Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Eij sätänä

"
Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen poistettiin tänään Finnairin lennolta Helsingistä Berliiniin. Pennasen mukaan hänet poistettiin, koska hän oli vastustanut koneessa olleen henkilön poistamista maasta. Pennanen kuvasi tapahtumista videon Facebook-sivuilleen.

Lentoemäntä vahvisti, että kyseessä on palautustilanne, Pennanen kertoo STT:lle. Pennanen sanoo, ettei tiedä, mihin henkilöä oltiin viemässä, mutta hänestä vaikutti, että miestä oltiin viemässä väkisin.

Pennanen sanoo, että ei suostunut istumaan alas, koska halusi estää tilanteen. Tämän jälkeen paikalle kutsuttiin poliisi, joka vei Pennasen pois lentokoneesta.

Finnairin viestinnästä vahvistetaan STT:lle, että Berliinin-lennolta on poistettu tänään matkustaja. STT ei ole tavoittanut toistaiseksi poliisia kertomaan tapahtumista."
 
Tai esim. moottoripyörän takapyörään voisi kiinnittää jonkin kepin. Keppi asetettaisiin toisesta päästä sopivassa kulmassa olevaan, sopivan muotoiseen säiliöön, jossa on pesuainevettä ja vaatteet. Sitten moottoripyörä sijoitettaisiin telineeseen niin, että takapyörä on ilmassa. Sitten voisi pärisytellä menemään ja takapyörä pyörittäisi pyykkiä!
Tällä videolla esitellään juurikin tuollaisia huomattavan käytännöillisiä itse tehtyjä vehkeitä.


Oma suosikkini on kohdassa 4:00 näkyvä sinko jolla voi ampua itseltään sukat jalasta.
 
Hmmmm - kyllä minä uskon, että palautuspäätöksiä on oikeasti tutkittu ja harkittu, joten palautettava ei sitten varmaan täytä kriteerejä turvapaikan saamiselle. Mitä muuta voisi tilanteessa tehdä kuin palauttaa hakija lähtömaahan? Vapautuuhan silloin resursseja sellaisista ihmisistä huolehtimiseen, joiden tilanne on oikesti hädänalainen. Itsekin pakolaistoiminnassa 1990-luvulla vapaaehtoisena mukana toimineena en ymmärrä näitä tyyppejä, jotka asian taustoista mitään tietämättä sotkeentuvat asiaan.

Milloin joku alkaa puolustaa henkilöitä, joita poliisi vie vastoin tahtoa putkaan? :)
 
Eij sätänä

"
Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen poistettiin tänään Finnairin lennolta Helsingistä Berliiniin. Pennasen mukaan hänet poistettiin, koska hän oli vastustanut koneessa olleen henkilön poistamista maasta. Pennanen kuvasi tapahtumista videon Facebook-sivuilleen.

Lentoemäntä vahvisti, että kyseessä on palautustilanne, Pennanen kertoo STT:lle. Pennanen sanoo, ettei tiedä, mihin henkilöä oltiin viemässä, mutta hänestä vaikutti, että miestä oltiin viemässä väkisin.

Pennanen sanoo, että ei suostunut istumaan alas, koska halusi estää tilanteen. Tämän jälkeen paikalle kutsuttiin poliisi, joka vei Pennasen pois lentokoneesta.

Finnairin viestinnästä vahvistetaan STT:lle, että Berliinin-lennolta on poistettu tänään matkustaja. STT ei ole tavoittanut toistaiseksi poliisia kertomaan tapahtumista."

Hesarin uutisen mukaan Pennasen ukko ja lapsi jäi koneeseen,hävettikö heitä ja kyyristelivätkö penkkien takana?Vai oliko lomareissu Berliiniin yksinkertaisesti tärkeämpi kuin Ainon mukanaolo?
Onko kotona reissun jälkeen palaveri?
 
Pari kertaa eestaas ja jo jaksaa.
IMAG0729.webp
 
Iso pussillinen muikkuja odottelemassa ja pullo valkoviiniä viilenemässä. Seksihelle myös aivan hyvä. Taidan vetää nakkena pommilla veteen ihan vaan silkasta iloisuudesta ja riemusta.
 
Kolme viimeistä lomapäivää aion käyttää lomailuun.
Varmaan tylsistyn kuoliaaksi.
 
Perheretkellä Hämeenlinnassa, ei voi kehua että olisi rentouttavaa ollut.. 24cl viiniä sentään imuroin pihvin kanssa...
 

Liitteet

  • 4CC80EED-9088-42A0-A629-2B2695EE7899.webp
    4CC80EED-9088-42A0-A629-2B2695EE7899.webp
    93,6 KB · Katsottu: 180
Back
Ylös Bottom