Itse olen tänään vaan pysynyt kotisohvalla kuunnellen vaihteeksi vanhoja kotimaisia iskelmäklassikkoja - ja nautiskellen viime syksyn aronialikööriä.
Kaikilla ei ole niin jännittävää ja vauhdintäyteistä elämää kuin Sylvillä, ettei siitä liikenisi hetkeäkään toimintaan, joka ei tarjoa välitöntä palkintoa.
Mannin Dr. Faustus oli hyvä esimerkki kirjasta, jonka läpi lukeminen oli lähinnä tuskaa, mutta tarina loppuun asti luettuna, mieleen jääneet pohdittavat teemat ja tieto, että yksi klassikko on taas selätetty, palkitsivat itse lukemisen vaivan reilusti. Ja saksan ymmärryskin parani entisestään, kun luin alkukielellä. Ei ole ihan alkeistason tekstiä, nimittäin.