Tanska, jonka väestöstä 8 prosenttia on maahanmuuttajia tai näiden jälkeläisiä, tiukensi tuntuvasti maahanmuuttopolitiikkaansa toukokuussa 2002. Muutosten takana oli tuore oikeistohallitus ja varsinkin Pia Kjaersgaardin johtama Kansanpuolue, jonka parlamentaarisen tuen varassa hallitus istui. Vuoden 2005 vaaleissa äänestäjät kiittivät ja lahjoittivat Kansanpuolueelle kaksi lisäpaikkaa. (Vuoden 2006 pilapiirrosjupakan myötä puolueen suosio on noussut entisestään.)
Lakimuutosten asiasisältö, joka aihetta koskevassa keskustelussa on yleensä ignoroitu, oli se, että Tanska siirtyi noudattamaan Geneven pakolaissopimusta. Toisin sanoen, Tanska luopui pakolaispolitiikassaan bonuksista ja tyytyi tekemään sitä, mihin se kansainvälisillä sopimuksilla oli sitoutunut. Oleskelulupa "humanitaarisista syistä" katosi valikoimasta kokonaan, minkä seurauksena vastaanotettujen määrä väheni 60 prosentilla. (Vastaavaa suomalaista käytäntöä on käsitelty kirjoituksessa Numerologiaa yksinkertaisille.) Turvapaikanhakijoiden sosiaaliturvaa leikattiin 30-40 prosentilla ensimmäisten seitsemän maassaolovuoden osalta. Tanskan kansalainen ei enää saa tuoda puolisoa ulkomailta, ellei kumpikin osapuoli ole täyttänyt 24 vuotta; lisäksi kutsujan on osoitettava, ettei hän ole nauttinut toimeentulotukea edellisten 12 kuukauden aikana, sekä suoritettava 54 000 kruunun takausmaksu.
Äärivasemmisto, varsinkin Radikaaliliberaalit, vastusti tiukennuksia. Voidaan kylläkin kysyä, miksi. Aivan kuin vasemmisto olisi itse uskonut, että merkittävä osa maahanmuuttajista on sosiaaliturvan suurkuluttajia.
Vaikutukset olivat joka tapauksessa välittömät. Turvapaikanhakijoille myönnettiin oleskelulupia 60% aiempaa vähemmän, ja perheenyhdistämiset vähenivät 13 000:sta (vuonna 2001) alle 5000:een (vuonna 2003). Tanskan osuus kolmen pohjoismaan (Ruotsi, Norja, Tanska) yhteenlasketuista turvapaikkahakemuksista putosi 31:stä prosentista (vuonna 2000) yhdeksään prosenttiin (vuonna 2003). Vastaavasti Ruotsissa osuus nousi 41:stä prosentista 60:een ja Norjassa 28:sta 31:een.
Ruotsin sosiaalidemokraatit hermostuivat ja syyttivät Tanskaa "skandinaavisen solidaarisuuden" murtamisesta. Koska maahanmuutto on valtava rikkaus, ruotsalaiset olivat kaiketi pahoillaan siitä, etteivät tanskalaiset olleet solidaarisia itseään kohtaan vaan antoivat koko rikkauden valua pohjoiseen naapuriin.
Sitä valuukin nykyään huomattavassa määrin. Noin 60 monikulttuurista pariskuntaa kuukaudessa muuttaa Öresundin sillan yli Köpiksestä Malmöön (Malmööhön? Malmööseen?). Tänä vuonna Ruotsiin on kaikkiaan saapunut vähintään 75 000 muslimia, pääasiassa Irakista, eikä vuosi ole edes lopussa. Tahti on vain vähän kiihkeämpi kuin se, jota yhteiskuntamme nuoret toivot muutama vuosi sitten esittivät Suomellekin. Suomalaisten tiedostajien laskutavan mukaan Ruotsista on aivan kohta tulossa "yhteisöllinen ja vastuuta kantava maa, jonka brändinä ovat ihmisoikeudet". Esimakua auvoisasta huomispäivästä on jo saatu, kuten olen kirjoituksissani Keskustelua meillä ja naapurissa, osa 1, osa 2, osa 3 ja osa 4 selostanut.
Kjaersgaard vastasi ruotsalaiseen kritiikkiin näin:
"Jos he haluavat muuttaa Tukholman, Göteborgin tai Malmön Skandinavian Beirutiksi klaanisotineen, kunniamurhineen ja jengiraiskauksineen, tehkööt niin. Me voimme aina aidata Öresundin sillan."
