- Liittynyt
- 30.7.2003
- Viestejä
- 5 145
Joukkoraiskaus Lappeenrannan Skinnarilassa 8.10. - havaintoja kaivataan
Eli nyt pakkiksen lappeen Rantalaiset virkistämään muistiaan.
http://www.ltky.fi/ajankohtaista/id/1702Etelä-Karjalan poliisi tutkii torstaina 8.10.2009 noin klo 01.40 - 01.55
tapahtunutta raiskausta, jonka epäillään tapahtuneen ravintola Itatähden
lähellä.
Nuori opiskelijatar oli ollut tulossa jalan Linnunradan suunnasta
Punkkerikadulle, kun Punkkerikadun risteyksessä häneen oli käynyt käsiksi
neljä miestä. Opiskelijatar oli päässyt karkuun, mutta miehet tavoittivat
hänet uudelleen Iltatähden lähellä, jossa rikoksen epäillään tapahtuneen.
Kaksi miehistä oli tummaihoisia ja heillä oli ollut tummat hupparit,
kahdella muulla miehellä oli ollut vaaleat hupparit.
Ravintolan ovella oli tapahtuma-aikaan ollut asiakkaita.
On mahdollista, että Skinnarilassa tuohon aikaan liikkuneet ovat nähneet
tapauksen ja heillä saattaa olla muistikuvia asiasta. Poliisi toivoo, että
havaintoja tehneet tai tapahtumasta tietävät kertovat asiasta poliisille.
Lappeenrannan poliisiasemalla asiaa tutkivat vanhempi rikoskonstaapeli
Pekkanen, puh. 07187 37128 ja rikoskomisario Leevi Hakulinen.
Leevi Hakulinen
Rikoskomisario
Etelä-Karjalan poliisilaitos
Villimiehenkatu 2 C
53100 LAPPEENRANTA
Puh: 071 873 7120
E-mail: leevi.hakulinen@poliisi.fi
Eli nyt pakkiksen lappeen Rantalaiset virkistämään muistiaan.