Nivuskipu kävellessä?

kynailija

Banned
Liittynyt
11.2.2011
Viestejä
156
Mikähän mahtaa tuolla nivusessa olla vikana, kun kävellessä pakottavaa kipua, ollut jo pidemmän aikaa. Ei muuten kipeä, mutta kävellessä. Kun on päivän kävelemättä, niin saattaa olla oireeton seuraavalla kävelylenkillä, mutta sitten palaa seuraavana päivänä. Jotenkin tuntuu että se alkaa jostain tuolta kantapäästä tai pohkeesta ja menee reiden sisäpinnalta ja päätyy jomottavaan kipuun nivusessa. Kävelyllä kun nojaa kyyryasennossa polviin välillä niin helpottaa mutta kun jatkaa kävelyä niin palaa. Itsellä tullut mieleen issias, voisiko olla? Mitähän tuohon keksisi, mikä helpottaisi?
 
Itellä säteilee polveen ja joskus sisäreiteen asti jos on jalan lihakset, varsinki pohkeet, jumissa. Vois olla myös jonkinmoinen rasitustulehdus joka yrittää koko ajan parantua, mutta sit meet rasittamaan sitä heti uudestaan jollon oireet palaa...Ootko miten hoitanu venyttelyt jaloille sekä nivusten, lantion ja alaselän alueella?
 
Kuulostaa pikkasen sellaiselta limapussin tulehdus-nimiseltä rasitusvammalta mikä mulla oli. Melko lamauttava kipu. Sitä yritettiin hoitaa mm kortisonipiikillä, se sattui mielettömästi mutta ei sanottavaa apua. Varsinainen apu tuli fyssarilta, oliskohan ollut infrapunaa tai ultraa. Ja lisäksi lihasjumien avaamista.
 
Venyttelen aika paljon ja lisaksi hieron tuota reiden sisäpintaa.lonkkia jne. Ei ole auttanut. Ensin luulin, että kipu tulisi tuolta syvemmältä nivusista ja sitä sitten tutkittiinkin ensisijaisesti ja otettiin pois ettei ole eturauhas tai muu syöpä tms, nyt olisi sitten aika paneutua "ei-vakaviin" syihin, sen tiimoilta en vielä lääkärissä ole ollut. On kyllä pirullinen vaiva, hermot kireällä koko ajan kun kävellessä pakottaa. Piti hankkia koira tänä keväänä, mutta jää tällä tietämällä sekin, kun eihän sitä vittu pääsee kunnolla ulkoiluttamaan, kun ei tiedä paraneeko tämä ikinä. Alkoi särkeä viime kesänä, joskus aiemminkin on sattunut kävellessä samoin, mutta se on sitten mennyt kävelylenkin jälkeen ohi. Oon pistänyt merkille, että myös kävelytyylillä taitaa olla merkitystä kipuun, toisella tyylillä sattuu koko ajan, toisella vähän helpottaa. Vesijuokseminen ei satu olleenkaan, joten varmaan sillä on tekemistä siihen jalan maahan laittamiseen. Näin kotona kävellessä ei pakota, mutta heti kun lähtee ulos, niin muutaman sadanmetrin kävelyn jälkeen alkaa jomottava kipu.
 
Ei kenelläkään ole hajua mikä voisi olla? Mites toi limapussin tulehdus, onko kipu tuossa nivusenjuuressa sisäpinnalla (kuten itsellä) siinä munien ja jalkojen juuressa missä on tuo iso jänne/lihas vai lonkassa? Mulla on tohon selkään määrätty Dolania, mutta eivät auta tuohon nivuskipuun, vaikka vetää ennen kävelemään lähtemistä pari nappia. Käsittääkseni noitten Dolanien pitäisi toimia nivuskipuunkin? Mulla on joskus aiempinakin vuosina ollut joskus kävellessä ollut hetkellisesti samanlaista kipua, mutta se on mennyt sen kävelyreissun jälkeen ohi, nyt on puolivuotta ollut kroonisena vaivana. Vaivaa välillä istuessakin jonkin verran esim. tällä hetkellä jomottaa vähän, liekkö sillä merkitystä miten pitää jalkoja lattiassa, on kyllä aivan vitun raivostuttavaa.
 
Vaikea näin näkemättä ja tutkimatta taas lähteä arvioimaan, mutta itselle tulee mieleen joko reiden lähentäjien tai takareiden lihasten kiinnityskohdan ärsytys/tulehdus/rasitustila. Toinen tuntuisi nimenomaan siinä reiden sisäpuolella, missä tuntuu selkeästi kuvailemasi jänne (lähentäjät) ja toinen taas istuinkyhmyn kohdalla (n. 5-10cm taaksepäin edellisestä, hamstring-lihasten kiinnitys). Kerroit kävelytyylin vaikuttavan kipuun. Olisi hyvä nähdä tai kuulla mikä eroaa tyyleissä/ mitä teet erilailla?
Periaatteessa pohkeiden jumi ei pitäisi säteillä ylöspäin vaan nimenomaan alaspäin kohti jalkapohjaa.

Toisaalta taas tulee mieleen mahdollinen hermokudoksen ärsytys. Lähteekö se sitten selästä (jos kerran selän pyöristys kyyryasentton helpottaa) vai onko hermo "jumissa" jossain matkan varrella on paha lähteä arvuuttelemaan.
Mihin selkävaivaan olet lääkityksen saanu?

Joka tapauksessa kannattaisi käydä tutkituttamassa, jos ei lääkäri keksi niin esim. fysioterapeutilla, joka pystyy tutkimaan selän lisäksi myös mahdolliset jalan virheasennot tai ongelmat linjauksissa yms.
 
Kiva, että jollain on jotain vinkkiä, mikä voisi vaivata. Tosiaan alaselkää mulla on särkenyt jo kohta kolmekymmentä vuotta lähes joka hetki ja ainakin joka päivä, tietääpähän olevansa elossa;) Selkä meni kulmasoudussa ja oli oikein pahana ekat puolivuotta, sen jälkeen jatkuvana vaivana. Selkä kuvattiin tuossa syksyllä perinteisesti, että magneetilla ja sieltä löytyi monta rasituskulumaa yms.( se epigriisi on jossain lootassa;)) Jotenkin tuntuu, että osa ainakin on lihasperäistä ja nimenomaan tuolta pakarasta tulevaa kipua, selkävaivat helpottavat paljon kun aina tulee hierottua lonkanseutua, pakaroita ja reisiä. Tosiaan se kipu tuntuu tosi jomottavalta juuri siinä lähentäjien luona, tuntuisi kuin se tulisi sieltä alta, pahiten siitä taipeesta lähentäjien kohdalta ja vähemmän sitten sinne alaspäin reiden sisäpinnalta. Myös se istuinkyhmyn kohta on "tuntumakipeä" eli vähän tuntuu, mutta ei niinkuin tuosta lähentäjien kohdasta missä on sellainen saatanallinen jomotus. Olen niitä lähentäjiäkin hieronut, ei mitään tulosta.
 
Tämä voi olla kaukaa haettu, mutta omakohtaisesti koettu jokunen vuosi sitten... '

Lonkan nivelrikon oireet alkavat myös yleensä nivuskivulla (itsekin etsin syitä kireyksistä, nivustyrästä, kaikesta mahdollisesta), mutta lopullinen totuus oli alle 40-vuotiaana ortopedin käynnillä paha nivelrikko toisessa ja kohtuu paha myös toisessa. Diagnoosista muutama vuosi ja nyt mennään tekonivelillä.

Noiden alun nivuskipujen lisäksi kipuoireita tuli reiden sisäsyrjään ja polveen ja myöhemmässä vaiheessa liikerajoitukset alkaen sisäkierrosta edeten ulkokiertoon ja ojennukseen.

Tämä siis yhtenä mahdollisuutena, toivottavasti kuitenkin taustalla on jotain muuta.
 
Nivuskipu tuntuu parantuneen kolmen rauhallisen kävelylenkin perusteella, vielä oireilee vähän istuessa, mutta ei pahemmin. Lepo ja hieronta näyttää tehneen tehtävänsä, kun oli flunssan takia pakkolevossa, ei ole sen jälkeen vaivannut. Olen iloinen, stressaava ja ärsyttävä vaiva.
 
laitan tähän ketjuun uuden sijasta...

eli kyykyissä ja maveissa tulee nivuskipuja.. joskus oli aikasemmi mut katos ja nyt taas. välillä sen verta isoi ollu nyt et pitää lopettaa ko. liike vaikka potkuja riittäis muuten, varsinki väsymyksen lisääntyessä eli kovissa/viimeisissä sarjoissa tää näkyy.

testasin sillee et käsillä peckdeck tyyliin vastustaa polvien yhteen laittoa , kipua ei tunnu kun puristaa vastaan tyyliin 10s et mikää ei liiku jännittyy vaan. mut sit ku lopettaa ja jalat rentoutuu nii kivut tulee. jos saman teki mut koitti polvia loitontaa nii tuli kipu mut paljon pienempänä...

noi sisäreidet on varsin venyvät joten en jaksa uskoa et johtuis siitäkää kivut... anyone?
 
Juu mulla tuli prässissä oireita silloin kun oli toi nivuskipu, lopetin sitten prässinkin,kyykkyä en oo tehnyt aikoihin, kun oon rikkonut joka paikan tässä kuitenkin niin mieleissä harrastuksessa. Ei viitti enää polvia ja lonkkia ehdoin tahdoin huonommaksi saada tässä iässä enempää, kun ei ole pakko kuitenkaan;) Eli vähän luulen että mulla oli tolla nivuskivulla lonkan alueen kanssa tekemistä. Se on tosiaan tuo nivuskipu joskus aiempina vuosina oireillut nimenomaan kävelyssä, mutta aina aiemmin mennyt ohi, nyt oli sitten yli puolivuotta, mutta kun tuli lähes viikko kotona oleilua niin se tuntuu auttavan. Jarrutusraita, se kipu voisi tulla sullakin sieltä lonkan seutuvilta, kokeile hieroa lonkan seutua sieltä alhaaltakin ja takareisistä, mee vaikka hierojalle, jos tunnet vastenmieliseksi itseäsi hieroskella;) ja kokeile viikon parin lepoa, että oot silleen hissukseen vaan aktiviteeteista
 
no joo ite hieroessa voi harrastaa muutaki mihin hieroja ei ehkä alkais :D

mutta mutta. huomasimpa täs ku mietin et se saattaa olla itellä ollu aina kireytyneistä lonkankoukistajista. nimittäi tuota kipuilua ennen lonkankoukistajia jomotti pirusti, voi olla aikasemminki ollu sama. nyt venyttelen niitä kunnolla ja katotaa.....

jotai vanhoja threadejä katoin nii lonkankoukistajia syyllisiksi siellä tarjoilittiinki
 
Back
Ylös Bottom