Kaveri pääsi työssään kokemaan kulttuurimme rikastumista. Hän toimii vartijana pikkukaupungissa ja noin viikko sitten oli hälytetty yhteen räkälään poistamaan kolmea häiriköivää somalia. Eivät olleet lähteneet hyvällä, joten kaveri lähti heitä sieltä poistamaan. Ulkona lähti taju kun yksi moniosaajista tuli takaapäin ja tempaisi ohimoon. Kaveri heräsi siihen kun veijarit hakkasivat päätä roskikseen ja potkivat häntä. Kaveri pääsi kuitenkin ylös ja sai tyypit taltutettua hetkeksi. Lopulta tilanne päättyi siihen kun poliisit tuli paikalle. Kaikki tallentui valvontakameralle. Kohta on viikko kulunut, mutta mitään uutisia tapahtumasta ei ole ollut. Päätekijällä oli valmiiksi haku päällä puukotuksen takia. Minkä helvetin takia tuommosta roskasakkia ei potkita täältä vittuun? Valtio kustantaa kaiken ja tässä kiitos.