Mihin lopetat?

[Vielä Voimaton]

Mietin tässä tänäaamuna salilla ollessani, että milloinkohan oikein aion pysähtyä ja sanoa itselleni, että nyt olen tyytyväinen vartalooni..? Tavoitteet tuntuvat koko ajan muuttuvan, ensin kiinteästä vartalosta lihaksikkaaksi, sitten vielä lihaksikkaammaksi, jne. ennen kuin pääsen edes edelliseen tavoitteeseen. Rakastan tässä lajissa juuri sitä, että aina on haasteita, ja siten löydän aina motivaatiota treeniin.

Mutta miten te muut treenaatte? Olen monesti lukenut muiden sanovan, että nyt olen jo riittävän lihaksikas, joten en halua tulla "miehekkäämmäksi" tai siis enää kasvaa. Luuletteko, että koskaan tulette tähän tulokseen, vai suurenevatko tavoitteenne teillä muilla samaan tahtiin kuin minulla?

Kysyisin myös niiltä, jotka ovat mielestään jo sopivan lihaksikkaita, että miten motivoitte itsenne käymään edelleen salilla? Mitä saatte "palkkioksi" kovasta treenistä, ellei vartalonne enää muutu? Itselleni kun taas on palkintona jatkuvat muutokset vartalossa parempaan suuntaan. Kenties tämä on kiinni luonteesta, mutta aina voin mielestäni parantaa jotakin.

 

[Helga]

Kehittyminen loppuu siihen kun on tyytyväinen itseensä, eli tämän lajin suola on siinä, että ikinä et ole liian hyvä. Toki olen itseeni (hyvinä päivinä erittäinnkin ) tyytyväinen tällaisenakin, mutta jotenkin sitä on niin paljon kivempi, kun harrastuksessakin on tavoitteita. Olla isompi, vahvempi, terveempi jne.

 

[Angelica-82]

Aina on vähän parantamisen varaa, eikä se tarkoita ettenkö olisi suht tyytyväinen tähänkin jo.
Uskon, että voin treenata hamaan loppuuni asti tulematta liian lihaksikkaaksi Jos niin käy ni sit voin ottaa tavotteeks vaikka tulla notkeaksi: siinä en saavuta huippua millään :D

 

[Taskuamatsoni]

En treenaa ulkonäköni takia. Narsistinen kun olen, olen ollut koko ikäni lähes tulkoon tyytyväinen kroppaani. Treenaan, koska siten pysyn terveenä ja olo on hyvä. Sen lisäksi nautin treenaamisesta. Terveenä ja hyväkuntoisena oleminen ja pysyminen on jatkuva elinikäinen prosessi!!

 

[Copacabana]

Mä olen itseasiassa lopettanut jo, mut käyn viä salilla treenailemassa.;)
Lopetin selkäleikkaukseen.
Nyt vain pyrin pitämään itseni edes jommosessakin kondiksessa.
Elämäntapa - sitä treenailu mulle on. Eli tapan aikaa salilla. Voishan sitä huonomminkin elää, vai voiko?

 

[MerZi]

En todellakaan tiedä mihin lopetan, tuskin mihinkään, mikäli terveys näin sallii. Tuntuu että tavoitteet muuttuu koko ajan, mahdanko koskaan olla niin tyytyväinen, että voin ajatella "enää en halua kasvaa". Loppujen lopuksi, niin alkuvaiheessa tässä vielä itse olen, että kasvunvaraa on vielä todella paljon. Eli ei huolta, täysillä treenaillaan niin kauan kuin tuntuu hyvältä.

 

[Trinity]

Onneksi ei tartte vielä vuosikausiin pohtia tällaisia asioita. Tuskinpa koskaan :D
RAKASTAN treenaamista, vaikka joskus harvoin onkin niitä päiviä, jolloin VIHAAN sitä (jos treeni ei kulje ja kaikki sattuu ja tuntuu pahalta). Silti salille on useimmiten pakko päästä, ja kun rauta taas nousee, on mieli taas onnellinen. Olen Helgan kanssa siitä samaa mieltä, että kehitys loppuu jos on liiaksi tyytyväinen itseensä. Ja kun ihannoi ammattilaistyttöjen kroppaa... niin tuskinpa tuo "tavoite" kovinkaan äkkiä tulee vastaan ;)
Treeni on täälläkin todella elämäntapa, se asia josta tulee hyvä olla, enkä varmasti tule siitä koskaan luopumaan, ellei jokin kamala loukkaantuminen tms. tule siitä loppua tekemään.

 

[sade]

Toivottavasti en koskaan kokonaan. Tässä kropassa riittää kyllä työmaata kunnollisen fitnesskropan saavuttamiseksi, eli uusia haasteita ei ihan heti tartte keksiä :lol2: Sitten, kun mielestäni tyydyttävä kiinteys, lihasmassa ja erottuvuus on saavutettu, rupean kehittämään vaikkapa tanssitaitoja, pilates-tyyppistä harjoittelua tai vaikka kestävyyttä (ja jos lihasmassa häviää, niin ei muuta kuin uudestaan hommiin :D ) ja pidän yllä silloista kuntoa käymällä silloin tällöin puntilla. Kaipa tässä fysiikan kehittämisessä se kiehtookin, että aina voi kehittyä ja parantaa, osa-alueitakin on monia..

 

[Tähtityttö]

Miksi lopettaisin?
Kuntooni olen tavallaan tyytyväinen jo nyt -on habaa ja kuntoa, ja peilistä katsoo terve nuori hyvännäköinen nainen.
MUTTA: Syy miksi treenaan on se hyvänolon tunne: Paitsi se, että saa enkkapainoja nostettua, se että ylipäätään jaksaa nostella ja purkaa ylimääräistä energiaansa raudan parissa.
Jos kondis siis sallii, en lopeta, ikinä!

 

[assis]

Jos puhutaan treenaamisesta, niin en mä varmaan lopeta nyt kun on vauhtiin päästy. Monien muiden tavoin haluan saada lisää lihasta, mutta ehkä vielä tärkeämpää mulle on kuitenkin saada lisätä painoja. Opetella uusia liikkeitä ja hioa tällä hetkellä ohjelmassa olevat penkki ja kyykky loistokuntoon, ja raahata itsensä uimahalliin vähän useammin (harvemmin ei enää pysty). Voimailu kiinnostaa paljon enemmän kuin rasvattomat fitness-hempukat. Här kommer Pippi Långstrump...

En aio lopettaa, koska mulla on hyvä olo eikä lihakset jäkitä (paitsi treenin jälkeen tietysti) enkä ole sairastellut. Plus että koska liikun enemmän, voin syödä enemmän (herkkuja...)! Enkä mä varmaan enää oikein tiedä, mitä muuta mä tekisin vapaa-ajalla. Nyt oon viikon ollut salilta pois ja on aika uuno-olo. Pian pian takaisin!

 

[Yhtä#Hauista]

Aina on liian pieni. Lihasta ei voi ikinä olla liikaa kun natuna treenaa. Lopetan (tai vaihdan lajia) jos paikat hajoaa, muuten todennäköisesti teen penaa vielä ysikymppisenäkin. Ja koetan saada kasvua aikaiseksi:D

Tykkään kropastani kovasti mutta en ole ikinä tyytyväinen siihen. Parannettavaa löytyy koko ajan lisää ja hyvä niin.

 

[Rowena]

Jatketaanpa harvinaisen yhteneväistä linjaa... Eli nyt kun tämän loistavan harrastuksen olen löytänyt, en enää ikinä halua lopettaa! Luulin 26 vuoden ajan olevani paatunut sohvaperuna, kunnes salitreenaus kolahti ja kunnolla. Vihdoinkin löysin sen "oman" lajin josta nautin enkä tarvitse mitään perseellepotkimista tai patistelua (kuten joskus nuorempana tarvitsin kun yritin käydä erilaisissa jumpissa.)

Kuten jossakin toisessakin threadissa hehkutin, mikään muu yksittäinen asia ei ole parantanut elämänlaatuani niin paljon kun punttiharrastuksen aloittaminen. Joskus oikein mietin, että miten oikein ennen pärjäsin ilman tätä hyvän mielen tuojaa, positiivista huumetta joka tekee elämän niin paljon enemmän elämisen arvoiseksi? (Sorry jos kuulostan höyrähtäneeltä hihhulilta:D )

Mullekin on jotenkin salakavalasti käynyt niin, että entisen kiinteytymisen sijasta treenipainojen kasvattaminen on alkanut kiinnostaa aina vain enemmän ja enemmän. Tämän harrastuksen parasta antia ovat mun mielestä juuri ne hetket uuden ennätyksen syntymisen jälkeen, kun todella tuntee voittaneensa itsensä. Siinä joskus melkein herkistyy ihan kyyneliin asti:lol2: Eli ehkäpä jonain päivänä kun lihasta alkaa olla sellainen itseä tyydyttävä määrä (vaikka tuskinpa sellaista päivää ikinä tulee, kuten sanottua...) voisin tehdä "Gillyt" ja siirtyä voimailuhommiin. Fitness-kisat eivät mulla ole koskaan olleet mielessä myöskään, tämä on vaan ihan tällainen elämänmittainen oma projekti.

 

[Tytteli]

Samalla periaatteella täälläkin... aina löytyy kehitettävää, ainoastaan se on rajana, että naturaalina aion pysyä. Toivon mukaan motivaatiota riittää vielä vanhanakin....:D

 

[Cassu]

Samoilla linjoilla minäkin eli tuskin koskaan lopetan. Kehitettävää löytyy aina .

 

[Nannna]

Joskus ajattelin, ehkä hippasen naiivistikkin, että sitten vaihtuu "ylläpito" reenaukseksi, kun on tarpeeksi vähillä rasvoilla ja tarpeeksi lihasta. Mutta ilmeisesti nälkä kasvaa reenatessakin, että ei sitä varmaan koskaan ole valmis. Vielä kun on alkanu kiinnostaa tuo voimapuolikin, niin että sillä puolellahan on sitte ikuinen tavote, vaikka kroppa alkaskin olemaan jo omaa silmää mielyttävässä kunnossa.

 

[neiti]

Kyllä tässä on niin monen vuoden projekti vielä tämän kropan kanssa edessä, ettei tuommosia tarvi paljon mietiskellä:D Treenipainot kyllä nousee, mutta muutokset kropassa ottaa enemmän aikaa, tärkeintä kyllä että eteenpäin mennään kokoajan. Just tänään mouhusin avokille, et sais kyllä sattua jotain aika dramaattista, et salilla käynnin lopettaisin, kyllä tää on niin mun juttuni:haart:

 

[Vielä Voimaton]

Tähän mennessa olette siis kaikki samoilla linjoilla kuin minä itsekkin, eli tavoitteet suurenee ajan myötä.

Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla, jos jollakin on jokin ehdoton raja, että sen lihaksimmakkaaksi tai voimakkammaaksi en kyllä varmasti tahdo tulla, ja silloin aloittaa/on jo aloittanut ns. ylläpitotreenin. Miten silloin riittää motivaatio jos tulokset eivät enää näy? Vai käyttekö salilla vain mielenterveyden takia? :D

 

[ZannaZ]

Äh, tää on helppo! Lopetan kun rupee touhu menee liikaa oman terveyden kustannuksella, joko henkisen tai fyysisen. Muuten on kyllä totta että nälkä kasvaa syödessä ja liian iso/lihaksikas/voimakas ei vaan voi olla....

Tässä on ikävä kyllä, ihan kantapään kautta todettu, että vaikka tää kuinka on rakas ja ihana harrastus ja elämäntapa ni rajansa kaikella, oman terveyden kustannuksella ei kannata kynsin ja hampain pitää kii elämäntavasta. En tiä, joskus voi olla jopa järkevää jättää vähän taka-alalle tätä kurinalaista elämäntapailua ja pitää vaikka sitä "ylläpitotreeniä" ja keskittyä elämäsä tärkeämpiin asioihin. Tää ei kuitenkaan ole koko elämää, eikä saa ollakaan liian hallitseva juttu. Niin kauan kun tätä tekee ilokseen, eikä se häiritse muuta elämää on homma terveellä pohjalla. Ite oon vaan oppinu että TERVEYS ON KAIKKEIN TÄRKEIN! Eikä sitä pidä todellakaan vähätellä..

Tää nyt meni vähän avautumiseks, anteeks. Enkä tarkota tällä postilla että kukaan näin tekiskään, toin vaan tämmösen näkökantin mukaan. Ite oon varma, että kyllä vaihtuu aika äkäseen "ylläpito-reeniin" jos rupee tosiaankin olee ihan liikaa oman terveyden kustannuksella. Tähän kategoriaan kuuluu mun mielestä myös nää doupinki-asiat, joille on ihan oma osiansakin sitten, joten nuff siitä. Mutta tällä haavaa kyllä jatketaan tän parissa viä pitkään ja pitkään, vuosia ja vuosia. Ettei ole ajankohtainen juttu, mutta kaikkea tässä on kerennyt pohtia vaikeina aikoina ... tärkeysjärjestys elämässä!

 

[Helly]

Niin kauan kun tätä tekee ilokseen, eikä se häiritse muuta elämää on homma terveellä pohjalla.

Mä olen tätä pitänyt mun ohjenuorana. Mulle treenaus on kuitenkin "vaan" harrastus, mutta maailman paras harrastus :D. Ei se tietenkään tarkoita, että jättäsin treenit joka kissanristiäisten takia väliin, mutta välillä tulee tietysti treenitaukoja hyvistä ja vähemmän hyvistä syistä. Tällä panostuksella en usko, että ikinä tulee tilannetta jossa kokisin olevani liian lihaksikas tai liian vahva. Ja kyllä se nälkä tosiaan kasvaa syödessä...

 

[Gillyanne]

Äh, tää on helppo! Lopetan kun rupee touhu menee liikaa oman terveyden kustannuksella, joko henkisen tai fyysisen. (...) vaikka tää kuinka on rakas ja ihana harrastus ja elämäntapa ni rajansa kaikella, oman terveyden kustannuksella ei kannata kynsin ja hampain pitää kii elämäntavasta. (...) Niin kauan kun tätä tekee ilokseen, eikä se häiritse muuta elämää on homma terveellä pohjalla. Ite oon vaan oppinu että TERVEYS ON KAIKKEIN TÄRKEIN! Eikä sitä pidä todellakaan vähätellä... (...) tärkeysjärjestys elämässä!

Hyvää pohdintaa ZannaZ, noin sen pitäisi ehdottomasti mennäkin!

Omat pontimet treenaamiseen ovat muualla kuin ulkonäössä ja peilikuvassa, joten tuskinpa ne rajat tulevat tällaisella naturaalinaisella vastaan ikinä, liikaa voimaa kun ei vain kertakaikkiaan voi olla :D Toki treenaaminen pitää aina suhteuttaa elämäntilanteeseen (esim. mahdollinen perheenlisäys joskus tulevaisuudessa), mutta olen melkoisen vakuuttunut, että kyykkään, penkkaan ja maastanostan vielä eläkeläisenäkin (ja kauhistutan muita naapuruston mummeleita) :D