Miksi paino ei putoa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja nml
  • Aloitettu Aloitettu

nml

Liittynyt
15.8.2012
Viestejä
62
Tarkoituksena olisi pieni kiristelykausi. Olen siis nainen, mitat 168/55. Painoa syksyn aikana on tullut n. 4kg, suurin osa lihaksena, treenipainojen noustua huimasti (prässi +100kg, ja suurimmalle osalle lihaksia/liikkeitä tuplaten tai kolmasosan painoa lisää). Toki moni voi hämmästellä, miksi mitoista dieetata, mutta lähinnä haluaisin nähdä kropan rajat ja muutaman kilon saada hissukseen alas himmattua. Kalorit nyt puhtaasti n. 1600-1700, salilla 4x viikkoon ja aerobisia päälle suunnilleen saman verran. Paino ei ole silti 3 viikossa hievahtanutkaan alas. Syytä epäilin ensimmäisenä kreatiinista, jota vasta olen - joskin pieninä määrinä - alkanut käyttämään. Onko muita ideoita, mistä kiikastaa? Cheat-päivä vedetty kerta viikkoon. Aineenvaihduntani koen ehdottoman vilkkaaksi, perustellen jatkuvalla nälällä, hikoilun määrällä, nesteen runsaalla poistumisella jne.
 
Mites toi sun makrojakauma suunnilleen menee? Onko punnitus tapahtunut saamaan aikaan vuorokaudesta ja viikosta? Toi cheat päivä ainakin saattaa heitättää painoa. Kauan olet siis dietannut? 3 viikkoa? Kreatiinin lisäämä neste tulee ainakin mun kokemuksien mukaan viikon sisällä käytön aloituksesta.
 
Saattaa keho olla jo säästöliekillä jonka takia paino ei putoakkaan, kannattaa kokeilla lisätä hieman ruuan määrää ja kattoo miten menee.
 
Pää ei meinaa kestää ilman sitä cheattaamista :D joo se kreatiini kuulostaa loogiselta, vielä kun itsellä kroppa reagoi herkästi nestetasapainolla jo pieniinkin muutoksiin ruokavaliossa. Nyt makrot suunnilleen p 40 h 30 r 30.

- - - Updated - - -

Saattaa keho olla jo säästöliekillä jonka takia paino ei putoakkaan, kannattaa kokeilla lisätä hieman ruuan määrää ja kattoo miten menee.
Tämäkin kävi mielessä, ennemmin kuin se, että kaloreita olisi liiaksi...
 
Toivottavasti noi luvut on prosentteja eikä grammoja ;) Mutta ei tuossa sen ihmeempää ole, syöt joko liikaa tai liian vähän, veikkaan kuitenkin että syöt liikaa kun cheattipäiväkin kyydissä mukana.
 
Painoa syksyn aikana on tullut n. 4kg, suurin osa lihaksena,

Voimatasojen nousu on toki hieman eri asia, mutta tuo 4 kg, josta suurin osa lihaksena puolessa vuodessa, on kyllä semmoinen juttu, että olet ihan poikkeuksellinen lahjakkuus siinä tapauksessa. Varsinkin kun lähtökohtana hoikka nainen. Lähde: Kuinka nopeasti lihakset kasvavat? Osa I: naisista ja lätkänpelaajista lihasmöykkyjä? | Lihastohtori

Lisäksi mainituilla liikuntamäärillä, eli 8 krt/viikko, tuo kalorimääräsi lienee aivan liian vähän, edes dieetille. Varsinkin jos aineenvaihdunta nopea. Tiukka aerobinen harjoittelu on lisäksi asia, mikä syö lihaskasvua. Enkä näe millekään cheattipäivällekään oikein mitään järkeä. Mä veikkaan, että sulla on kroppa nyt vaan ihan jumissa. Liikaa liikuntaa suhteessa kaloreihin, ja kerta viikossa se mättöpäivä, plus toki kreatiini vs. tasainen, maksimissaan -500 kcal kalorivaje/per päivä.
 
Painonnoususta kroppa kuitenkin tasaiseen tahtiin kiristynyt, ei siis voi minun logiikallani rasvaa olla pääosa. No, kokeillaanpa kaloreiden hilaamista vähän ylöspäin, josko muutosta tulisi...
 
Painonnoususta kroppa kuitenkin tasaiseen tahtiin kiristynyt, ei siis voi minun logiikallani rasvaa olla pääosa. No, kokeillaanpa kaloreiden hilaamista vähän ylöspäin, josko muutosta tulisi...

Älä korjaa ehjää. Sulla menee maasto(kiristyminen) ja kartta(paino) sekaisin. Se, että kroppa kiristyy painon pysyessä samana on todella hyvä asia. Myös nuo aineenvaihduntaindikaattorit näyttävät hyvältä, enkä itse näe dieetissä mitään korjattavaa annettujen tietojen perusteella.
 
Cheattipäivät veken ja jatkat muuten samaan malliin. Kolmen viikon jälkeen ei vielä kummoisia johtopäätöksiä voi tehdä, varsinkin jos on cheattipäiviä ollut mukana. Jos sulle on syksyn ruokavaliolla kertynyt muutamassa kuukaudessa vain 4 kiloa niin ei niiden muutosten ruokavaliossa mitään kovin radikaaleja tarvitse olla.

Painonnoususta kroppa kuitenkin tasaiseen tahtiin kiristynyt, ei siis voi minun logiikallani rasvaa olla pääosa. No, kokeillaanpa kaloreiden hilaamista vähän ylöspäin, josko muutosta tulisi...
Noniin. Eikö olisi sitten peliliike unohtaa koko "dieetti" ja jatkaa samaa rataa. Kevääseen mennessä olisi painoa taas 4 kiloa lisää ja vielä kireempi kunto. Eikös tässä kuljeta juurikin oikeaa polkua? :)
 
Painonnoususta kroppa kuitenkin tasaiseen tahtiin kiristynyt, ei siis voi minun logiikallani rasvaa olla pääosa. No, kokeillaanpa kaloreiden hilaamista vähän ylöspäin, josko muutosta tulisi...

Eihän sulla kai lähtökohtaisesti ole rasvaa kauheasti ollutkaan? Eikä sitä nykyiselläkään voi paljoa olla, ja varsinkin jos lihasta tulee silminnähden. :)

Tarkoitatko kropan rajojen näkemisellä lihaserottuvuutta vai mitä? Vaikea toki näin internetin yli heittää neuvoja, kun jokainen on meistä erilainen, mutta ei tuossa kyllä varmaan mitään dieettiä nyt tarvita, jatkat vaan samalla hyvällä mallilla.
 
Bmi n. 19,5. Ei voi olla korkee rasva%. Kalorit nostat ad. 2000, vähän enempi jos teet työkseks muuta kuin istut. Luurangot on rumia...

Totta kai voi olla. Silloin kun itse aloitin niin minun BMI oli 20,5, mutta silti rasvaa oli 25%. Ei mitään lihaksia ja rasvaa senkin edestä
 
No, naisen kroppa mystisesti kerää rasvaa tiettyihin paikkoihin niin, että löytäähän sitä kiristeltävää... Alavatsasta puhun nyt erityisesti.
 
En tiedä sinusta, mutta itse voisin helposti yhdellä cheattipäivällä torpedoida viikon aikana kertyneet vajeet kokonaan veke/niin pieniksi, että kk-pudotus olisi niin minimaalisen pieni, että sen huomaisi joskus kahen kuukauden päästä tyyliin. Olet aika pienikokoinen, joten kulutuskaan ei varmaan hirveen suuri ole vaikka aineenvaihdunta onkin vilkas. Mun ehdotus on, että cheattaamiset veke (tai jos on pakko, niin niillekin joku kaloriraja tai siirtyminen yhteen cheat-ateriaan viikossa) ja uusi tilannekatsaus kolmen viikon päästä.

Millaista sun arjen aktiivisuus muuten on treenien lisäksi? Mitä duunia teet, tuleeko hyötyliikuntaa?
 
Koiran kanssa lenkkeilyä ja välimatkoja vaihtelevasti jalan 2-10km välillä. Kesällä kuukaudessa tippui n. 2400kcal energoilla + vknlop suht vapaalla herkuttelulla (ja alkoholilla...) painoa n. 2-2,5kg siivousfirmassa ollessa töissä. Siksi ihmetyrrääkon syönkö nyt liian vähän vai kulutinko töissä uskomattomia määriä...
 
Tälläisiin ketjuihin vois kyl aina sanoa, että syö vaan liikaa... Vaikka mitä väitettäis jostain aineenvaihdunnasta, säästöliekistä yms, niin sitä todellisuutta ei muuta mikää, et jos miinuksil ollaan, paino kyllä putoaa 100% varmuudella. Energiaa ei todellakaan synny jostain tyhjästä ihmiselle. Pakko se on vetää rasvoista/lihaksista, jos sisääntulevat kalorit on riittämättömät...
 
Progressio on tärkeintä tässäkin asiassa mun mielestä eli pikku hiljaa vedetää tiukemmaksi hommia, lisätään liikuntaa tai lasketaa kaloreita. Ei oo järkeä vetää heti maximi miinuksilla ja liikunnalla koska kroppa tottuu tähänkin. Myös plussaa on jos jaksaa syyä tasasin väliajoin jolloin aineenvaihdunta rullaa parhaiten.. asenne kaikki kerralla heti ei ole fiksua.
 
Tälläisiin ketjuihin vois kyl aina sanoa, että syö vaan liikaa... Vaikka mitä väitettäis jostain aineenvaihdunnasta, säästöliekistä yms, niin sitä todellisuutta ei muuta mikää, et jos miinuksil ollaan, paino kyllä putoaa 100% varmuudella. Energiaa ei todellakaan synny jostain tyhjästä ihmiselle. Pakko se on vetää rasvoista/lihaksista, jos sisääntulevat kalorit on riittämättömät...

Löytyykö tähän jotain tutkimuksia vai onko omassa päässä keksitty teoria vain?

EDIT:
Toki usein porukka saattaa syödä enemmän kuin luulevat ja tätä kautta ei ollakaan miinuksilla. On silti väärin sanoa, että aina pienillä kalorimäärillä paino putoaisi.
 
Back
Ylös Bottom