- Liittynyt
- 18.2.2015
- Viestejä
- 3 119
Pakoloisiot...... ja esim Albaanit ...... joo niitä poistetaan maastamme mutta viive on 1.5 vuotta ja siinä ajassa voi tapahtua vaikka mitä ...
"Jopa 1,5 vuotta hylkäyksen jälkeen Suomessa
Turvapaikanhakijoista tuli ikäviä uutisia Ruotsista elokuun alussa. Västeråsin Ikeassa turvapaikanhakija puukotti kaksi tavaratalon asiakasta. Puukottaja oli saanut karkotuspäätöksen aikaisemmin samana päivänä.
Repo sanoo, että jos henkilöllä ei ole perustetta saada turvapaikkaa ja hänet voidaan palauttaa tulomaahan, tehdään takaisinpalautuspäätös. Tästä voi kuitenkin valittaa, ensin hallinto-oikeuteen ja vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Normaalimenettelyssä valituksen käsittely voi hallinto-oikeudessa kestää kuusi kuukautta ja korkeimman hallinto-oikeuden käsittely kestää keskimäärin 9 kuukautta. Esimerkiksi albaanit saavat nopeutetun karkotuspäätöksen, jolloin he eivät pysty jäämään Suomeen samalla tavalla kuin normaalimenettelyn saaneet.
- Parhaimmilaan meidän päätöksemme jälkeen kielteisen päätöksen saanut hakija voi olla puolitoista vuotta Suomessa valitusprosessin vuoksi. Henkilö on koko ajan vastaanottojärjestelmässä, eli asuu vastaanottokeskuksessa ja saa järjestelmään kuuluvat korvaukset, Repo sanoo."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082020209462_uu.shtml