Meikäläisellä vähän sama juttu. Pentuna tosin olin alipainoinen, mutta kun viidennellä luokalla alko painoa tulemaan oikein kunnolla ja sai kuulla siitä jatkuvasti, niin alkohan se masentaa. Jossain 9.lk:n ja ammattikoulun 1.lk:n välissä olin taas normaalipainoinen, mutta sitten alkokin se alkoholi maistua ja roskaruoat, ja ehän siinä mennytkään kun hetki ja taas oltiin ylipainosia. Parhaimmillaan 96-98kg ennen armeijaa, mutta intissä sitä läskiä palo ihan saatanasti. Alimmillaan intin jälkeen paino oli 66kg, joka tuli kellotettua viime loppukesänä, vähän sen jälkeen kun eukko keräs kamansa ja häipys (kaippa silläkin jotain osuutta oli asiaan). Nyt kun viimein sain annettua anteeksi koko naissukupuolelle, oon saanu sitä painoa seitsemisen kiloa takasin. Tänään tunti sitten sain vaakaan 73.5kg tyhjällä mahalla.
Tulipahan taas todistettua että peba on se juttu ;)
Pikkasen hirvittää ajatus siitä, että nyt saattaa ihan tosissaan tulla täys stoppi kaikelle sairauden takia. Kait sitten on vaan löydettävä jotain muuta tilalle, mutta ei ainakaan sitä ruokaa ja juomaa liikaa, sehän vaan pahentaisi tilannetta että keräisi lisää läskikerrosta. :jahas:
En ole vielä selventänyt, virallisesti en ole saanut diagnoosia, mutta tällä hetkellä ei ole kuin yksi vaihtoehto jäljellä lääkäreiden mielestä ja eilen sain lisävahvistusta siihen samaan suuntaan. Epäillään siis erästä hyvin harvinaista ja vaikeaa sairautta. Sitä voidaan onneksi hoitaa, mutta konstit ja myrkyt siihen on kohtuu kovat, hoitamattomana vie hengen joten vaihtoehtoja ei sen kohdalla ole. Aika piinaahan tämä on ollut, mutta kunhan asia selviää, olen taatusti valmiina taistoon, oli se sitten mitä tahansa.
Välillä on tietty pakko purkaa vitutusta, sekin helpottaa oloa. :D
Liikunta on vain yksi osa elämässä.Sama juttu mulla Suttura, pää ei kestäis liikkumattomuutta. Vaikka kuinka joskus vituttaisi tai elämä potkisi päähän niin liikunnasta en luopuisi koskaan. Siitä tulee vaan niin hyvä olo ja tunne, että on kiinni elämässä.
