Tässä ketjussa on muutoinkin varsin rauhallinen tahti, niin voi vastailla vähän jälkijättöisestikin..
Vuodesta 2008 on edetty siten, että aloitin käymällä Kebnekaisella, jossa kiivettiin molemmille huipuille Halspassetin kautta ja lisäksi Giebmebaktille ja Nipelle. Tämän jälkeen kävin kiipeämässä Mont Blancille ja samalla reissulla myös muita alppikiipeilyreittejä (mm. Cosmiques-harjanne Midillä). Lisäksi Sveitsin Alpeilla on tullut käytyä muutamaan kertaan (mm. Jungfrau, Mönch. Breithorn ja Matterhorn). Etelä-Amerikassa olen käynyt Boliviassa (Tarija, Huayna Potosi ja Sajama) sekä nyt vuodenvaihteessa Argentiinassa Aconcagua, jossa kaksi yritystä. Näistä ensimmäinen puolalaista jäätikköä ja sen directia ja jälkimmäinen Traversea. Jäätiköllä oli liikaa lunta (kainaloihin ajoittain) ja Traverselle vähän liian myöhäinen lähtö, joten jäin n. 6850 metrin korkeuteen.
Tulevana kesänä on tarkoitus lähteä Peruun kiipeämään Cordillera Blancan kiviä kuukaudeksi. Tavoitteena on nousta mahdollsimman monta "vähän teknisempää" 5-6 tonnista nyppylää. 2013 kesällä suunnitelmissa siintää Denali ja lisäksi pidempi sessio Alpeille ihan rutiinin lisäämiseksi. 2014-2015 akselilla sitten kohti Himalajaa, mutta kohde ei ole vielä kirkkaana mielessä. Kenties Everest tai sitten mahdollisesti Lhotse. Maailman korkein ei sinällään ole itselleni mikään itseisarvo.
Kaikki reissut on tehty ensimmäistä lukuunottamatta varsin omatoimisesti, eikä opasta ole ollut mukana kertaakaan. Oppia on tullut varsin runsaasti, mutta en katso vielä olevani valmis mihinkään kovinkaan erikoiseen kiipeilytoimintaan. Meneillään on kuitenkin harjoittelu, joka tähtää kestävyyden lisäämiseen, sillä sitä kokonaisuudessaan tarvitaan eniten. Viikkokausien oleskelu leiriolosuhteissa yli 5-tonnin kuluttaa jo itsessään ja leirien perustamiset ja kiipeämiset toki vielä enemmän. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että ehkä kaikkein tärkeintä on hallita logistiikka ja omien tuntemusten arviointi. Käsitys oman elimistön sopeutumisesta eri korkeuksiin on myös hyvä olla olemassa, mutta siinäkin kannattaa huomioida, että jokainen kerta on täysin erilainen. Vaikka olisi 10 kertaa akklimatisoitunut menestyksekkäästi samalla tavalla, niin silti 11 kerta voi aiheuttaa poikkeuksen. Tällä perusteella nostan oman elimistön kuuntelutaidon korkealle. En ole koskaan asettanut itselleni mitään kiveenhakattua kääntymisaikaa, vaan olen aina sitonut nuo päätökset olosuhteisiin, omiin tuntemuksiin (voimiin), kelloon ja matkaan. Eräs korostettavan merkittävä osa-alue on myös ylitsevuotava rauhallisuus kaikissa tilanteissa. Useimmiten hätäilemällä ei tilanteita paranneta vaan päinvastoin pahennetaan. Samalla on oppinut melkoisesti nöyryyttä.
Nämä ovat omia tuntemuksiani ja ajatuksia vuorikiipeilystä. Tuttavapiiriin kuuluu myös Everestille, ja monille muille isoille kiville kiivenneitä, kavereita, joten olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että tietotaitoa on saatavilla. Samoin yleensä aina löytyy sopiva "retkikunta" erilaisille reissuille. Käytössä on ikäänkuin suurempi pooli lajin harrastajia, jotka ovat vuosien aikana oppinut tuntemaan. Tämäkin on yksi sellainen asia, joka kannattaa huomioida. On hyvä tietää ihmisten luonteet ja käyttäytyminen tietyissä tilanteissa. Ei pääse sitten syntymään mitään isompia epäselvyyksiä. Toki yllätyksiä voi aina tulla, mutta ne kuuluvat asiaan.
En edusta lusikka-haarukka-kiipeilijöitä, mutta en toisaalta ole erityisen kiinnostunut osallistumaan "kaupallisiin" retkikuntiin, sillä niissä aikataulujen muokkaaminen on usein hankalaa ja on pakko mennä myös muiden ehdoilla. Nämä havainnot siis sivusta seuranneena. Toki moni asia on helpompaa, kun ei tarvitse itse tehdä ruokaa ja kantaa kaikki tavaroita. Himalajalla tosin ottaisin vähintään perusleiripalvelut kokkeineen yms., sillä niihin on mielestäni turha tuhlata energiaa.
Optimaalisen fysiikan osalta varsin merkittävää on mahdollisimman hyvä maksimaalinen hapenottokyky. Pelkällä maratoonarin olemuksella ja suorituskyvyllä ei kuitenkaan välttämättä pärjää. Kun selkään laitetaan 20-30kg tavaraa ja jalan alle 20-100cm lunta, pitää olla myös voimaa ponnistella noissa olosuhteissa eteen- ja ylöspäin. Useimmissa tapauksissa vuoristokauriit (Humar, Moro, Loretan...) ovat ruuminrakenteeltaan ja lihaksistoltaan varsin hoikkia. Monilla heistä on myös (jostain syystä) ilmiömäinen kyky sopeutua korkealle. Tuskin Veikkakaan olisi muutoin pystynyt kiipeämään kaikki kasitonnisia ilman lisähappea. (Hapenottokyky pitäisi olla yli 60ml/kg/min, ainakin teoriassa jotta Everstille ilman lisähappea voisi kiivetä. (Karinen -
http://www.kiehiset.fi/Akkimalisoituminen.pdf)
