Nuorisosäätiö, Antti kaikkonen ja muu kieroilu!!

Liittynyt
13.6.2006
Viestejä
1 132
Kertokaas oi pakkotoiston viisaat miehet ja naiset, miten on mahdollista että tälläinen jätkä kulkee vielä vapaalla jalalla meidän oikeusvaltiossa?

Nuorisosäätiö on yleishyödyllinen säätiö jonka kulut maksavat vähävaraiset, sosiaalisin perustein valitut nuoret vuokralaiset. Nuorisosäätiö on kuluttanut pelkästään ulkomaan- ja kotimaanmatkoihin ja seminaareihin 165 000€ vuosina 2006-2009. Matkat on suuntautunut toiminnalle niinkin tähdellisiin kohteisiin kuten Pariisiin, Malagaan ja Barcelonaan. Kotimaassa ollaan käyty Levillä ja Saariselällä. Lisäksi säätiön hallitus on käynyt vuosittain viettämässä pikkujouluja 10 000€:llä.

Rahat on kiskottu vuokralaisilta omakustannuksia suurimpina vuokrina ja epämääräisinä "valvontapalkkioina". Tämä kaikki vaikka säätiön tulisi olla voittoa tavoittelematon.

Ilmeisesti säätiön oma isännöintiyhtiö on sitten maksanut itse säätiölle osinkoja jotka on kilvan jaettu erilaisille korruptoituneilla poliitikoille ja politiikassa toimiville korruptoituneiden poliitikkojen yhteenliittymille, joita myös puolueiksi kutsutaan.

Lähde: Helsingin Sanomat 9.2.2010

Tämän kaiken takana näyttäisi olevan nuorisosäätiön puheenjohtaja Antti Kaikkonen. Kaveri on saanut pelkästään vuonna 2008 huikean yli 42 000€:n palkkion toimistaan säätiön johtavassa asemassa. Miksi oikeusvaltiossa rikas ja voimakas saa sortaa ja riistää köyhää ja heikkoa ilman rangaistusta? Saatana, saunan taakse kaveri ja puoli eduskuntaa perään.. :curs:
 
Näköjään Kaikkonen on kaikkea muuta Nuorisosäätiöstä saanut, paitsi itselleen jälkikasvua. Ehkei sitä nyt rahallakaan kuitenkaa saa, joten jotain oikeudenmukaisuutta maailmassa siis lienee. Toivottavasti nyt edes estetään adoptioprosessi tuolle korkkiruuville, jos sellainen on vireillä tai sellaista joskus harkitsevat.

Anttihan oli muutenkin itse varmaan omasta mielestään "vähävarainen " silloin, kun asui Tuusulassa Nuorisosäätion asunnossa. Ja ilmeisesti on "vähävarainen" mielestään edelleen, kun kansanedustajan liksan lisäksi nostelee Nuorisosäätiöltä palkkioita tuota tahtia. Anttihan kuittasi vaan että se on sellainen piikkivuosi. Antti, voin kertoa että me muut ymmärrämme piikin niin, että se pitää joskus maksaa takaisinkin. Toivottavasti myös sinun.
 
Kertokaas oi pakkotoiston viisaat miehet ja naiset, miten on mahdollista että tälläinen jätkä kulkee vielä vapaalla jalalla meidän oikeusvaltiossa?

Nuorisosäätiö on yleishyödyllinen säätiö jonka kulut maksavat vähävaraiset, sosiaalisin perustein valitut nuoret vuokralaiset. Nuorisosäätiö on kuluttanut pelkästään ulkomaan- ja kotimaanmatkoihin ja seminaareihin 165 000€ vuosina 2006-2009. Matkat on suuntautunut toiminnalle niinkin tähdellisiin kohteisiin kuten Pariisiin, Malagaan ja Barcelonaan. Kotimaassa ollaan käyty Levillä ja Saariselällä. Lisäksi säätiön hallitus on käynyt vuosittain viettämässä pikkujouluja 10 000€:llä.

Rahat on kiskottu vuokralaisilta omakustannuksia suurimpina vuokrina ja epämääräisinä "valvontapalkkioina". Tämä kaikki vaikka säätiön tulisi olla voittoa tavoittelematon.

Ilmeisesti säätiön oma isännöintiyhtiö on sitten maksanut itse säätiölle osinkoja jotka on kilvan jaettu erilaisille korruptoituneilla poliitikoille ja politiikassa toimiville korruptoituneiden poliitikkojen yhteenliittymille, joita myös puolueiksi kutsutaan.

Lähde: Helsingin Sanomat 9.2.2010

Tämän kaiken takana näyttäisi olevan nuorisosäätiön puheenjohtaja Antti Kaikkonen. Kaveri on saanut pelkästään vuonna 2008 huikean yli 42 000€:n palkkion toimistaan säätiön johtavassa asemassa. Miksi oikeusvaltiossa rikas ja voimakas saa sortaa ja riistää köyhää ja heikkoa ilman rangaistusta? Saatana, saunan taakse kaveri ja puoli eduskuntaa perään.. :curs:

No aikamoista propagandaa... Nuorisosäätiön kämpissä ei asu mitään "vähävaraisia, sosiaalisin perustein valittuja nuoria". Vaan työelämässä jo olevia tai sinne hakeutuvia. Lisäksi kämpät ovat halpoja ja pääsääntöisesti aivan uusia eli hinta/laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan verrattuna vapaisiin markkinoihin.
 
No niinpä, taas pelkkää demaripropagandaa viljellään. Kukaan ei edes ota huomioon tämän sankarillisesti yksityisin voimin organisoidun elvytyspaketin työllistävää vaikutusta, noissa lukuisissa seminaareissa ja pikkujouluissa on työllistetty lukuisia kokkeja, tarjoilijoita, pokeja ja teiniprostituoituja.

Edit. Harmi vain että Suomen kommunistinen osinkoverotus ajoi osan tuostakin pääomasta ulkomaille. :(
 
Minkälaiset pikkujoulut saa 10k eurolla? Kivat saunatilat ainakin ja ilmaiset viinat. Ehkä strippareita/huoria Virosta? Ainakin on hulppeat puitteet yleishyödyllisen säätiön juhlissa.
 
Minkälaiset pikkujoulut saa 10k eurolla? Kivat saunatilat ainakin ja ilmaiset viinat. Ehkä strippareita/huoria Virosta? Ainakin on hulppeat puitteet yleishyödyllisen säätiön juhlissa.

Mutkun ne oli niinkun sidosryhmille, niin pakkohan siellä oli olla kaikkea pientä tilpehööriä...
 
Niin siis, sehän on ihan yleisesti tiedossa, että moraalista ei ole tietoakaan heillä, jotka istuu rahakasan päällä. Paljon pitää olla, mutta vielä enemmän.

Häpeäpaaluun ja torille tollaset Kaikkoset pitäisi laittaa, oppisi tavoille...ai mut kenen tavoille? No isojen herrojen tavoille tietenkin! Sauna lämpeemään ja sillä aikaa sulle-mulle korttipeliä.
 
Ihmeelliseksi on mennyt mun maailma, kun oikeasti alkaa tuntumaan siltä että Väyrynen olisi rehdein ehdokas pääministeriksi. Voi vittu kun vakavissaan vieläkin puhutaan Jätteenmäen paluusta...Ja se toinen kandidaatti, Lehtomäki (?), eikös sekin joku vuosi sitten narahtanut kun järkkäili eduskunnan tapahtumia kaverinsa firmalle. Oikeasti parasta Suomelle saattaisi olla paluu monarkiaan. Tai joku sotilasjuntta. Olisi edes rosmojen määrä pienempi.
 
Oikeasti parasta Suomelle saattaisi olla paluu monarkiaan. Tai joku sotilasjuntta. Olisi edes rosmojen määrä pienempi.

Tai sitten se kaikkein epäloogisin vaihtoehto:
suora kansalaisvalta
 
Mitäs hittoo me oikeastaan tehdään edes kansanedustajilla? Netti ja pakkotoiston foorumi antaa meille mahdollisuuden päättää asioista avoimesti ja demokraattisesti.
 
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/...sää+vaikutusvaltaa+politiikassa/1135252754197

Suomalaiset haluavat lisää vaikutusvaltaa politiikassa

9.2.2010 20:05

STT–HS
Mikko Stig / lehtikuva

Korruptoitunut hallitus -lakana asuntovaunun kyljessä eduskuntatalon edessä tiistaina.

Korruptoitunut hallitus -lakana asuntovaunun kyljessä eduskuntatalon edessä tiistaina.

Selvä enemmistö suomalaisista haluaa enemmän suoria vaikutusmahdollisuuksia politiikkaan. Oikeusministeriön ja MTV3:n teettämän kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista haluaisi päättää tärkeät yhteiskunnalliset kysymykset nykyistä useammin kansanäänestyksellä.

Sen sijaan kyselyyn vastanneista kansanedustajista reilusti yli puolet vastustaa kansanäänestysten lisäämistä. He uskovat kansanäänestysten lisäävän huonoja ja lyhytjänteisiä päätöksiä.

Kolme neljäsosaa kansalaisista uskoo kuitenkin demokratian toimivan Suomessa kaiken kaikkiaan hyvin. Sen sijaan vain noin 40 prosenttia kansalaisista uskoo demokratian toimivuuteen Euroopan unionissa.

Nuorten mielipidettä kysyttiin vastaavassa kyselyssä IRC- galleriassa. Nuorista 80 prosenttia halusi lisätä vaikutusmahdollisuuksia ja vain 46 prosenttia uskoi demokratian toimivuuteen.

Demokratian toimivuutta koskevassa kansalaiskyselyssä oli yli tuhat haastateltavaa. IRC galleriassa kyselyyn vastasi yli kaksi tuhatta iältään16–24-vuotiasta nuorta. Kansanedustajien sähköpostikyselyyn vastasi vain 62 kansanedustajaa.

Kysyttäessä kansalaisten luottamusta yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin kärkeen nousevat Yleisradion uutiset, joihin 91 prosenttia luottaa hyvin tai melko paljon. MTV3:n uutisiin luottaa 83 prosenttia ja presidentti Tarja Haloseen 82 prosenttia.

Sen sijaan luottamus poliitikkoihin ja poliittisiin puolueisiin on todella pientä. Runsas kolmannes, 35 prosenttia luottaa poliitikkoihin, nuorista vain viidennes tai vähemmän.

"Tyhmä kansa mistään mitään tiedä. Me laulajat, missit ja muut pellet ja talousrikolliset täällä Arkadianmäellä sen sijaan kato osataan nää hommat..."
 
Kansa on suomessa tunnetusti keskivertoakin tyhmempää, kun joka vuosi äänestetään ne samat luuserit tuonne nukkumaan :D

Ainoa toimiva demokratia olisi sellainen, jossa eduskuntaan olisi edellytyksenä jotakin pääsyvaatimuksia edes, ehdokkaiksi saisi asettua ainoastaan asiantuntijoita jne. ei mitään tyhjäntoimittajia. Pestit olisi 4 vuoden välein kiertäviä, kansa todellakin saisi päättää isoista asioista itse. Työministerinä ei olisi Ultra-Bran sanoittajaa, ja kaikille noille määrättäisiin vuodessa 6 kuukautta oikeaa duunia, sillon kun ne ei ole nukkumassa eduskunnassa, että säilyy kontakti kansaan. Puolueina ainoastaan vasemmisto vs. oikeisto, kaikki muut höpöhöpö puolueet helvettiin, ja suora, oikea demokratia käyttöön.
 
Muuten allekirjoitan täysin, mutta mitä järkeä olisi olla pelkästään oikeisto ja vasemmisto eduskunnassa? Onko perussuomalaiset tai Muutos 2011 höpöhöpö puolueita?
 
Muuten allekirjoitan täysin, mutta mitä järkeä olisi olla pelkästään oikeisto ja vasemmisto eduskunnassa? Onko perussuomalaiset tai Muutos 2011 höpöhöpö puolueita?

Niin siis tarkoitan tuossa Hitler-oikeistoa, ja hippi-vasemmistoa. Siitä saa balansoimalla parhaan irti :)Hitlerin pakolaispolitiikka ja vasemmistolainen talouspolitiikka.
 
Kansa on suomessa tunnetusti keskivertoakin tyhmempää, kun joka vuosi äänestetään ne samat luuserit tuonne nukkumaan :D

Ainoa toimiva demokratia olisi sellainen, jossa eduskuntaan olisi edellytyksenä jotakin pääsyvaatimuksia edes, ehdokkaiksi saisi asettua ainoastaan asiantuntijoita jne. ei mitään tyhjäntoimittajia. Pestit olisi 4 vuoden välein kiertäviä, kansa todellakin saisi päättää isoista asioista itse. Työministerinä ei olisi Ultra-Bran sanoittajaa, ja kaikille noille määrättäisiin vuodessa 6 kuukautta oikeaa duunia, sillon kun ne ei ole nukkumassa eduskunnassa, että säilyy kontakti kansaan. Puolueina ainoastaan vasemmisto vs. oikeisto, kaikki muut höpöhöpö puolueet helvettiin, ja suora, oikea demokratia käyttöön.

Parhaat asiantuntijat sinne saisi palkkoja nostamalla.
Ja kannattaa myös tutustua suoran demokratian ongelmiin, koska yllätys yllätys, niitäkin on.
 
Suurin ongelma lienee ammattipoliitikot. Heille tarkeinta on tulla valituksia seuraavalla kerralla. Tama johtaa siihen, etta missaan nimessa ei tehda paatoksia, jotka eivat miellyta rahallisia tukijoita tai olisivat alttiita populistisille hyokkayksille. Heista kun paasisi eroon, niin muuttuisi homma jo selkeasti. Tieda sitten miten kaytannossa toimisi, jos asetettaisiin saanto, etta eduskunnassa saa istua tasan yhden kauden. Pelkaan pahoin, etta siella istuisi juuri julkituuteen ponnahtaneet tyhjapaat. Siita voi tietty olla huolissaan, etta pitkajanteisyys haipyisi politiikasta, mutta en voi sanoa, etta sita nytkaan on.

Ministerit saisi puoleet puolestani nimeta vapaasti. Ainakin nain uraputki kansanedustajalle on tasan ministerin palli tai sitten takaisin oikeisiin toihin.
 
Back
Ylös Bottom