- Liittynyt
- 4.2.2003
- Viestejä
- 12 741
Korkein oikeus (KKO) tuomitsi maahan laittomasti turvapaikanhakijoita tuoneen intialaisen miehen 30 päiväsakkoon maanantaina. Sakkojen suuruus on yhteensä 180 euroa. huh!
Mies oli tuonut Sallan rajanylityspaikan kautta Venäjän raja-asemalta autossaan Suomeen viisi hänelle ennestään tuntematonta turvapaikanhakijaa. Heistä kolme oli Intiasta, yksi Pakistanista ja yksi Sri Lankasta.
Mies ei saanut kuljetuksesta palkkiota, mutta hän oli toiminut tietoisena siitä, että kuljetettavilla tai hänellä itsellään ei ollut maahantuloon vaadittavaa viisumia eikä muita matkustusasiakirjoja. Mies itse haki myös turvapaikkaa.
KKO muutti ratkaisullaan Lapin käräjäoikeuden tuomiota. Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen laittomaan maahantulon järjestämiseen, mutta jätti hänet rangaistukseen tuomitsematta. Syynä oli se, että käräjäoikeus katsoi miehen toimineen “humanitaarisia syitä ja pakkotilaa läheisesti muistuttaneissa olosuhteissa”.
KKO katsoi, ettei miehen hetkellinen päätös kuljettaa rajan yli sattumalta tapaamiaan turvapaikanhakijoita osoittanut sellaisia humanitaarisia vaikuttimia, joiden vuoksi tekoa olisi lain mukaan pidettävä hyväksyttävänä.
Rangaistusta määrätessään KKO otti huomioon, että mies oli toiminut myötätunnosta ja ettei hän ollut tavoitellut toiminnallaan itselleen hyötyä. Näiden syiden vuoksi oli perusteltua poiketa tyypillisestä laittoman maahantulon järjestämisestä tuomittavasta vankeusrangaistuksesta.
Kyseessä oli ennakkopäätösvalitus eli muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun haettiin suoraan KKO:lta ennakkopäätösperusteella

dänks pidetään uutisrintama ryhdikkäänä