitä tulee aika saatanallinen reissu.
 
Mie oon pitkään halunnu shoppailee VS:lle..
 
Back
Ylös Bottom