Monikulttuuri on tiensä päässä
Sekoittavan monikulttuurin sijaan olemme saaneet konformistisia monokulttuureita jotka elävät vierekkäin, kuten esimerkiksi Kreuzberg Berliinissä, Rosengård Malmössä ja enklaavit Södertäljessä. Segregaatio käy voittokulkua Ruotsissa, jossa me kaikki opimme aikaisessa vaiheessa että segregaatio ja apartheid ovat ei-toivottavia. On aika jättää monikulttuurille hyvästit, kirjoittaa valtiotieteilijä Lisbeth Lindeborg.
Jokin aika sitten Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi monikulttuurin projektin epäonnistuneen. Sen sijaan että monikulttuuri helpottaisi siirtolaisten integraatiota harjoitettu monikulttuuri on edesauttanut rinnakkaisyhteikuntien syntymistä jotka erityisesti rapauttavat yhteiskuntarauhaa.
Merkelin lausunto ja tietämys epäonnistuneista integraatioyrityksistä kaikissa eurooppalaisissa valtioissa antaa meille syytä kysyä mitä termi monikulttuuri tarkoittaa. Toinen kysymys on, kuinka itse kukin termin kokee ja ovatko käsityksemme yhdenmukaisia todellisuuden kanssa.
Vastaus viimeiseen kysymykseen on ei ainakin minun omalla kohdallani, joskin minun omat suhteeni muslimisiirtolaisiin sekä Saksassa, Britanniassa että Ruotsisa ovat hyvin positiivisia. Itse kannatin aikaisessa vaiheessa monikulttuuria näkemyksenä sekoittunut yhteiskunta ja kulttuuriin ankkuroitunut yhteiskunta, jossa esimerkiksi kantaväestöjan ja eri siirtoalaisryhmien sekoitus osoittautuisi rikastuttavaksi.
Mutta sekoittavan monikulttuurin sijaan olemme saaneet konformistisia monokulttuureita jotka elävät vierekkäin, kuten esimerkiksi Kreuzberg Berliinissä, Rosengård Malmössä ja enklaavit Södertäljessä. Segregaatio käy voittokulkua Ruotsissa, jossa me kaikki opimme aikaisessa vaiheessa että segregaatio ja apartheid ovat ei-toivottavia. Segregaatio on joko tilallisesti tai ideologisesti muotoutunut (suku, kortteli, kaupunginosa. nationalismi jne.)
Prosessi neljässä vaiheessa
Hollantilaisen eurooppalaisen siirtolaisuuden ja integraation auktoriteetin Paul Schefferin mukaan kantaväestön ja siirtolaisryhmien välinen suhde on prosessi, jossa on neljä vaihetta: segregaatio, väistely, konflikti ja ymmärrys. Scheffer torjuu käsitteen monikulttuuri ei ainoastaan illuusiona vaan myös rasismina. (Parempi termi olisi ehkä interkulttuuri.)
Samalla kun Saksa - minun toinen kotimaani - on konfliktivaiheessa on Ruotsi - alkuperäinen ja toinen kotimaani – yhä segregaatiovaiheessa jossa ryhmät usein väistelevät toisiaan. Toisin kuin Saksassa, katto on huomattavan matalalla kun keskustellaan ongelmista joita siirtolaisuus tuottaa sekä kantaväestölle että siirtolaisille. Saksassa sensijaan toivotaan, että intensiivisellä ja rakentavalla keskustelulla jossa yhä useampia tabuja heitetään menemään voitaisiin siltä tilanteelta, joka vallitsee Hollannissa, Tanskassa ja Ruotsissa ja oikeistopoulistiselta puolueelta Liittopäivillä.
Niinpä esimerkiksi Saksaan perheministeri ja Saksan opettajaliitot tuovat esille, että käänteinen rasismi on olemassa. Monissa kouluissa joissa siirtolaisnuoret ovat enemmistö saksalaisia ja juutalaisia oppilaita ahdistellaan ja pahoinpidellään. Tämä osoitetaan muunmuassa kahden saksalais- ja turkkilaistaustaisen naispuolisen kuvaajan huomoita herättäneessä filmissä: Kampf im Klassenzimmer (Taistelu luokkahuoneessa).
Tämä ei ole koko kuva. On paljon poikkeuksia joissa on ehditty vimeiselle ymmärryksen asteelle, sekä Saksassa että Ruotsissa. Mutta vihamielisyys kasvaa niin kauan kuin suuret osat siirtolaisryhmistä eivät osaa ruotsia, eivät ymmärrä perustuslakia eivätkä hyväksy täällä vallitsevia lakeja. Se välinpitämättömyys musliminaisia kohtaan joka pitkään on leimannut ruotsalaisfeministejä on järkyttävää. Ei ole mittä tekemistä ymmärryksen kanssa sillä, että nuoria muslimityttöjä jätetään perheen ja suvun pyövelien käsiin. Saksalaisfemistit ovat pidemmällä.
Kuuluisa 1968 kapinallinen, EU-parlamentaarikko, Vihreän puolueen perustaja ja 20 vuotta Frankfurt/Mainin monikultturiasioiden senaattori Dany Cohn-Bendit varoitti jo vuonna 1991 monikulttuurisesta yhteiskunnasta kovana, nopeana, brutaalina ilman solidaarisuutta, aivan surien erojen riivamana.
Rinnakaisyhteiskunnat
Cohn-Benditin vanavedessä myös Cem Özdemir, itse turkkilaistaustainen Vihreiden puoluejohtaja rinnakkaisyhteiskunnat. Ilman poikkeuksia kaikkien maassa asuvien sopeuduttava Saksan lakeihin, Saksan oikeuslaitokseen ja saksaan peruskielenä. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Sigmar Gabriel on antanut vastaavia lausumia. Kolme vuotta sitten tunnettu turkkilais-saksalainen juristi ja naiskirjailija Seyran Ates, joka itse on joutunut islaimistien murhayrityksen kohteeksi, julkaisi kiran nimeltä Der Multikulti-Irrtum (monikulttuurinen virhe). Vaikka kirja herättikin huomiota on vasta nyt, kun politiika antaa integraatiokysymyksille priotiteetin toivoa rakentavalle ratkaisulle. Ensi kädessä on kysymys integroida, ei assimiloida ne siirtolaiset jotka asuvat maassa ja taistella vastuullisen yhteiskunnan puolesta. Näin siksi, että Atesin johtopäätös on: monikulttuuri, kuten sitä toistaiseksi on harjoitettu on vain järjestäytynyttä vastuuttomuutta.
Lisbeth Lindeborg
Valtiotieteen tri
