Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Tietämättömille täytyy valaista, että 15v sitten ääsjoella ei näkynyt yhtään/lähes yhtään muita lajitovereita kuin selvästi paikallisia alkuasukkaita.

Sisäsiittoisuuden aste lienee korkeahko, jos natiivit ovat olleet todella paikallisia. Vai onko Suomen sisäistä merkittävää muuttoliikettä joskus ollut Aäsjoelle päin 🤔
 
helssingissäkun kun asun aina katajanokalla missä tallustellessa, mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, ei juuri muita näy

silti taktiikkani on sieläkin, että ydinkeskustasta pois, alepapyörällä, jo hyvissä ajoin ja viimeinen tuoppi sitten joko poseidonissa tai siina toisessa paikallisessa niin siitä on turvallista liikkua kävellen hotelli katajanokkaan

olen muuten joskus ottanut viimeisen vasta aulabaarissa, yksin, sielä ei ole ikinä ehtoolla muita
 
suosittelen muillekkin viettämmän roadmanturvallisen Suven
 
helssingissäkun kun asun aina katajanokalla missä tallustellessa, mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, ei juuri muita näy

silti taktiikkani on sieläkin, että ydinkeskustasta pois, alepapyörällä, jo hyvissä ajoin ja viimeinen tuoppi sitten joko poseidonissa tai siina toisessa paikallisessa niin siitä on turvallista liikkua kävellen hotelli katajanokkaan

olen muuten joskus ottanut viimeisen vasta aulabaarissa, yksin, sielä ei ole ikinä ehtoolla muita

Noh, Katajanokalla kulkee edestakaisin risteilylaivojen matkustajat ja hotellin lisäksi siellä sijaitsee erinomainen, edullinen hostelli. En usko, että Katajanokalla asuu ulkomaalaisperäistä väestöä kovinkaan paljon, koska pätäkkää pitää olla ja paljon.
 
olispa perjantai, ilaman vesisadetta

voisi polkupyöräillä, tiedätte mihin #terveydeksi
 
Musta tuntuu, että ne muunkulttuuriset pelkää enemmän meitä natsin näköisiä suomalaisia kuin me heitä. Muutaman kerran tikkurilassa nähnyt roadmaneja ja eihän ne sillälailla pelottavia ole. 30-40kg junioreita jotka kulkee housut polvissa, toinen käsi boksereissa ja toinen käsi takin taskussa. Sit mulkoillaan ihmisiä kommandopipon suojista ja maleksitaan vitun coolisti pitkin asemaa.
 
Back
Ylös Bottom