Tämä on osittain myös poliittista polarisoitumista, tai sitten vain näen nauloja kaikkialla. Tähän on muodostunut tosi voimakas "me vs nuo" linja niin, että mitä tahansa "me" tehdään, niin sitä puolustetaan ja vastaavasti toinen puoli lynkataan. Tämä näkyy vasemmiston puolella siinä, että kaikki maahanmuuttoon liittyvä on joko positiivista, tai jos siihen jotain huonoa liittyykin, niin se johtuu vain kantaväestön rasismista ja persujen (tai mikä onkaan kyseisen maan vastaava puolue) populismista. Edelleen kaikki palestiinalaisten teot ovat selitettävissä ja välillä näytti olevan myös venäläisten. Kaikki Trumpin sanoma on pahaa. Kaikki Marinin tekemä on hyvää, jne.
Mutta ihan vastaavasti löytyy niitäkin, jotka vääntää työperäistäkin maahanmuuttoa pahaksi sillä, että eivät tienaa liikaa, tai tienaavat liikaa ja vähintään lapsensa tuovat kuluja. Trumpin idioottimaisimmatkin teot on sitten kuitenkin hyviä, tai vähintään demokraattien syytä. Marin oli silloinkin historian huonoin pääministeri, kun pyörsi demareiden NATO-kannan tai loi positiivista Suomi-kuvaa maailmalla.
Mun mielestä vasemmisto on ollut tässä vielä pahemmin ristiriidassa todellisuuden kanssa, mutta tässäkin toivon, että ei väännettäisi siitä, että: "Nuo ovat pahempia ja nuo aloitti!", vaan että miksi ei voida käsitellä objektiivisesti asioita ja myöntää niitä tapauksia, kun "oma" puoli törppöilee tai vastapuoli osuu kerrankin oikeaan? Kulminoituu mun mielestä siihen, että koetaanko mieluummin olevan oikeassa vai edistetäänkö asioita, jos nämä kaksi ovat ristiriidassa. Esimerkiksi voisi nostaa, kun Halla-aho kävi poseeraamassa jossain ilmastomielenosoituksessa, niin tämä toki tyrmättiin kyseisen mielenosoituksen järjestäjien puolesta. Jos taas miettii ilmastoagendaa, niin parastahan olisi saada vastapuoli mukaan. Mutta heille tärkeämpää oli moraaliposeeraaminen, kuin asioiden edistäminen. Vastaavasti JOS demarit huomenna ilmoittaisivat, että humanitääristä maahanmuuttoa halutaan kiristää (vrt. Ruotsin tai Tanskan demarit), niin kuinka moni olisi valmis hautaamaan menneet ja edistämään asioita yhdessä, ja kuinka moni valitsisi mieluummin oikeassa olemisen ja vahingonilon niin, että yhteistyön sijaan tyrmättäisiin koko homma huutelemalla, että: "Kyllä sitä nyt ollaan niin katuvaisia, mutta miksi väänsitte idioottimaista politiikkaa edelliset 20 vuotta!". Jos taas oikeasti halutaan vaikka rajoittaa humanitääristä maahanmuuttoa, niin se vaatisi, että joko persujen kannatus yli 2-kertaistuu, tai että aiemmin virheitä tehneet puolueet muuttaisivat linjaansa vähin äänin.