- Liittynyt
- 19.1.2010
- Viestejä
- 8 352
Muutama vuosi sitten Pauli Vahtera kirjoitti erittäin valaisevan kolmiosaisen artikkelisarjan somaliasta ja somaleista.
Kolmannessa osassa käydään vähän läpi myös suomessa asuvien somalitaustaisten rikollisuutta.
Melkoisen karua luettavaa ovat tilastot. Tilastot ovat vuosilta 2017-2018, ja kuten olemme jo ihan mediastakin saaneet kuulla,
tilanne on pahentunut todella huomattavasti noista vuosista. Myös tämä kohta kannattaa tilastoja seuratessa huomioida:
"Suomen kansalaisuuden saaneet somalit on laskettu suomalaisen tekemään rikollisuuteen."
(Tänne tulleista somaleista noin 90% saa suomen kansalaisuuden).
Rikollisuus Suomessa
Taulukossa on esitetty ikä- ja sukupuolivakioidut luvut epäillyistä kansalaisuuksittain. Esimerkiksi suomalaisia oli vuosina 2017 ja 2018 epäiltynä rikoslakirikoksista 35,7 väestön tuhatta suomalaista kohti epäiltynä. Somaleja epäiltynä on ollut 66,6. Suomalaismiehistä epäiltynä on ollut 28,5 ja somalimiehistä 59,5 10.000 miestä kohden. Suomen kansalaisuuden saaneet somalit on laskettu suomalaisen tekemään rikollisuuteen.
Vuoden 2018 lopussa Suomessa asuvista somaleista 54 % oli saanut Suomen kansalaisuuden. Turvapaikanhakijoina tehtyjä rikoksia ei ole tässä tilastossa. Tilastoharhan aiheuttaa se, että epäilty on huomioitu vain kerran vuodessa samasta rikoksesta. Karkean tuntuman somalien rikoksista Suomessa saa kertomalla tilaston suhdeluvut Somalia-sarakkeessa kahdella.
Tilasto ei sisällä turvapaikka-prosessissa esitettyjä vääriä tietoja (nimi, ikä, taustat).
Muslimimaahanmuuttajat aiheuttavat valtavasti seksuaalirikoksia. Somalia ei ole korkeista luvuista huolimatta pahimmasta päästä, jossa ovat Afganistan ja Irak. Tärkeä akatemiatutkimuksen kohde olisi verrata aitoa pakolaisuutta seksuaalirikoksiin: kumpia on lukumääräisesti enemmän.
Somalien tekemät sosiaalitukien väärinkäytökset ovat olleet esillä (esim. Saido Mohamed, Jama Jama). Asiasta ei ole tutkimuksia, mutta yksinhuoltajien suuri määrä antaa viitteitä tukien perusteista.
Somalitaustaisten maahanmuuttajajärjestöjen kehitysapuhankkeiden kirjanpidosta paljastuu paikoin pahoja puutteita (2012). Ulkoministeriön tilintarkastukset kertovat, että kuuden järjestön hankkeissa kuitteja ei aina ole, ne ovat puutteellisia tai itse tehtyjä. Erityisesti Somaliassa toimivien kumppanijärjestöjen rahankäytössä on ollut epäselvyyksiä. Osassa järjestöistä on myös tehty Somaliaan pitkiä tarkastusmatkoja, joista ei ole laadittu riittäviä selvityksiä. Ulkoministeriö on tukenut näiden kuuden järjestön vuosina 2008–2010 toteutettuja hankkeita noin 400.000 eurolla. Kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala (vihr) ei nähnyt maahanmuuttajajärjestöjen tukemisessa suurta ongelmaa.
(Sveduista tullu kovia poikia raiskailemaan, lähes 9 kertainen yliedustus suomalaisiin kantiksiin verrattuna...)
Yrittäjä Abdi Osman, ks edellä
Vuoden pakolaisnaiset (valitsijana Suomen Pakolaisapu ry)
2000 Batulo Essak
2003 Zahra Abdulla (vihr, oma ryhmä)
2005 Amran Mohamed Ahmed
2011 Saido Mohamed* (kok, vihr)
2020 Farhia Abdi
*Oikeus tuomitsi 2018 Mohamedin vuodeksi ja 2 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä rahanpesusta (sosiaalitukipetoksesta).
Fadumo Dayib aikoi pyrkiä Somalian presidentiksi vaaleissa 2016. Dayib opiskeli hallintotieteitä Harvard Kennedy School´issa Yhdysvalloissa. Jättäytyi pois vaaleista korruptioon vedoten.
Mulki Mölsä (s. 1958 Burhakaba, Somalia) on somalialainen lääkäri ja tutkija. Mölsää pidetään yhtenä monikulttuurisuuden uranuurtajana, joka on edistänyt merkittävästi yhteisymmärrystä somalialaisten ja suomalaisen yhteiskunnan välillä.
Suomen PENin sananvapauspalkinnon vuonna 2015, tasa-arvo- ja monikulttuurisuusaktiivi, yrittäjä ja poliitikko Abdirahim Husu Hussein (s. 1978) (kesk, sdp), tuomittu kolmesta petoksesta. Kuuluisa mm. taksin kuljettajana.
Wali Hashi (synt. Dhuusamarree) toimittaja. Somalian Anteeksiannon päivän keksinyt Hashi on käynyt moneen kertaan kotimaassaan tekemässä ohjelmia YLElle. ”Kaikki tietävät, että idea tulee Suomesta!” – toimittaja Wali Hashin unelmasta kasvoi Anteeksiannon päivä Somaliaan
**EDIT klo 16.30: Poistettu Mali-taustainen henkilö
Jama Jama (vihr, sdp) vuoden positiivisin tamperelainen. Tuomittu sosiaalitukien väärinkäytöstä.
Seitsemän lapsen yksinhuoltaja Habiba Ali (sd), Kirkon ulkomaanavun projektikoordinaattori, Espoon kaupunginvaltuutettu. Syytti Espoon kirjastoa rasismista.
Maryan Abdulkarim (s. 1982 Mogadishu) on yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän on feministi, vapaa toimittaja, kolumnisti ja kirjailija, joka kirjoittaa kolumneja Ylelle ja Hufvudstadsbladetiin sekä on Ylen Jälkiviisaiden raadissa. Sosionomi, Väestöliiton monikulttuurisuusasiantuntija.
Suldaan Said Ahmed (s. 1993) on kansalaisaktivisti ja poliitikko. Vasemmistoliiton puoluevaltuuston varapuheenjohtaja, varakansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu. Helsingin Diakonissalaitoksen yhteisötyöntekijä.
Maryan Askar on saanut runsaasti aikaa Ylen ajankohtaisohjelmissa. Hän on sharian ja moniavioisuuden kannattaja. Tuli kuuluisaksi huutamalla megafoniin "Kytät, siat, natsien kätyrit!"
Abdifitah Ali Abdi, Espoon valtuuston varavaltuutettu ja kuntavaaliehdokas 2017 (SDP) jäi tullissa kiinni 22 kg:n khatin salakuljetuksesta ja sai 180 euron sakot.
Ahmed Said Ahmed kakkosen jalkapalloilija, pelaa Somalian maajoukkueessa
Yhteistä kaikille Suomessa menestyneille somaleille (yrittäjä Osmania lukuunottamatta) on, että he ovat tehneet työuraansa julkisrahoitteisissa tehtävissä.
www.vahtera.blog

Kuuluisat Suomen somalit

Somalit - osa I: Somalia valtiona
Olen kulkenut parissa kymmenessä Afrikan maassa, enimmäkseen Saharan eteläpuolella olevissa valtioissa. Useissa niistä paikalliset ovat kysyneet, onko Suomessa paljon afrikkalaisia. Olen vastannut, että ei niin paljon, mutta on meillä somaleita. Jokainen kysyjä on vastauksen jälkeen alkanut...

Somalit - osa II: Turvapaikat
YK:n raportti 2019 paljasti, etteivät Afrikasta Eurooppaan saapuvat ole vainottuja eikä heitä vaivaa suunnaton köyhyys. Massasiirtolaisuuden pääasiallinen syy on halu saada parempi toimeentulo, vaikka suurin osa tulijoista hakeekin turvapaikkaa Euroopasta...
www.vahtera.blog
Somalit, osa III: Somalit viihtyvät Suomessa
Suomen Akatemia voisi rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta siitä, mitä maahanmuutto maksaa? Ovatko Migrin tekemät päätökset Suomen kannalta eettisesti korkealaatuisia? Miten maahanmuutto vaikuttaa Suomen väestökehitykseen? Entä luottamusyhteiskuntaan, rikollisuuteen...
www.vahtera.blog