Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


Näitä "nuorukaisia" on koko ikä aivopesty koraanikouluissa uskomaan, että vääräuskoinen on alempiarvoinen ja tarkoitettu palvelemaan heitä dhinninä.

Pettymys on raukoilla sitten kova, kun niillä pottunokilla onkin kaikki paremmin. Toki taikaseinästä tulee rahaa, muttei tarpeeksi. Sitten alkaa kivet lennellä ja autot palaa.
 
Lähde?

Kyllä, on myös osa toisen ehkä jopa kolmannen polven Afroja. Sen sijaan kyse on siitä kun alunperin Britannia valitsi helvetin tyhmän, kaikki tänne vaan asumaan-linjan, joka johti siihen että ei pystytty integroimaan kuin pieni osa maahanmuuttajista. Joka johti syrjätymiseen maahanmuuttajien keskuudessa joka jatkuu tänäkin päivänä.
UK:ssa kyllä sossutuet juoksee kivasti sitäpaitsi suurin osa britteihin tulevista afroista tuli brittien entisistä siirtomaista esim. Jamaicasta jossa ne puhuu englantia ja kulttuuri muutenkaan ole niin kaukana UK:sta, en tiedä mitä tuo sinun mystinen integroiminen tarkoittaa: sitä että sossutäti pitää kädestä kiinni loppuelämän ajan?
http://www.guardian.co.uk/society/20...crease-england

Tummennettuun olisi kiva saada lähde. Tuossa ei nimittäin niin sanota.
http://en.wikipedia.org/wiki/Nigerian_American Hyvin pärjää ensimmäisessä polvessa.

En vieläkään ymmärrä miten voit saada USA:n Afroamerikkalaisten rikollisuudesta ja jengiytymisestä jonkun yhtäläisyysmerkin että hei, niin ne tulee tekee Suomessa. Aivan varmana tulee. Mulle hiipii valitettavasti semmonen pieni epämääränen kysymys että onko susta oikeasti vertailukelpista vertailla USA:n tilannetta Euroopan, ei, Suomen tilanteeseen?
Afrot USA:ssa, Afrot briteiss, Afrot Suomessa tekee kaikki yleensä samankaltaisia asioita, se johtuu geeneistä nääs. Sub-sahara afrikkalaisilla on keskivertoa matalampi älykkyys, he ovat erittäin sosiaalisia ja elää hetkessä, lisäksi heillä on paljon aggressiivisuutta ns. alfa-mies käytöstä lisääviä geenejä vrt. vaikka eurooppalaisiin. Ihan hyvä paketti jos olet UFC-ottelija mutta jos koko kaupunki koostuu tuollaisista ihmisistä noh... se näyttää Afrikalta.
http://takimag.com/article/the_thug_gene/print#axzz2U2Hlxy1k

Itänaapurin rikolliset on kyllä mustakiin todellakin parempi vaihtoehto.

Todellakin.
En tiedä mikä trauma sulla on, ryöstikö virolainen lompakkosi joskus? Ei ole pakko rikollisia ottaa itä-euroopasta eikä ketään muitakaan, tavalliset virolaiset ym. voi tulla tänne kyllä töitä tulla tekemään jos tarvitaan.
 
Ei hum.mamut ikinä työllisty.

Kosovolaiset ovat etnisesti valkoisia mutta hiljaista on heidänkin työllistymisensä..

Hienoa, että ole tullut puhumaan tänne samoista itsestään selvistä asioista, mistä täällä on puhuttu jo vuosia. Kaikki täällä vissiin ovat sinut työperäisen maahanmuuton kanssa, mutta ne humanitääriset maahanmuuttajat ovat ongelma.

Ja kaipasit lähdettä Britannian toisen polven mamujen syrjäytymiselle. Minulla ei ole, mutta ainakin Suomessa toisen polven mamujen koulun keskeyttäminen peruskouluun lähentelee 50 % paikoitellen. Eiköhän se ole kaikkialla Länsi-Euroopassa kutakuinkin samaa luokkaa. Luulen, että Suomessa tulee maahanmuuton kanssa vielä isommat ongelmat kuin muualla kiitos avokätisen sosiaaliturvan.

Monesti puhutaan, että toisen polven mamut alkavat sitten maksaa sitä hunajaa yhteiskunnalle, mutta se on pikemminkin päinvastoin. He eivät koe olevansa suomalaisia, mutta eivät samaa porukkaa kotimaansa väenkään kanssa, mistä syntyy sitten ongelmia.
 
Mites tätä Lontoon machete-hyökkäystä ei ole vielä täällä puitu? Eli pari muslimia hyökkäs jonkun random kadetin kimppuun ja puukotti sen ja raahas ruumiin keskelle tietä. Jotain juttua oli myös, että olisivat kaulan katkaisseet. Poliisit sitten ampu tekijöitä...

http://www.bbc.co.uk/news/uk-22630304

Toinen tekijä:
BK4wVXECQAEGQqX.jpg:large


Video: http://vimeo.com/66751726 (upotus ei toiminu)
 
Yhtään neekeriä en tässä kaupungissa ole töitä tekevänä nähnyt, mutta virolaisia nään päivittäin useita.

:

35 vuotta olen erilaisia työmaita suomessa kierrellyt, mutta oikeestaan ainuttakaan neekeriä en ole työssä nähnyt niissä olleen.kaikenlaista muuta tyyppiä kylläkin, serbejä, iranilaisia, varsinkin vietnamilaisia mutta neekerit näyttävät mustalaisten lisäksi olevan kyllä melkoisia työnvieroksujia.
 
Norjassa, Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa on toki maahanmuuton aiheuttamia negatiivisia lieveilmiöitä havaittu, mutta silti homma "toimii" huomattavasti paremmin kuin Ruotsissa. Malmön kaltaista ongelmalähiötä ei ole näissä em. maissa, ja työllisyysprosentitkin ovat siedettäviä. Mitä esim. norjalaiset tekee paremmin integroittamisen kannalta kuin ruotsalaiset? Olen miettiny tätä asiaa usein.
 
Mun käsittääkseni Saksassa on kyllä yhtä ongelmaisia lähiöitä kuin Ruotsissakin. Voi olla tottakai että muistan aivan väärin...
 
Norjassa, Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa on toki maahanmuuton aiheuttamia negatiivisia lieveilmiöitä havaittu, mutta silti homma "toimii" huomattavasti paremmin kuin Ruotsissa. Malmön kaltaista ongelmalähiötä ei ole näissä em. maissa, ja työllisyysprosentitkin ovat siedettäviä. Mitä esim. norjalaiset tekee paremmin integroittamisen kannalta kuin ruotsalaiset? Olen miettiny tätä asiaa usein.
Ei saatana näitä pillipiipareita aina on yhteiskunnassa vika kun ei suksi luista.
 
Mun käsittääkseni Saksassa on kyllä yhtä ongelmaisia lähiöitä kuin Ruotsissakin. Voi olla tottakai että muistan aivan väärin...

Taitaa olla vähän rajumpaa jopa se väkivalta Ranska-Saksa akselilla verrattuna Ruotsiin. Ja kyllä Norjassakin on osattu. Natsit, antinatsit, mamut ja poliisit myllyttäny ihan riittävästi kyllä sielläkin, jos katsotaan 2000-lukua kaiken kaikkiaan.
 
MTV3:lla puhui uutisissa klo 19 ja 22 paikoitellen asiaakin tuo maahanmuuttaja-aktiivi, mutta tuo klo 22 esitetty pätkä oli aika kyseenalainen. "Jos maahanmuuttajataustaisille ei ole tarjolla muuta kuin bussi-, taksi- ja siivoushommia, niin pahoin pelkään, että ongelmia saattaa alkaa ilmetä tulevaisuudessa". Okei... eli taksi- tai bussikuskin hommat ei kelpaa? Ennemmin sitten kuollaan vaikkapa heimosodassa Somaliassa? Vittu. Ja noi siivoushommat... aikanaan siivosin paskaa tehtaassa ja nykyään ei ko. työtehtävään syntyperäisiä suomalaisia saa, kun nuoret (joissa on tulevaisuus?) ei suostu. Vittu jos ei nyt sitten mamutkaan sitä kohta suostu tekeen, niin kuka sitten?
 
Norjassa, Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa on toki maahanmuuton aiheuttamia negatiivisia lieveilmiöitä havaittu, mutta silti homma "toimii" huomattavasti paremmin kuin Ruotsissa. Malmön kaltaista ongelmalähiötä ei ole näissä em. maissa, ja työllisyysprosentitkin ovat siedettäviä. Mitä esim. norjalaiset tekee paremmin integroittamisen kannalta kuin ruotsalaiset? Olen miettiny tätä asiaa usein.

Ai homma toimii? Ja onko taso siedettävä jotenki semmoinen mikä pitäisi ymmärtää. Ei tästä ainakaan ylöspäin mennä. Loputonta alamäkeä tuntuu olevan joka maassa. Suomessakaan homma ei tule menemään ainakaan parempaan suuntaa. Jännä nähdä miten ruotsi reagoi tuohon tilanteeseen.

http://rahmispossu.net/2013/05/22/malmo-nuorukaisille-syytteet-lumisodasta/ ja hienoa tämäkin.

http://rahmispossu.net/2013/05/22/coopissa-kadutaan-pullopanttikylttia/ Onko tässäkin joku oikea ongelma?
 
Tämä pisti tänään vituttamaan.

Somalinainen kahden lapsen ja kauppakassien kanssa. Mä avaan sille oven ja pidän auki. Tämä ei sitten edes katso saati kiitä.

Olis pitänyt heittää siitä saatanan pillurätistä takaisin sisälle ja sanoa "avaa lehmä ite oves".
 
Tämä pisti tänään vituttamaan.

Somalinainen kahden lapsen ja kauppakassien kanssa. Mä avaan sille oven ja pidän auki. Tämä ei sitten edes katso saati kiitä.

Olis pitänyt heittää siitä saatanan pillurätistä takaisin sisälle ja sanoa "avaa lehmä ite oves".

Ei ne alistetut ämmät saa edes katsoa muita miehiä päin kuin sitä omistajaansa.. tai tulee huolella turpaan.. ottaisitko itse riskin että joku sukulainen näkisi tilanteen jossa tälläinen alistettu synnytyskone katsoisi kohti kantaväestön edustajaa ja kiittelisi?
Toinen huomion arvoinen seikka.. nämä käyvät niissä iltamissa pyllistelemässä ja kuulemassa "johtohahmojen" lausumia "totuuksia" kuten että ovat kuin kuninkaallisia täällä euroopassa.. eikä kuninkaalliset kiittele kun palvelijat (me suomalaiset) teemme tälläisiä kohtelijaita tekoja.. mitä palvelijoiden oletetaankin tekevän.
 
Sitä voi kiittää vaikka katse maassa, mutta tämä oli viimeinen kerta kun noille saatanan lehmille avaan ovea ikinä missään. Jos näen, niin menen eteen ja suljen oven, enkä edes katso noita. Nekin safkaa pursuvat kauppakassit on ostettu meidän verorahoilla. Vitun ämmä vois edes nyökätä tai ihan mitä vain jos kohteliaasti auttaa.
 
Sitä voi kiittää vaikka katse maassa, mutta tämä oli viimeinen kerta kun noille saatanan lehmille avaan ovea ikinä missään. Jos näen, niin menen eteen ja suljen oven, enkä edes katso noita. Nekin safkaa pursuvat kauppakassit on ostettu meidän verorahoilla. Vitun ämmä vois edes nyökätä tai ihan mitä vain jos kohteliaasti auttaa.

Onko btw kukkaa nähny koskaa somali/musu akkaa töissä. Ei oo ainakaan itelle koskaan tullu vastaan :D Tavalla tai toisella nekin pitäs saaha töihin. Ekana vaan pitäs saaha niille normaalit vaatteet päälle, että vois tehä mittään. Kaippa se joskus menee läpi, että sais niissä rumissa burka säkeissään painaa duunia. Ekana vaan pitäs saaha niiden miehet hyväksymään heidän työn tekeminen. Kuulostaa summarum summarun aika mahottomalta yhtälöltä :(
 
Ei niiden tartte Suomessa mennä duuniin. Niiden tulot lienee moninkertaiset mitään tekemättä täällä ja saavat vielä olla kuin kuninkaat. Suomi on niille lottovoitto. Suomi taas vastaa leikkaamalla vanhuksilta, opiskelijoilta ja muilta natiiveilta.

No ainakin kauppakassien perusteella elää ku kuninkaalliset. Tarvii melkeen pari autoo rahtaamaan sitä ruokakuormaa mitä tarttuu kaupasta mukaan.

Välikevennys:
Omat kokemukset töistä. Kaupassa mamut (varsinki naiset) Ei saa noita lapsiaan millään kuriin. Ajelevat kaupan pyörillä ympäri kauppaa ja kun menee huomauttamaan niin sanotaan vaan, että ''minä ei saada lapsia millään kuriin, sano sinä heille''. Sitten menee sanomaan pennuille nii tulee jotaki epämäärästä sählämiä vastauksena. Sitten vielä mamu äidit sanoo, että ''sinä vie pyörä sinne minne se kuuluu''. Tehny mieli, sanoa, että vie saatana pyöräs ku tänne ootte roudannu. Sitten katsotaan vihasena kun ei ''palvelu'' pelaa. Kaikki tommonen pelleily erittäin yleistä. Mutta kerran kun meni huomauttamaan, aasialaisille, lastensa pelleilystä kaupassa niin tuli äitiltä heti avokämmenestä. Piti jo rauhotella, että ei nyt saatana noin voi tehä lapselle. Äiti vaa viileästi: lapsi kuriton, pitää antaa kurinpalautus. No ainakin joku roti sentään :D
 
Back
Ylös Bottom