Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


Hyvää settiä aiheesta Soininvaaralta.

Matematiikasta: Monille on tosiaan yllätys, että Bagdad oli yhteen aikaan koko maapallon tiedekeskus. Siellä sekoittuivat sekä kreikkalaisten että intialaisten osaaminen esim. matematiikassa. Edelleen käyttämämme numerot ovat tämän vuoksi arabialaisia numeroita. Pimeällä keskiajalla sekä islamilainen että kristillinen kirkko ajoivat tieteen tekemisen alas - kristillisissä luostareissa munkit saivat pitää pientä pilottiliekkiä yllä, mutta islamilaisessa maailmassa ei ollut vastaavaa eikä tieteellinen osaaminen ikinä palannut. 1200-luvulla tiede levisi taas kirkon ulkopuolelle Italiassa josta alkoi nopea kehitys kohti modernia aikaa, mutta lähi-idän tieteellinen osaaminen oli tukahdutettu kokonaan.

Rodullisista älykkyyseroista väittelyn voisi kyllä viedä eri ketjuun tai mieluiten eri palstalle.
 
Hyvää settiä aiheesta Soininvaaralta.

Matematiikasta: Monille on tosiaan yllätys, että Bagdad oli yhteen aikaan koko maapallon tiedekeskus. Siellä sekoittuivat sekä kreikkalaisten että intialaisten osaaminen esim. matematiikassa. Edelleen käyttämämme numerot ovat tämän vuoksi arabialaisia numeroita.

Paitsi etteivät ole.

Numerot tulivat arabeilta Eurooppaan, joten täällä ne nimettiin arabialaisiksi numeroiksi, vaikka ovat ainankin Intiasta, mahdollisesti kauempaakin. (Crosby 1997)

Pimeällä keskiajalla sekä islamilainen että kristillinen kirkko ajoivat tieteen tekemisen alas - kristillisissä luostareissa munkit saivat pitää pientä pilottiliekkiä yllä, mutta islamilaisessa maailmassa ei ollut vastaavaa eikä tieteellinen osaaminen ikinä palannut.

Jälleen pieleen.

Pimeällä keskiajalla tarkoitetaan yleensä nimenomaan varhaiskeskiaikaa, eli noin vuosia 500-1000. Juuri tällöin koettiin ns. islamin kultakausi tieteen ja miksei taiteenkin saralla (Jaakko Hämeen-Anttilahan muistuttaa aina miten hienoa vaikkapa islamilainen kirjallisuus oli tuohon aikaan. Tuhanteen vuoteen ei siis edistystä ole tullut.)

Lisäksi yliopistoja alettiin perustamaan Eurooppaan jo 1000-luvulla (Bologna ja ainankin jossain muodossa Oxford), jolloin kirkon vaikutusvalta oli vielä valtaisa. 1100-luvulla tapahtui edistystä monellakin aluella, joten nykyään historijoitsijat puhuvatkin 1100-luvun renesanssista.


1200-luvulla tiede levisi taas kirkon ulkopuolelle Italiassa josta alkoi nopea kehitys kohti modernia aikaa, mutta lähi-idän tieteellinen osaaminen oli tukahdutettu kokonaan.

Enpä sanoisi. Ks. yllä


Rodullisista älykkyyseroista väittelyn voisi kyllä viedä eri ketjuun tai mieluiten eri palstalle.

Mikäli aiheesta mitään väittelyä edes syntyy. Empiiristä aineistoa kun kuitenkin on roppakaupalla.
 
Mikäli aiheesta mitään väittelyä edes syntyy. Empiiristä aineistoa kun kuitenkin on roppakaupalla.

Missä sitä on roppakaupalla? Se Vanhasen ja Lynnin kirja ainakin luottaa aivan huikeaan datasettiin, siellähän oli mm. otettu keskiarvoja eri maantieteellisten alueiden väliltä ja käytetty jotain vammaisten lasten koulussa tehtyä älykkyystutkimusta koskemaan koko väestöä, ja kivojen maiden kuten Kiinan lukuja viilattu ylöspäin. Joidenkin maiden kohdalla sadan tai viidenkymmenen hengen IQ-testitulokset oli otettu koko maan populaation tuloksiksi jne. Ylipäänsä 104 maailman maasta ei ollut ollenkaan testituloksia, ja näistä useimmat Afrikassa.

Nuo rotujen väliset älykkyystutkimukset ovat poikineet todella paljon keskustelua. Toi paperi minkä linkkasit on ainakin kerännyt kritiikkiä. Esim: http://psycnet.apa.org/journals/law/11/2/295/ , http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1468-2389.2006.00346.x/full .
 
Tulipa kaupungilla taas todistettua ihan livenä kuinka mamujen pulmatilanteidenratkaisukyky rajottuu lähinnä väkivaltaan ja uhitteluun. Pieni välikohtaus bussikuskin ja känniläisen kanssa niin heti siinä oli viis mamua uhkailemassa hakkaamisella.
 
Tulipa kaupungilla taas todistettua ihan livenä kuinka mamujen pulmatilanteidenratkaisukyky rajottuu lähinnä väkivaltaan ja uhitteluun. Pieni välikohtaus bussikuskin ja känniläisen kanssa niin heti siinä oli viis mamua uhkailemassa hakkaamisella.

Toi on kyllä ikävää. Asennevamma. Mulle tuli jokunen kuukausi sitten vähän pahempi tilanne (olen bussikuski), kun en voinut päästää yhtä ilmaiseksi kyytiin. Nyrkistähän tuli ainakin kahdelta tyypiltä (olivat neljän porukassa). Ainoa ero vaan siinä, että kyseessä oli kantasuomalaiset.
 
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa....ansyyttaja-kritisoi-poliitikkoja-vihapuheista Eli sananvapaus on menetetty? Saa ainoastaan sanoa sitä mitä vihervasemmisto haluaa, kaikki muut on rikos. Jos sanot jonkun tilastollisen faktan ni syyllistyt rikokseen? Käsittämätöntä, saanko nyt sanoa että romanit tekee huomattavasti enemmän rikoksia kuin valtaväestö? Saanko nyt sitten tuomion? Tätä menoa Suomi tarvitsee vallankumouksen.
 
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa....ansyyttaja-kritisoi-poliitikkoja-vihapuheista Eli sananvapaus on menetetty? Saa ainoastaan sanoa sitä mitä vihervasemmisto haluaa, kaikki muut on rikos. Jos sanot jonkun tilastollisen faktan ni syyllistyt rikokseen? Käsittämätöntä, saanko nyt sanoa että romanit tekee huomattavasti enemmän rikoksia kuin valtaväestö? Saanko nyt sitten tuomion? Tätä menoa Suomi tarvitsee vallankumouksen.

Vittu mitä paskaa. Kiinnostais tietää mitkä on noi Kalskeen "tekaistut" väitteet maahanmuuttajista. Toi on just sellainen idiootti, jolle voi loppupäivän näyttää todisteita vaikka mistä, mut se ei silti tule uskomaan.
 
Siis noi sananvapaudenrajoittamisyrityksethän ovat vain kuin taivaan lahja Persuille, varsinkin jos menevät läpi. Uurnilla tulee niin pahasti turpaan vihreille ja demareille että tukka lähtee. Siksi en ymmärräkkään tätä vihapuhekiimaa, haluavatko väkisin hävitä seuraavat vaalit?
 
http://www.youtube.com/watch?v=LPjzfGChGlE

Mitä mieltä rjs oot tästä videosta jossa tuo äijä kertoo, että ottamalla pakolaisia köyhistä maista me ei auteta niitä paljo paskaakaan ja tehdään jopa hallaa ottamalla "hyviä yksilöitä"?

Kyllä mä kysyisin sitä ennemminkin niiltä pakolaisilta itseltään kuin joltain satunnaiselta yliopistoproffalta. Tai sä voit vaikka kysyä jos haluat tietää.

Vittu mitä paskaa. Kiinnostais tietää mitkä on noi Kalskeen "tekaistut" väitteet maahanmuuttajista. Toi on just sellainen idiootti, jolle voi loppupäivän näyttää todisteita vaikka mistä, mut se ei silti tule uskomaan.

Ei tarvinnu kauaa ettiä noita tekaistuja väitteitä. Jussi Halla-ahon sanomisia löytyy Wikisitaateista.

Jussi Halla-aho sanoi:
Esimerkiksi Ruotsissa tai Britanniassa maahanmuuton lopettamisella nyt ei olisi pidemmällä tähtäyksellä mitään myönteistä vaikutusta, koska kummassakin maassa kantaväestö jää muutamassa sukupolvessa vähemmistöksi pelkästään nykyisen maahanmuuttajaväestön luonnollisen lisääntymisen ja kantaväestön samanaikaisen poismuuton seurauksena. On parempi vaihtoehto, että mielipuolinen maahanmuuttopolitiikka jatkuu vielä muutaman vuosikymmenen ja tuottaa ruotsalaisen ja brittiläisen yhteiskunnan taloudellisen ja sosiaalisen luhistumisen. Yhtäältä romahdus pakottaa kantaväestön rippeet nousemaan vastarintaan ja ratkaisemaan tilanteen voimaperäisesti. (31.8.2007 Scriptassa)

Haluatko kuulla lisää?
 
Kyllä mä kysyisin sitä ennemminkin niiltä pakolaisilta itseltään kuin joltain satunnaiselta yliopistoproffalta.

Ooksä tosissas? Siis sä kysyisit pakolaiselta itseltään mieluummin kuin asiantuntijalta, kannattaako tälle pakolaiselle tarjota parempi elintaso? Ja oletat että pakolainen ajattelee ensisijaisesti maansa hyvinvointia ja sitten vasta itseään...
 
Ihmisiltä ei siis saa kysyä onko ne tyytyväisiä, vaan pitää kysyä joltain asiantuntijalta kaukana siitä maasta onko ne tyytyväisiä. Makes sense. :dance:
 
Back
Ylös Bottom