Helsinkiläinen Kai Niemeläinen on päättänyt kertoa viime aikojen nuorisoväkivaltaisuuksiin liittyvästä pahoinpitelystä, joka on osunut hyvin lähelle häntä itseään. Niemeläisen 14-vuotias poika joutui väkivaltaisen yllätyshyökkäyksen kohteeksi syyskuun alussa Vantaan Tikkurilassa Heurekan lähistöllä.
- Syyskuun alussa sain puhelun, jollaista kukaan teininuoren vanhemmista ei haluaisi. 14-vuotias poikani soitti, ettei ehtisi kotiin sovittuna aikana. Hän kertoi odottavansa ambulanssia. Minulta kesti 10 minuuttia ajaa pojan luo. Löysin poikani kadunreunassa verta syljeskelemässä. Kolme etuhammasta oli poikki. Vein pojan sairaalaan. Onnettoman illan tapahtumat olivat alkaneet pari tuntia ennen puhelua. Tunti ennen puhelua poikani oli kaadettu takaapäin ja häntä oli potkaistu päähän, Kai Niemeläinen kirjoittaa blogissaan.
Hyökkäyksessä katkesi kolme hammasta ja nenä murtui, kun poika kaatui maahan. Kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa.
Puhelimitse tavoitettu Kai Niemeläinen kertoi tänä aamuna Uudelle Suomelle, että poika on toipumassa tapahtumista ja on palannut esimerkiksi urheiluharrastuksensa pariin, joskaan vaurioituneet hampaat eivät palaa enää koskaan entiselleen.
- Kolmen hampaan katkeamisesta huolimatta hän totesi jo tapahtumailtana, vaikka hyökkääjä olikin ulkomaalaistaustainen, etteivät kaikki saman väestöryhmän edustajat ole pahoja: "Suurin osa heistäkin on ihan mukavia heppuja.", Niemeläinen kuvaa blogissaan.
Pahoinpitelyn kohteeksi joutuneen isä ei halua syyttää pahoinpitelijää, jos kohta ei hän pysty myöskään antamaan anteeksi järjettömän teon tekijälle. Blogissaan hän kirjoittaa:
- Itse en hyväksy väkivaltaa. En silti syytä tekijääkään tuosta järjettömästä teosta. Uskon, että hän on omassa elämässään kohdannut vihaa, riittämättömyyttä ja pahaa oloa. Toivon, että hän pääsee riittävällä tasolla hoitoon. Tekijän tapa kohdata ongelmia ei tietenkään sovi yhteiskuntaamme. En halua hänen jatkavan vahingollista käytöstään enkä missään nimessä kaipaa yhtään lisäuhria tälle järjettömälle toiminnalle. Siksi haluaisin, että sosiaali- ja poliisiviranomaisille annetaan työrauha.
Niemeläinen on tyrmistynyt siitä, että poika jätettiin pahoinpitelyiltana omiin oloihinsa odottamaan ambulanssia yli tunniksi. Tapahtumapaikalla oli tuona onnettomana iltana hänen mukaansa ”hirveä härdelli” ja poliisilla siten kova kiire.
- Olen huolissani poliisin resursseista, Niemeläinen sanoo nyt noin kuukausi hyvin ikävän tapahtuman jälkeen.
Kai Niemeläinen on tehnyt ilmoituksen poliisin ja hätäkeskuksen toiminnasta, koska ”apu ei lopulta koskaan saapunut”, kuten hän kirjoittaa. Mies haluaa välttää sen, ettei yksikään vakavasti loukkaantunut jäisi jatkossa heitteille.