Tämä oli paikoitellen aika hauska (varmaan ollut jo täällä, pahoittelen...):
OHJEITA SUOMEEN MUUTTAVALLE:
Tarkista ensin, että sinulla todellakin on jokin järkevä syy muuttaa
Suomeen. Varmista myös, että olet tulossa Suomeen yksilönä. Älä tule
Suomeen heimona, klaanina, laumana, vähemmistönä, kansanryhmänä,
rosvojoukkona tai valloitusarmeijana.
Suomessa eletään suomalaista elämää. Alla on käsitelty joitakin
suomalaisia tapoja ja perinteitä, jotka saattavat vaikuttaa sinusta
oudoilta. Ne ovat kuitenkin suomalaisten mielestä oikein hyviä tapoja
ja perinteitä.
TYÖ
Suomessa on tapana elättää itsensä ja perheensä tekemällä töitä.
RUOKA
Possu on hyvää syötävää. Siitä saa monenlaisia herkullisia ruokia,
kuten grillimakkaraa, grillikylkeä ja kinkkua. Suomalainen ruoka on
hyvää, sanoivatpa ranskalaiset mitä vaan. Suomessa saa syödä lehmää,
veripalttua, sikaa ja piimää. Täällä tarjoillaan monia kummallisia
ruokia, kuten mämmiä tai viiliä talkkunan kera. Sen sijaan Suomessa ei
tarjoilla paistettua pikkuvauvaa riisipedillä. Myös eläinrääkkäys on
Suomessa kielletty, joten eläintä ei saa kiduttaa leikkaamalla kurkun
auki ja vuodattamalla se kuiviin. Uuni on tarkoitettu ruuanlaittoa
varten. Uunissa ei saa lämmittää jalkasalvaa.
NAISET
Suomessa naiset ovat yhtä arvokkaita kuin miehet. He saavat ajaa autoa
ja liikkua yksin myös kamelin päivämatkaa kauemmaksi kotoa. Naiset
saavat valita aviopuolisonsa itse. Hyvin usein myös naiset käyvät töissä.
Naiset voivat käydä uimahallissa samaan aikaan miesten kanssa, mikä on
hyvin kätevää, koska siksi ei tarvita erillisiä uimahallivuoroja
miehillä ja naisille. Muutenkin Suomessa on tasa-arvoinen meininki:
nais- ja mieslääkärit ja hoitajat voivat hoitaa kaikkia potilaita. Tämä
on hyvin kätevää, koska silloin ei tarvita erillisiä sairaaloita naisia
ja miehiä varten. Suomessa naisia ei laiteta mustaan säkkiin. Mustaan
säkkiin laitetaan roskia.
LAPSET JA KOULU
Suomessa tytöt ja pojat voivat leikkiä keskenään. Myös tytöt saavat
käydä koulua yhdessä poikien kanssa. Kaikki saavat koulussa saman
peruskoulutuksen. Juuri sen takia sen nimi on peruskoulu. Kuvis ja musa
ovat ihan kivoja aineita. Niistä ei saa vapautusta uskonnollisista
syistä.Myös tytöt voivat jatkaa koulunkäyntiä peruskoulun jälkeenkin.
SEKSI
Suomessa lasten sukuelimiä ei silvota. Sen takia on aivan luonnollista,
että vähän vanhempina tytöt ja pojat alkavat seurustella keskenään. He
saavat valita seurustelukumppaninsa ihan itse. Usein tytöt ja pojat
kokeilevat seksiä jo melko nuorina ennen avioliittoa. Se on ihan OK.
Mutta se ei ole OK, että aikuinen harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa.
Myös yhteenpuristettujen reisien väliin sutiminen on seksiä, joten
aikuinen mies ei saa harrastaa sitäkään alle 16-vuotiaan kanssa.
Kesällä naiset tykkäävät kulkea vähissä vaatteissa ja miehet tykkäävät
katsella vähäpukeisia naisia. Meillä Suomessa on sellainen sanonta,
että katsoa saa, muttei koskea. Siis ilman lupaa. Nainen voi myös
milloin tahansa peruuttaa antamansa koskemisluvan. Meillä Suomessa on
sellainen sanonta, että antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Se ei
suomalaistenkaan miesten mielestä tunnu kivalta, mutta raiskaaminen on
Suomessa kielletty. Housuja jalkaan vaan ja uutta matoa koukkuun.
Suomalaisia ei juurikaan kiinnosta, mitä toiset makuuhuoneissaan
puuhailevat, kunhan sitä ei tungeta heidän naamansa eteen.
Homoseksuaalisuus ei ole Suomessa rikos. Se tarkoittaa sitä, että
homoja ei saa tappaa.
Suomessa HIV-tartunta ei parane raiskaamalla neitsyen. HIV-positiiviset
tuntevat oman vastuunsa ja pyrkivät kaikin tavoin olemaan tartuttamatta
virusta eteenpäin.
Pimppiin ei laiteta saksia.
USKONTO
Suomen pääuskonto on luterilaisuus. Muitakin uskontoja on paljon, ja
ihmiset saavat vapaasti valita oman uskontonsa. Monet suomalaisen
kulttuurin perinteet pohjautuvat luterilaisuuteen, ja suomalaiset
kunnioittavat niitä, vaikka monet ovatkin eronneet kirkosta. Kirkosta
eroavia ei tapeta.
SAUNA
Suomalaiset tykkäävät istua alasti kuumassa huoneessa, jonka nurkassa
on kiuas. Kiukaan päällä ei saa kuivattaa kenkiä. Kiukaalle heitetään
vettä, joka höyrystyy. Saunoja voi myös pieksää itseään koivuvitsalla
ja juosta välillä kylmään järveen. Se on suomalaisten mielestä mukavaa.
Kokonaiset perheet saunovat usein yhtä aikaa. Kaveriporukoissa myös
miehet ja naiset voivat mennä saunaan samaan aikaan, eikä siinä ole
mitään seksuaalista.
Saunassa ollaan alasti. Jos käytät uimahousuja, jotta Allah ei näkisi
pippeliäsi, niin kaikki ajattelevat, että sinulla on pieni. Saunan
jälkeen maistuu keskiolut ja sianlihapitoinen grillimakkara.
JUHLAPÄIVÄT
Tärkeitä suomalaisia juhlapäiviä ovat mm. joulu, juhannus ja vappu.
Jouluna koristellaan joulukuusi, lauletaan joululauluja, annetaan
lahjoja ja syödään kinkkua. Useimmille suomalaisille joulu on
enemmänkin perheen ja yhdessäolon juhla kuin uskonnollinen juhla.
Juhannuksena juodaan viinaa, tuijotellaan syvämietteisesti järvelle
valoisassa kesäyössä ja poltetaan kokko. Kokossa ei kuitenkaan polteta
autonrenkaita tai kokonaisia autoja. Autoja ei myöskään polteta minään
muinakaan päivinä. Palavia autonrenkaita ei missään tapauksessa laiteta
ihmisten kaulan ympärille.
Koulujen kevätjuhlassa lauletaan "Jo joutui armas aika". Se nyt vaan on
kaikkien mielestä niin hienoa, että koulu loppuu ja kesä tulee. Jos
sinua oikeasti häiritsee kevätvirren laulaminen, niin soita
Puumalaiselle ja pakene Timbuktuun.
Vappu on se juhlapäivä, jolloin suomalaiset marssivat kaduilla hassuja
plakaatteja kantaen, kuitenkaan äbäläwäbälää huutamatta. Myöskään
katukivien heitteleminen ei kuulu suomalaiseen vappuperinteeseen.
Itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa on se juhla, jossa
kaikki vieraat kättelevät presidenttiä. Suomessa ei ole pakko tulla
bileisiin, jos ei halua.
VIINA
Suomalaiset tykkäävät juoda viinaa muutenkin kuin jouluna, juhannuksena
ja vappuna. Eihän se tietenkään mitään maailman fiksuinta touhua ole,
mutta se nyt vaan sattuu olemaan täällä perinne. Jotkut muiden kansojen
perinteisiin kuuluvat päihteet, kuten kannabis ja khat, ovat Suomessa
kiellettyjä.
PAINI
Viinanjuonti johtaa usein painiin. Suomessa välillä vähän tapellaan,
muttei lyödä puukolla tai tapeta, ainakaan ventovieraita.
RIKOSLAKI
Raiskaaminen - myös joukkoraiskaaminen - on siis hei ihan oikeasti
Suomessa kielletty. Jos nainen joutuu raiskatuksi, niin häntä ei
kivitetä vaan raiskaajat laitetaan vankilaan. Kunniamurhissa ei
Suomessa ole mitään kunniakasta. Elokuvaohjaajia ei saa tappaa, vaikka
he tekisivät mielestäsi huonon elokuvan. Sama pätee myös pilapiirtäjiin
ja etenkin pakinoitsijoihin. Suomessa saa piirtää pilakuvia eri
aiheista ja kirjoittaa ohjeita maahan muuttaville, mutta niiden
tekijöitä ei saa murjoa, kurmoottaa eikä fatwoittaa.
RASISMI
Kaikki ei ole aina rasismia. Ja vaikka olisikin, niin ei se kitisemällä
parane. Vai luuletko muka, että Mikko Puumalainen on suomalaisten
enemmistön mielestä hyvä tyyppi?
SANANLASKUT
Suomen kielessä on paljon vanhoja, kauniita ja viisaita sananlaskuja,
kuten "Maassa maan tavalla tai maasta pois".