- Liittynyt
- 13.2.2009
- Viestejä
- 394
Tällaista olisi tulossa ensi vuonna!
Mafia III on vuonna 2016 ilmestyvä peli, joka julkaistaan Xbox One- Playstation 4 -konsoleille sekä Microsoft Windowsille.
Vuoteen 1968 sijoittuva Mafia III seuraa täysin uutta päähenkilöä, valkoista ja mustaa syntyperää olevaa Lincoln Clayta. Syntyperällä on myös merkitystä, sillä tarina sijoittuu New Orleansiin, jossa jokapäiväinen rasismi oli tuolloin arkipäivää. Lisäksi Clay on kasvanut orpona etsien perhettä, jonka hän löysi armeijasta Vietnamin sodan aikaan.
Palattuaan sodasta kotiin hän löytää perheen tummaihoisten mafiasta, mutta menettää jälleen kaiken, kun Italian mafiosot surmaavat kaikki, ampuvat Clayta päähän ja jättävät tämän kuolemaan. Kostonhimoissaan Clay lanaa koko italialaisen rikollisjärjestön ja jättää kaupunkiin valtatyhjiön – tyhjiön, jonka hän haluaa täyttää.
Samaisesta tilasta taistelevat myös monet muut New Orleansissa majailevat järjestöt. Väkivaltaisesta taustastaan huolimatta Clay osaa myös yhdistää ihmisiä puheenlahjoillaan. Pelaaja pystyykin päähenkilön kautta pyytämään muutamia jenginjohtajia osaksi omaa kasvavaa rikosimperiumia: Cassandra ja hänen haitilaisensa, Burke ja irlantilaiset, sekä Mafia II:n päähenkilö, Vito Scaletta italialaisineen. Nämä henkilöt antavat pelaajalle erikoisvoimia ja avautuvat, jos heille tekee tehtäviä, tai vaihtoehtoisesti puukottavat selkään, jos kokevat saavansa liian pienen siivun kakusta.
View: https://www.youtube.com/watch?v=9AHIdQbs_mU