Makwan Amirkhani

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Aika paljon tulee seurailtua ulkomaisia MMA-keskusteluja ja fiilis on tällä hetkellä se, että Makun jutut ovat kääntyneet häntä itseään vastaan. Ensimmäisen voiton ja sen jälkeisten haastattelujen jälkeen porukat olivat aivan innoissaan hänestä, mutta nyt käytös on monien mielestä muuttunut ylimieliseksi ja jopa vastenmieliseksi. Jenkit tykkäävät suuta soittavista kavereista, mutta jossain vaiheessa näköjään tulee raja vastaan.
 
Mun mielestä tilanne on se, että Maku on noussut entistä enemmän pinnalle, miehestä puhutaan paljon ja huomiota riittää. Eli faneja on paljon, toki myös vihaajia. Mutta vihaajiahan ilmaantuu aina mitä lähemmäs huippua mennään. Mietitäänpä Conorin tilannetta: Kaverin jutut on monien mielestä menneet överiksi jo aikaa sitten ja vihaajia riittää, mutta niin vaan Conor porskuttaa ja on matkalla organisaation isoimmaksi tähdeksi. Huipulla tuulee aina, kyse on siitä kuka kestää sen ja uskaltaa jatkaa valitsemallaan tiellä. Uskon että myös Makwan kestää, eli kuuluu parrasvaloihin jatkossakin.

Kerrotko muuten jekjek oman mielipiteesi Makwanista? Pidätkö itse häntä ylimielisenä/vastenmielisenä?
 
Kerrotko muuten jekjek oman mielipiteesi Makwanista? Pidätkö itse häntä ylimielisenä/vastenmielisenä?
Minun mielipiteeni ei liity mitenkään kertomiini havaintoihin. Mutta kun kerran kysyit, niin en pidä Makwania vastenmielisenä tai ylimielisenä.
 
Minun mielipiteeni ei liity mitenkään kertomiini havaintoihin. Mutta kun kerran kysyit, niin en pidä Makwania vastenmielisenä tai ylimielisenä.
Kyllä se liittyy siinä mielessä että sulla on ollut pelkästään suht negatiivista sanottavaa tässä ketjussa. Kummankaan Makun Ufc-voiton jälkeen et tainnut kommentoida yhtään mitään, mutta nyt olet kertomassa kuinka vaikuttaisi Makun osakkeet olevan laskussa jenkkifoorumeilla. Taannoin taisit myös linkata uutisen sitä keissiä koskien, jossa Makwankin oli syytettynä. Siksi kysyin, jos nyt suoraan sanoisit oman mielipiteesi. Toki arvasin vastauksen olevan tuohon tyyliin.
 
Viimeksi muokattu:

Niin linkkasin, mutta se oli kyllä ihan positiivisessa mielessä postattu. Maku oli syytön ja hyvä niin. Ja kuten olen ennenkin sanonut, niin ei minulla ole mitään Makua vastaan. Tunnen hänet treenien kautta ja ihan ihan moikkauskavereita ollaan.
 
Itelläkin alkanut tökkimään Maku mitä enemmän kuulee hänen haastiksiaan. Jos Maku jättäisi haastikset niihin octagon postfight-haastiksiin niin kaikki olisi hyvin. Kuitenkin pitää muistaa Makun vastustajien taso UFC:ssa, jotka ovat olleet Wardiakin huonompia. Nämä "bj haastiksen aikana" ja "panen Conorin exää"-jutut ovat vaan niin mauottomia, jotka eivät sovi ammattimaisen urheilijan suuhun vaan ennemmin jonkin 15 vuotiaan teinin suuhun.
 
Ihan täyttä paskaa noi haastattelut. Muka hauskaa läppää ja yritetään matkia muita tolla asenteella ja paskalla. Ottelisi edes ensin jotain top20 kaveria vastaan ennen kuin lähtee vetämään tuota showta.....
 
Keskustelufoorumeiden kautta ihan turha peilailla suosiota. Otanta loppupeleis tosi pieni ja yleensä ne solvaajat on aktiivisia ja antaa vahvan värin. Kannattajista varmaan suhtees harvempi kirjoittaa yhtään mitään verrattuna vihaajiin ja siks voi foorumeiden keskusteluis nousta vääristyneitä mielikuvia. Ammattinyrkkeilyssä ja UFC touhuis on se yhteistä että ne vihaajat ja ärsyyntyjät on bisneksen kannalta aivan yhtä tärkeitä kuin fanaajat. Molempia tarvitaan. Ja mikäs sen mielenkiintoisempaa olis kuin jos Maku profiloituu sellaseks joka ottelee niin rohkealla tyylillä että toisinaan saa myös kunnolla pataan. Mikäs enempää huomioarvoa tois..ekois matseis häviö on huono homma mutta jossain välis se vois lisätä spekulointii ja lisätä seurattavuutta jne jos sattuis kunnon työtapaturma.. oma mielipide on että UFC puolella se häviö silloin tällöin ei ole todellakaan ongelma, ja jotenkin fiilis sellainen ettei se olis vaparis henkisesti niin murskaavaa kuin häviö nyrkkeilys? asioilla kyl monta puolta, hävitä voi niin monella tavalla jne ja voin olla täs asias totaalisesti väärässäkin.
 
Kuunnelkaa ton juttuja nyt 50 min kohdalta. https://soundcloud.com/mmaroasted/hector-lombard-makwan-amirkhani-james-vick "Mendes is pussy" "who Frankie edgar" Yrittää olla seuraava Mcgregor ja epäonnistuu siinä surkeasti.
Joo on suomalainen, mutta en tajua miten kukaan voi pitää tuosta persoonasta. Toivottavast lyödään brutaalisti ulos ens matsissa.
Säkkejä on UFC syöttänyt tähän asti, toivottavasti saadaan pian muutos asiaan. Adam Ward vois tulla taas laittamaan makun nöyrtymään ja kyyneliin :D
 
Heitterit heittaa jne.. Antakaa Makun olla oma itsensä. Joskus edes jotain positiivista Suomesta kuin nää tuppisuut.
 
Kovia on kyllä Suomalaiset itkemään ei voi muuta sanoa. Ilmeisesti liian kova pala että maahanmuuttaja voittaa mestaruuksia omassa lajissaan, vie Suomalaisilta naiset ja nyt vielä lyö itsensä
salamana maailman kartalle. Kautta aikojen suurin kyky ja menestynein ottelija Suomesta.
 
Makun kohdalla ikävä fakta on se, että ikävät kommentit/haastattelut antavat monille sen syyn, minkä he haluavat, että voidaan vihata sitä. Samat kommentit Tony Halmen suusta, niin jengi heittäis yläfemmoi ja naurais varmaan asialle imo. Pakko myöntää, että en ole itse myöskään fani, mutta pakko sille on antaa respectii ... sen ymmärrän jos joku tuntee sen persoonana ja ei voi sen takia tykätä, mutta nää haastattelut ja kommentit tuskin kertoo koko totuutta. Se että se osaa tuoda itseän esiin puhumalla ja sitä kautta saada näkyvyyttä on sen kannalta hyvä asia. Tykkää muut siitä tai ei.
 
Kovia on kyllä Suomalaiset itkemään ei voi muuta sanoa. Ilmeisesti liian kova pala että maahanmuuttaja voittaa mestaruuksia omassa lajissaan, vie Suomalaisilta naiset ja nyt vielä lyö itsensä
salamana maailman kartalle. Kautta aikojen suurin kyky ja menestynein ottelija Suomesta.

Ehkä rahallisesti. Niinimäen voitto Yahyasta on tähän mennessä paras suoritus suomalaiselta vapaaottelussa ja Tauru menee sekä Makwanista että Niinimäestä ohi, jos sattuu voittamaan Bibianon.
 
Suomessa elää edelleen niin suuri väestö lihapääjuntteja, joille on kova pala, kun mamu menestyy Suomen lippua edustaen, ja fellow lihapäät niinimäki ja kuivanen eivät pärjänneet..:D
 
Mä oon seuraillu Makun uraa tässä ihan ulkopuolisena, Ei ole ollut mitään ennakko-odotuksia kaverista. Ensimmäisen matsin jälkeen ihmettelin Makun tapaa esiintyä mediassa. Ajattelin silloin ihan vilpittömästi, että kyse on kaverista joka on hieman naiivi ja haluaa matkia Conoria. Myöhemmin oon kuunnellut sitten paljon haastatteluja ja nähnyt ja kuullut kuinka Maku vilpittömästi antaa äidilleen tunnustusta jne, siitä taas isot propsit. Niin ikään Maku esiintyi esim. Simolan haastattelussa niin omana itsenään ja nöyränä Makwanina, joka kertoi avoimesti aiemmista vaikeuksistaan. Tällöin kyllä meni sympatiat täydellisesti kaverin puolelle. Voin vaan kuvitella, kuinka vaikea on elää Suomessa maahanmuuttajana varsinkin MMA lajin harrastajana, jossa on perinteisesti paljon junttisuomalaista vihaa maahanmuuttajia vastaan. Ihan aidosti koin iloa Makun puolesta ja koen edelleen.

Toki olin hieman yllättynyt näistä Makun haastatteluista, mutta en voi ajatella muuta kuin että Makulla tulee tässä joku vanha "yo bro" -mentaliteetti päälle, jossa joutuu esittämään jotain muuta kuin itse on. Ja tällainen rooli voi olla maahanmuuttajalle tietyllä tavalla välttämätön joissain piireissä, ennen kuin kasvaa ihan aikuiseksi. Mä oon edelleen ihan vakuuttunut siitä, että Maku on aidosti hyvä tyyppi jolla on hyvä sydän. Ajatelkaa jätkät, kuka suomalainen ikinä kyynel silmässä osoittaa UFC voiton kunnian omalle äidilleen yms. Ei kukaan suomalainen tee sellasta. Tässä on kyse pienistä kultuurieroista, jotka syntyy myös omista dynamiikoista sen suhteen miten Makuun on suhtauduttu aikoinaan suomessa, ja miten hän on joutunut kompensoimaan tätä tilannetta.

Maku on ehkä hieman hukassa, kun ajattelee olevansa tosi hauska jätkä, mutta hyvän jätkän titteliä se ei vie pois häneltä. Toinen asia on vielä se, että todennäköisesti any publicity is good publicity in this business.

EDIT: mä luulen, että juuri se haastattelijan tapa keskustella Makun kanssa, ehkä laukaiseen Makussa aivan erilaisen käytöksen. En todellakaan tiedä, mutta näin voisin otaksua.
EDIT 2: Makun persoonallinen ja räiskyvä tyyli todennäköisesti auttoi häntä paljon pääsemään UFC:iin. Nyt kun hänellä on jo ihan oikeita näyttöjä kehässä, niin toki voidaan olla montaa mieltä, kannattaako samaa showta jatkaa edelelen markkinointimielessä. Mä ehkä itse ottaisin hieman eri strategian, mutta uskallan kyllä väittää että tämä Makun strategiakin takaa hänelle kyllä paljon huomiota.
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa elää edelleen niin suuri väestö lihapääjuntteja, joille on kova pala, kun mamu menestyy Suomen lippua edustaen, ja fellow lihapäät niinimäki ja kuivanen eivät pärjänneet..:D

Eli jos ei ole Makun fani, niin on automaattisesti rasistijuntti? En kyllä itse fanita ketään suomalaisia ottelijoita muutenkaan.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom