Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

No ei mutta osaan puolustaa itseäni aseellisesti ja aseettomasti.
 
No ei mutta osaan puolustaa itseäni aseellisesti ja aseettomasti.
Jepjep. Vaikka ip-taitoisena oliskin kivempi kävellä steissillä iltasella, niin tuskin paljon merkitsee yksittäisen henkilön taisteluskillsit tollasissa tapauksissa. Mainitussa Tanskan tapauksessa uhkailitiin perheenjäsenten kautta ja koko sukua on vähän vaikea suojella.

Tietty asiat voi aina viedä vähän pidemmälle kuin mitä uhkailijat osaavat odottaa, mutta kuitenkin itse olet sen asuinmaasi lainsäädännön piirissä joten kiinnikkään ei sovi jäädä.
 
"Olkaamme tämän asian kanssa rehellisiä. Tavanomaisista ratkaisuista ei ole apua, kun puhutaan alueista joilla tanskalaiset arvot eivät päde", hän sanoi kansankäräjien avajaisissa pitämässään puheessaan eilen.

29 rikastuneinta aluetta olisi tarkoitus jyrätä maan tasalle. Rahaa tähän palaa 500 miljoonaa Tanskan kruunua."
Tossa tulevaisuutta Suomessakin, pitäähän tännekin noita saada kuin muillakin on! Jotenkin tarttis saada viestiä tonne päättäjille että omista ja jopa muiden virheistä voi oppia.

Tanskassa ei enää tilanne ole oikein hallinnassa, aseistettuja ghettoja jonne viranomaiset ei enää uskalla mennä. Ehkä ois aika soittaa vaikka Putinille ja pyytää neuvoja ja vaikka OMON lainaksi... Aivan varma että homma menee aseelliseksi yhteenotoksi jonain päivänä ja silloin räjähtää joka puolella. Toivottavasti pian, täällä homma pystyttäisiin vielä pitämään hanskassa.
 
Apina ollu taas vauhdissa..

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010100712480451_uu.shtml

Hyökkäsi naisten kimppuun Espoossa
Raiskauksesta epäilty vangittiin

Torstai 7.10.2010 klo 17.31
Käräjäoikeus vangitsi torstaina miehen, jonka epäillään hyökänneen usean naisen kimppuun Espoossa.

Vuonna 1973 syntynyttä ulkomaalaistaustaista miestä epäillään raiskauksesta ja kahdesta raiskauksen yrityksestä. Vangitsemisen perusteena olivat kahdesta vaihtoehdosta vankemmat eli todennäköiset syyt.
Rikosten epäillään tapahtuneen yöaikaan, kun naiset ovat poistuneet bussista Mankkaan ja Kilon alueilla.
 
Toivottavasti herttaiset afrikan tuliaiset tulisivat rikastuttamaan myös meidän kouluelämäämme ja tyttäriämme.
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/10/1200955

Keniassa kouluissa on paljastunut laaja hyväksikäyttörikosten sarja, jonka seurauksena yli tuhat opettajaa on saanut potkut viimeisen kahden vuoden aikana. Miesopettajien uhrit ovat olleet iältään 12-15-vuotiaita tyttöjä.

Viime vuonna 600 opettajaa erotettiin tehtävistään hyväksikäyttöepäilyjen vuoksi, tänä vuonna potkut on saanut 550 opettajaa. Valtaosa tapauksista on sattunut syrjäisissä kyläkouluissa.

Lukuisissa hyväksikäyttötapauksissa tyttöoppilaat ovat tulleet raskaiksi opettajilleen.

Lasten oikeuksia ajavan Cradle-säätiön johtaja Brian Weke kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa esimerkin järkyttävästä tapauksesta, johon hän törmäsi Nyanzan provinssissa viime vuonna.

- Eräässä alakoulussa oli yli 20 tyttöä raskaana. Lähes puolet heistä kantoi opettajansa lasta, Weke sanoo.
 
^^ Jännä taas nähdä kauanko tuokin sankari täällä maassa vielä on... Toivottavasti edes tällä kertaa sais yllättyä positiivisesti. (Olettaen, että on maahanmuuttaja ja se voidaan jonnekin kauemmas vankilaan lähettää.)

^ Rankkuri toi on törkeää mustamaalausta. Muistan kuulleeni joskus suomalaisopettajastakin joka oli iskenyt silmää opiskelijatytölle..
 
^ Rankkuri toi on törkeää mustamaalausta. Muistan kuulleeni joskus suomalaisopettajastakin joka oli iskenyt silmää opiskelijatytölle..

No mä kun oon tämmönen rasisti ja muutenki täysin kyrpä jätkä niin mä välillä sorrun tämmöseen etten sanoisi kiihottamiseen kansanryhmää vastaan :D

YLE tietää jo kertoa syitäkin, miksi raukkaparat ovat joutuneet tekemään noin:

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/10/yli_tuhat_kenialaisopettajaa_irtisanottu_seksuaalisen_ahdistelun_takia_2040626.html?origin=rss

Yli tuhat kenialaisopettajaa irtisanottu seksuaalisen ahdistelun takia

Uutistoimiston haastattelemat asiantuntijat listaavat myös joukon muita mahdollisia syitä hyväksikäytön laajuudelle: köyhyys, huumeiden ja alkoholin väärinkäyttö, slummien ahtaus, miesten itsetunto-ongelmat.
1. Mistä lähtien lapsen raiskaamista on ruvettu kutsumaan ahdisteluksi?
2. Kuten Weakin sigussakin lainataan niin vika ei ole koskaan neekerissä. Aina löytyy joku selittävä tekijä. Tällä kertaa köyhyys etc.
 
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/10/yli_tuhat_kenialaisopettajaa_irtisanottu_seksuaalisen_ahdistelun_takia_2040626.html?origin=rss
Uutistoimiston haastattelemat asiantuntijat listaavat myös joukon muita mahdollisia syitä hyväksikäytön laajuudelle: köyhyys, huumeiden ja alkoholin väärinkäyttö, slummien ahtaus, miesten itsetunto-ongelmat.

...tässähän saa olla meikäläinenkin tarkkana kun miettii noita tekoihin johtaneita syitä. Olen köyhä, minulla on ajoittaisia alkoholin värinkäyttöongelmia ja miehisiä itsetunto-ongelmia aika paljonkin. Onneksi vielä ei tunnu siltä että pitäisi ruveta pikkuisia panemaan.
 
Mutta jos panisit niin muista, että se ei ole missään nimessä sinun vikasi!

Tai hetkinen, oletan, että olet valkoinen heteromies? Tässä tapauksessa selitys ei ole validi, koska naapuri ja rasisimi.
 
Tai hetkinen, oletan, että olet valkoinen heteromies? Tässä tapauksessa selitys ei ole validi, koska naapuri ja rasisimi.

...minä valkoinen ja hetero.
Mutta minä ei rasisti, käräjäoikeuden päätöksellä oikein päättivät, vaikka turkkimies löi puukolla ja astalolla. Minä vain tarttua rinnuksista ja kutsua koira. Minua sakottaa 1300 euro. Turkkimies oli peloissansa niin sai lyödä. Onneksi ei olla rassisti, olisi tullut minulle linnaa.
 
Näkisin, että tuomio meni ihan oikein. Ehkä pikkasen turhan helpolla pääsit mutta suunta oikea, voimaa lisää.

Tai jos ny totta puhutaan niin kyllä tähän saatanan neekerien hyysäämiseen ja suomalaisten oikeuksien polkemiseen alkaa olee aika kyllästyny.
 
...minä valkoinen ja hetero.
Mutta minä ei rasisti, käräjäoikeuden päätöksellä oikein päättivät, vaikka turkkimies löi puukolla ja astalolla. Minä vain tarttua rinnuksista ja kutsua koira. Minua sakottaa 1300 euro. Turkkimies oli peloissansa niin sai lyödä. Onneksi ei olla rassisti, olisi tullut minulle linnaa.

et haluis valottaa enempää tota tilannetta?? Mitä turkin ihme sai??
 
et haluis valottaa enempää tota tilannetta?? Mitä turkin ihme sai??

Turkin ihme ei saanut mitään. Oli oikeutettu käyttämään väkivaltaa koska tilanne oli luisunut pelotavaksi. Löi monitoimiveitsellä kylkeen, oikeus päätti etei terää ollut käännetty esille, vaikka esitutkinnassa Ahmad kertoi toisin. Oikeudessahan nyt tietenkin tilanne oli se ettei terää ollut. Neljä tikkiä kupeeseen kuitenkin paidan läpi lyötynä. Lisäksi Ahmad tuhosi kannettavan maksukorttipäätteen päähäni. Jouduin sen tietysti korvaamaan. Muta tilannehan oli uhkaava Ahmadin kannalta, joten ymmärrän täysin oikeuden ratkaisun. Kumma ettei uhkaavan tilanteen rasistisuus mennyt tuomioon asti, vaikka syyttäjänarttu sitä kovasti yritti. Sitä olisikin paukahtanut ehdollista, nyt selvisin 60 päiväsakolla.
Tämä on pitkä ja hauska tarina kerrottavaksi ja teen sen seikkaperäisesti teille lähiaikoina, kunhan sopiva aikarako löytyy.
 
ihan jees :D Tuliko tunne, että oikeus voitti??

nimimerkillä jouduin JV:ä töissä ollessani tiukempaan tilanteeseen ja hapetin päällekäyneen asiakkaan ja syyttäjä vaatii mulle vankeusrangaistusta. Tasan ei mee onnen lahjat näköjään.
 
Väliin hieman erilaista uutista, eli idän suunnasta tulevaan maahanmuuttoon liittyen:
http://yle.fi/alueet/etela-karjala/...ko_-palkinto_ita-suomen_koululle_2044591.html

Taisi täällä olla joku kielikeskustelukin, johon tämä olisi voinut sopia, mutta ei varmaan ole tälle ketjulle pahitteeksi, että maahanmuuttoa käsiteltäisiin laajemminkin.

"Vuoden kieliteko -palkinto Itä-Suomen koululle

Koulu sai kiitosta maahanmuuttajalasten kotouttamisesta, oppilasvaihdoista, sekä erityisesti venäjän kulttuurin positiivisesta esilletuomisesta. Koulun oppilaat opiskelevat venäjää jo ensiopetuksesta lähtien.

- Äärimmäisen hyvältähän tämä tuntuu, kommentoi Itä-Suomen koulun rehtori Petri Kyyrä.

Itä-Suomen koulussa osa oppilaista opiskelee venäjää äidinkielenään ja osa vieraana kielenä. Tänä syksynä venäjän kielen opetus on laajentunut myös 1. luokalle ja esiopetukseen.

- Venäjää on pyritty tuomaan oppilaille positiivisella tavalla, Kyyrä sanoo.

Koulun oppilasmäärät ovatkin kasvaneet nopeasti. Yhä useampi oppilaista myös valitsee pitkän venäjän.

Kielikeskustelu harmittaa rehtoria

Yhtenä perusteena palkinnon antamisella on se, että Itä-Suomen koulussa ei vähätellä muiden vieraiden kielten asemaa, vaan korostetaan monipuolisen kielitaidon merkitystä. Viime viikkojen keskustelun vastakkainasettelu ruotsin ja venäjän kielen välillä ärsyttääkin rehtoria.

- Meillä lähdetään siitä, että kielten opiskelu on iloinen asia, eikä mikään pakko, Kyyrä sanoo.

Toisin kuin muissa Suomen kouluissa, Itä-Suomen koulussa oppilaiden ei ole pakko opiskella ruotsia. Tästä huolimatta lähes 90 prosenttia koulun oppilaista valitsee ruotsin myös valinnaisena kielenä.

Itä-Suomen koulu toimii Lappeenrannassa, Imatralla ja Joensuussa.

Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry on jakanut Vuoden kieliteko -palkintoja vuodesta 2001. Palkinnon arvo on 2000 euroa.

YLE Etelä-Karjala
"

Hieno homma ja kaiken muun päälle tuo pakkoruotsin puuttuminen miellyttää :D
 
Back
Ylös Bottom