Siis tajuatko yhtään miten eduskuntavaalit Suomessa toimivat? Kyseessä on puoluevaalit, ja jokaisella puolueella on useita ehdokkaita. On hyvin epätavallista että kukaan yksittäinen ehdokas saisi useita prosentteja koko vaalipiirin äänistä, sillä puolueiden saamat äänet jakautuvat kyseisen puolueen ehdokkaiden kesken. Halla-aho sai 2011 eduskuntavaaleissa toiseksi eniten ääniä omassa vaalipiirissään. Eniten ääniä saanut Paavo Arhinmäki sai noin 2000 ääntä enemmän. Eli siis tällä sinun logiikallasi ei kerta kaikkiaan mikään asia jota Arhinmäki, Halla-aho tai kukaan muukaan ehdokas edustaa, ole tärkeä. Sinun mielestäsi jokin asia voi olla tärkeä vain, jos yksittäinen ehdokas saa merkittävän osan koko vaalipiirinsä äänistä. Ja tällaista tapahtumaa ei Suomen vaalitavan ja poliittisen kulttuurin vuoksi juuri koskaan tapahdu. Eli siis sinun mielestäsi koko Suomen historian aikana ei missään vaaleissa ole juuri mikään asia ollut ihmisille tärkeä.
Se, mitä et ymmärrä, on että yksittäisillä ehdokkailla ei ole monopoliasemaa yksittäisiin poliittisiin mielipiteisiin tai näkemyksiin. Kukin ehdokas edustaa ensisijaisesti puolueensa yleistä linjaa ja sitten toissijaisesti joitain näkemyksiä tai mielipiteitä joita pitää erityisen tärkeinä. Äänestäjät sitten valitsevat ensin puolueen jonka linjaa haluavat kannattaa ja tämän jälkeen kyseisen puolueen listalta heille sopivimman ehdokkaan. Tässä ehdokkaan valinnassa merkityksellisiä ovat nämä kyseisen ehdokkaan esiin tuomat näkemykset ja profiili siinä, mitä asioita puolueen linjasta tämä erityisesti korostaa. (Tai sitten tietysti voi valita ehdokkaansa sillä perusteella että se on kaveri, sillä on hauskat jutut haastatteluissa tms. tämä lienee demokratiaan tottumattomille ihmisryhmille se luontaisin tapa.)
Ei siis voida mitenkään vetää yhteyttä yksittäisen ehdokkaan saaman äänimäärän ja jonkin yksittäisen asiakymyksen kannatuksen välille. Kyseistä ehdokasta äänestäneistä osa saattaa olla tästä annetusta kysymyksestä eri mieltä, mutta silti kokevat että ehdokas on muista syistä paras valinta, ja vastaavasti monet äänestäjät saattavat löytää muita ehdokkaita, jotka edelleen ovat valitussa kysymyksessä ainakin riittävän lähellä omaa näkemystä, ja muista syistä johtuen ovat kokonaisuutena parempia valintoja kuin nyt tarkasteltu ehdokas. Erityisesti on selvää, että niinkin suuri ja paljon keskusteltu kysymys kuin maahanmuuttopolitiikka, ei ole kenenkään yksittäisen ehdokkaan monopolisoima aihe, vaan se on yksi kysymys muiden ohella joka merkitsee siinä kun ihmiset valitsevat ehdokastaan. Halla-aho ei ole ainoa ehdokas joka suhtautuu kriittisesti nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan.