Makwan Amirkhani

Eiköhän tässä ole kyse samaistuttavuudesta. Siinä, missä rapakon takaisessa kulttuurissa ihmiset samaistuvat henkilöihin, jotka kiittävät Jeesusta ja uskovat olevansa parhaita/kykenevänsä voittamaan kenet tahansa, niin härmässä jengi tuntuu samaistuvan helpoiten Seppo Rädyn kaltaisiin hahmoihin, jotka treenaavat likaisissa verkkareissa, eivät tee tekemisistään tai elämästään numeroa ja pääasiassa kiroilevat, jos joutuvat tekemisiin median edustajan kanssa.

Makwan ei ole monestakaan syystä samaistuttava valtaosalle toisin kuin vaikkapa Niinimäki jylhine ulosanteineen. Eniten minua huvittaa tässä se, että keskustelu näyttää minusta siltä, että monilla tuntuu olevan suuri tarve keksiä joku muu perustelu inholleen, joka usein on täysin tyhjästä tekaistu, ja jonka AndyS yleensä aiheesta lyttääkin melko pian, jonka jälkeen päästäänkin sitten vääntämään MMAtematiikaan syvällisemmästä algebrasta, eli kuinka koirien määrä twitter-tilillä julkaistuissa kuvissa korreloi harjoittelun kovuuden kanssa eri urheilijoilla (luonnollisesti menestyvien* urheilijoiden kohdalla korrelaatio on päinvastainen).

*Tässä pitää tietää, että menestyvä urheilija on hallitseva mestari. Muut ovat pummeja (paitsi ne, joihin voi itse samaistua).
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
EIhän tuo AndyS väittänyt Makwanin olevan Wayne Grezky tai Usain Bolt.

On Makwan nyt parempi kuin piiritason urheilija. Ei nyt tietenkään maailman huippukärjen urheilija. Ihan mahdoton tätä on veivata edes takaisin, mutta sanoisin ettei ole maailman 100 parhaan ottelijan joukossa.

Mutta ihmetyttää kuinka niin montaa ihimistä harmittaa tuo Makwanin mediassa oleminen. Onhan se ihmeellistä kun tuon tason mies on enemmän mainoksissa ja saa enemmän laikkeja facessa kuin moni muu paljon kovempi suomalaisurheilija.

Mutta ei se ole pois meiltä. Täällä palstalla on varmasti paljon kamppailu urheilijoita ja kaikki ymmärtävät että Makwanin menestyminen mediassa on vain hyvää kamppailu urheilulle.

Sehän on todella hienoa jos tuon tason urheilija pystyy tehdä noin paljon rahaa mediassa. Luulisi tuovan uskoa kaikille kamppailu urheiljoille. Joten lopettakaa jo pliis toi Makun dissaus! Oli kuinka paska urheilija, niin hyvä vaan kun on mediassa.
 
Niin. Nämä henkilöt ovat menestyneet selvästi Makwania paremmin siitä huolimatta että ovat paljon Makwania enemmän esillä mediasta. Tästä nähdäkseni seuraa, että mediaesiintyminen ei estä Makwania menestymästä nykyistä paremmin.

Mikäli jokin jäi epäselväksi, kysy toki niin koetan selostaa asian yksinkertaisemmin.

Näillä muilla on assistentit/managerit/ym. auttamassa tämän median jne. kanssa ja kaikki on valmiiksi suunniteltu. Makulla palaa varmasti paljon enemmän energiaa kun ei ole tommoista "koneistoa" auttamassa.

Olis luullu, että AndyS kaikessa yksinkertaisuudessaan olisi tajunnu ihan ite tämän eron.
 
Mut voitti 20kg itseään isomman lukkopainin sm ja em mestarin

kertoo jotain lukkopainin sm ja em tasosta. se on fakta, että kun vastaan tulee huippu vapaapainija jenkeistä, niin pahasti käy. ne ku osaavat myös kipata. noi mattotouhut on jo jääneet aika vähille huippu mma ssa. paini niin kovaksi että matsin pystyy käymään pystyssä ja ratkaisut siellä tai sitten gnb n avulla matossa. veikkaan, että simola saisi kyytiä fatos durmisilta joka 57 kg SM. ja saa muuten makukin.

ufc taso 30 joukossa on todella kaukana kun vertaa häntäpään ottelijoita. puhutaa jo lähes eri lajista. packalen kohtasi viimeksi ehkömpä jopa sinne 10 sakkiin joskus pääsevän. oli melkoinen tasoero. ihan vastaavaa kun maku joutuisi esim. mendesiä vastaan.

kaukana on kärki ja ilman kovaa pystyä se ei lähesty. makun paini voisi riittää jos saisi pystyn erittäin kovaksi. lähes 30 v siinä ei isoja harppauksia oteta. toki kovalla työllä saa kyllä sen vielä ihan kohtuulliseksi. sen verran on tullut painin puolella pyörittyä ja pystyottelun huippujen kanssa touhuttua, että jotain realiteettia uskon näkeväni asiassa.
 
Makulla on hyvät pohjat voi vielä päästä top10-15 tasolle jos tosiaan keskittyy pystyotteluun. Henkiset ominaisuudet ja paini on Makwanin vahvuudet ja niillä on pitkälle päästy. Nyt vaan pistäisi päästä seuraavalle tasolle.

Täällä suomessa on vaan hyvin vaikea päästä mainitsemaasi huipputasolla. Kyse ei ole siitä etteikö täällä olisi fyyisesti lahjakkaita tyyppejä ja kovalla paini pohjalla, millä pitäisi olla rahkeet lähteä kehittymään UFC tason ottelijaksi. Täältä puuttuu olennaiset tekijät riittävällä mittakavalla: raha, ammattilais-tallit, riittävä määrä ammattilaisottelijoita ja ammattimainen valmennus. Se että ammattilaisottelijat joutuvat treenaamaa harrastelijoiden kanssa, ei johda mihinkään. Myöskin kun tulee se nuori huippupainija mistä voisi muokata huippuottelijan, niin hänet todennäköisesti rikotaan jossain vanhojen-harrastelija-salijermujen lukkotreeneissä ja löydään leuka pilalle jossain amerikan-boxing-ego-muksautteluissa. Se siitä lahjakkuudesta sitten. Sen nuoren kundin pitäisi suoraan päästä oikeaan valmennukseen ja opettaa tekniikat kunnolla heti alkuun, niin voisi ehkä tullakkin jotain.
 
Simola on Adcc em 2. Siihen aikaan kun Makun kanssa otti matsin niin kaukana oli siitä tasosta mitä nykyään on, jos tulis uusinta lukkopaini matsi heillä niin oma veikkaus olisi Simola.
 
kertoo jotain lukkopainin sm ja em tasosta. se on fakta, että kun vastaan tulee huippu vapaapainija jenkeistä, niin pahasti käy. ne ku osaavat myös kipata. noi mattotouhut on jo jääneet aika vähille huippu mma ssa. paini niin kovaksi että matsin pystyy käymään pystyssä ja ratkaisut siellä tai sitten gnb n avulla matossa. veikkaan, että simola saisi kyytiä fatos durmisilta joka 57 kg SM. ja saa muuten makukin.
Simola sais lukkopainissa kyytiä fatos durmisilta?
 
Pillu, viina ja muut päihteet on pilannut monta uraa, mutta onneksi Maku on päihteensä käyttänyt jo nuorena.
Ette viitsisi aloittaa tuota Maku vs. Simola juttua uudestaan kun pojat jo selvitti kumpi on kovempi vaikka niukasti voittikin.

Koko maailman mittakaavassa sen paini on kuitenkin täysin erityylistä ja valovuosia jäljessä.
Täytyy muistaa, että vaikkapa jenkit painii lähes koulusta saakka joissa on entisiä _kovia_ tekijöistä
valmentamassa.

Makwan vs. Mendes lukkopainiottelu näyttäisi sen kuilun Suomen ja jenkkien huippupainijoiden välillä.

Itse, jos olisin tuossa tilanteessa etsisin itselleni pätevimmän valmentajan ensitöikseni ja sitten vasta
miettisin leirityksiä ja sitä missä maassa ne tehdään.
Onko Suomessa olemassa edes vapaaottelun valmetajia joiden tietotaito riittää UFC:n tasoon saakka
sekä näyttöjä osaamisesta löytyy myös? Ei varmaan monta ole kun vasta muutama otellut edes
lähellä UFC-tasoa.
 
Simola on em mestari, oli Suomen mestari kun matsasi makun kanssa.. tuo oli lähinnä tarkoitettu wääntäjälle, ei siitä sen enempää..
Uskon et tämä tappio, teki vaan hyvää makulle, ja Seuraavassa matsissa päästään taas voitto kantaan.
 
Simola ei ole voittanut lukkopainin EM-kultaa, eikä ollut tuolloin lukkopainin suomenmestari. Simolalla oli tuolloin lukkopainin amatöörien SM-hopea sekä no-gi SM-kulta sinivöisissä.
 
Simola ei ole voittanut lukkopainin EM-kultaa, eikä ollut tuolloin lukkopainin suomenmestari. Simolalla oli tuolloin lukkopainin amatöörien SM-hopea sekä no-gi SM-kulta sinivöisissä.
IBJJF kulta -16 lukee sen sivuilla, ja mikä tuo SM kulta sinivöisissä on, jollei suomenmestaruus? Mut Simola on varmasti ihan oman ketjun arvoinen kaveri. Jatketaan täällä juttua makun koirasta
 
IBJJF kulta -16 lukee sen sivuilla, ja mikä tuo SM kulta sinivöisissä on, jollei suomenmestaruus? Mut Simola on varmasti ihan oman ketjun arvoinen kaveri. Jatketaan täällä juttua makun koirasta
IBJJF kisat ovat nogi jiujitsua ja ADCC lukkopainia sen vuoksi JEKJEK kirjoitti noin. Ainakin oletan näin.
 
IBJJF sinivöiden euroopanmestaruus on n. 1 kymmenesosa siitä taitotasosta, mitä vaaditaan ADCC EM voittoon. Ei se nyt ihan pilkunnussintaa ole
No Joo..miehellä on myös ADCC EM hopea, joten helvetin kova mattomies kyseessä..oli sitä myös hävitessään makulle lukkopainissa..
 
Maku vs Simola oteltiin vissiin 2013? eihän Simolalla ollut siihen aikaan mitään meriittejä? eikös se ura lähteny vähän niinkuin sen jälkeen vasta nousuun?
 
Maku vs Simola oteltiin vissiin 2013? eihän Simolalla ollut siihen aikaan mitään meriittejä? eikös se ura lähteny vähän niinkuin sen jälkeen vasta nousuun?
Jeps. Kuten aiemmin mainitsin, niin Simolalla oli tuolloin menestystä Suomessa sinivöisissä ja amatööreissä, eli siis ei juurikaan meriittejä. Vuoden 2017 Tuomas Simola on täysin eri mies ja yksi Euroopan kovimmista lukkopainijoista. Jos matsi käytäisiin nyt, niin ottelu näyttäisi täysin erilaiselta.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom