- Liittynyt
- 3.2.2014
- Viestejä
- 426
Vastaavia vihaan pohjautuvia ideologioita on ollut kautta historian. Yhteisenä attribuuttina on keksitty tai joskus jopa oikea syy, mikä oikeuttaa väkivallan ja syrjinnän. Äärioikeiston syy vihata juutalaisia on koska he hallitsevat maailmaa, feminismillä se on patriarkka, muslimeilla se on vääräuskoisten alempiarvoisuus, bml tyyppisillä se on valkoisen miehen asema ja kommunismilla se on viha hyväksi käyttävää kapitalismia kohtaan.
Pahimmillaan nämä niin sanonut oikeudet ovat johtaneet jopa kansanmurhiin, mutta yleisemmin syrjintään. Syvimmillään kyse on siitä, että viedään näennäiseltä vastustajalta yksilöllisyys ja asetetaan heidät ryhmäksi, joka edustaa heitä sortavaa luokkaa. Tällä menetelmällä saadaan hyvät ihmiset tekemään pahoja tekoja näennäisen paremman tulevaisuuden varjolla.
Minun mielestä sillä ei ole loppujen lopuksi merkitystä onko viha rotu pohjaista vai ei. Se on kuitenkin vahingollista heidän kohderyhmälleen ja usein jopa ideologiaa edustavalle ryhmälle itselleen. Ikävä kyllä nykyinen poliittinen ilmapiiri ei tue sananvapautta ja ihmisten ymmärtämistä. Tämä vasemmistolainen erilaisten ihmisten kategorisointi ei mielestäni edusta oikeaa ymmärtämistä.
Minä ajattelen Heprealaisia juutalaisia yhtenä osana valkoista rotua, mikä koostuu monista alikategorioista. Heillä on usein osittainen geenitausta ja uskonto mikä yhdistää heitä. Tästä voidaan johtaa natsismilla olleen ainakin osittain rasistiset motiivit, joskin pääasiassa syy oli ekonominen. Juutalaiset ymmärrykseni mukaan olivat kieltäytyneet tukemasta natseja. Riippumatta onko kyse rasismista vai ei, natsit tekivät järkyttäviä tekoja, minkä perusteella heidät pitää tuomita.