Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

Kyllä mä ymmärrän sun pointin Rankkuri, olet monessa asiassa ihan oikeassa. En mä täällä keskustelisi jatkuvasti uudestaan jollei noissa sun jutuissa olisi mitään päätä eikä häntää. Ymmärrän, että tilastot kertovat varsin ikävää tarinaa, mutta mielestäni pelkät tilastot eivät silti anna oikeutusta sulkea esimerkiksi yhden valtion kansalaisia kokonaan pois maahanmuuton piiristä. Tähän tilanteeseen tarvitaan jokin edullinen ja tehokas kontrollikeino, joka silti sallii oikeasti kunnollisten ihmisten siirtyä maasta toiseen niin halutessaan. Mikä se keino olis, sitä en tiedä. En kuitenkaan usko, että maan rajojen sulkeminen auttaisi tilannetta loppujen lopuksi kovinkaan paljoa.

Euroopan muiden maiden tilannetta ja esimerkkiä seuraamalla ja ihan jopa oman maan tilanteen kehittymistä seuraamalla voi todeta että ainoa tapa ehkäistä ongelmien kasaantumista on estää tiettyjen kansalaisuuksien maahantulo. Näitä ovat somalit, romanit, irakilaiset, iranilaiset, afganistanilaiset...Esim. Iso-Britannia kielsi perheenyhdistämiset somaleilta. Monikulttuurisuuden ihanuudessa huomattavan paljon syvemmällä vellovassa Britanniassa tehty päätös kertonee jotain myös paatuneimmalle monikulttuurisuususkovaiselle?

Argumenttini perustuu lähinnä tuohon sokean ryhmittelyn tyhmyyteen, ja se pitää paikkansa aidan kummallakin puolella. Tunnen ihan samalla tavalla tyhmää oikeistolaista porukkaa kuin uskomattoman tyhmiä vihreiden edustajia, ja samalla tavalla porukka menee perse edellä puuhun aidan kummallakin puolella. Monien on vaan niin helppoa hypätä mukaan tuollaiseen propagandaa, koska se tarjoaa valmiiksi pureskellun ajattelumallin vaikeisiin ongelmiin.

Tilastojen perusteella ryhmittely voi olla epäreilua, tyhmää, rasistista, fastistista, natsistista, omaa etua tavoittelevaa tai mitä tahansa muuta, mutta se on ainoa toimiva tapa ehkäistä muualla euroopassa nähtävät ongelmat.
 
Euroopan muiden maiden tilannetta ja esimerkkiä seuraamalla ja ihan jopa oman maan tilanteen kehittymistä seuraamalla voi todeta että ainoa tapa ehkäistä ongelmien kasaantumista on estää tiettyjen kansalaisuuksien maahantulo. Näitä ovat somalit, romanit, irakilaiset, iranilaiset, afganistanilaiset...Esim. Iso-Britannia kielsi perheenyhdistämiset somaleilta. Monikulttuurisuuden ihanuudessa huomattavan paljon syvemmällä vellovassa Britanniassa tehty päätös kertonee jotain myös paatuneimmalle monikulttuurisuususkovaiselle?

Tilastojen perusteella ryhmittely voi olla epäreilua, tyhmää, rasistista, fastistista, natsistista, omaa etua tavoittelevaa tai mitä tahansa muuta, mutta se on ainoa toimiva tapa ehkäistä muualla euroopassa nähtävät ongelmat.
Tässä meillä on näkemysero. Miten tuossa kuviossa kävisi esim jollekin iranilaiselle softagurulle, joka haluaisi siirtyä Suomeen töihin? Usko pois, näitäkin löytyy. Tuntuisi aika rajulta estää kyseisen henkilön maahantulo vain kansalaisuuden perusteella. Juuri tästä syystä tarvitaan jonkinlaista toimivaa kontrollia, johon aiemmassa viestissäni viittasin.
 
Hänelle kävisi niin, että hän joutuisi hakemaan työtä toisesta Euroopan maasta.

Ja jos oikeasti kuvitellaan, että jonkun alan guru tulisi Eurooppaan töihin niin hän ei todellakaan tulisi massiivisen verotuksen maahan Suomeen, jossa on kaiken lisäksi paska ilmasto. Tänne hakeutuvat ne, joilla on tavoitteet päästä maailman parhaimman ja avokätisimmän sosiaalituen piiriin.
 
Hänelle kävisi niin, että hän joutuisi hakemaan työtä toisesta Euroopan maasta.

Ja jos oikeasti kuvitellaan, että jonkun alan guru tulisi Eurooppaan töihin niin hän ei todellakaan tulisi massiivisen verotuksen maahan Suomeen, jossa on kaiken lisäksi paska ilmasto. Tänne hakeutuvat ne, joilla on tavoitteet päästä maailman parhaan ja avokätisimmän sosiaalituen piiriin.

Oma työpaikkani (yksi suomen suurimmista it-alan firmoista) osoittaa tilanteen olevan jatkuvasti eri tavalla. Pitäsikö mun sanoa samaa palkkaa saaville duunikavereilleni, etteivät he ole täällä oikeasti töitä tekemässä vaan sosiaaliturvan perässä? :)
 
Tässä meillä on näkemysero. Miten tuossa kuviossa kävisi esim jollekin iranilaiselle softagurulle, joka haluaisi siirtyä Suomeen töihin? Usko pois, näitäkin löytyy. Tuntuisi aika rajulta estää kyseisen henkilön maahantulo vain kansalaisuuden perusteella. Juuri tästä syystä tarvitaan jonkinlaista toimivaa kontrollia, johon aiemmassa viestissäni viittasin.

Guru tulisi luultavasti tänne töihin, ei siinä mitään. Iranin maaseudut taas ovat täynnä vanhoillisia partanaamoja joita fiksu ihminen ei kaipaa tänne sharialakeineen työttömiksi, tämä on se tilastollinen ryhmittely. Todennäköisyyksiä.
 
Rankkurin pointti oli se, että maahanmuutto estettäisiin kansalaisuuden perusteella. Guru ei siis kansalaisuutensa takia voisi tulla tänne töihin vaikka sitä miten kovasti haluaisi.
 
Oma työpaikkani (yksi suomen suurimmista it-alan firmoista) osoittaa tilanteen olevan jatkuvasti eri tavalla. Pitäsikö mun sanoa samaa palkkaa saaville duunikavereilleni, etteivät he ole täällä oikeasti töitä tekemässä vaan sosiaaliturvan perässä? :)

Nyt sä et taas lukenu mun postia ajatuksella.

Viesti oli tämä:

Tällä hetkellä suomeen hakeutuu pääsääntöisesti sosiaaliturvan perässä hiihtävät loisijat eivätkä eri alan ammattilaiset. Se, että sinun firmaasi tulee vuositasolla kaksi?? "gurua" tai koko maahan vuositasolla 50 "gurua", ei hyödyssä ylitä niiden tuhansien loisijoiden aiheuttamaa haittaa. Minä ajattelen asiaa pienimmän haitan kautta, sinä näet ainoastaan firmasi uutterat Ahmen ja Mehmen.
 
Myönnät siis, että noissakin kansalaisuuksissa on poikkeuksia? Mun pointtihan oli alun alkaen se, että sen kontrollin pitäisi päästää juuri ne poikkeukset läpi eikä blokata kaikkia sokeasti. Ei tässä kukaan edes ehdottanut, että maahan olisi päästettävä isoja ihmismassoja muutaman hyvän yksilön toivossa. Kuka tuollaista väitti?
 
Rankkurin pointti oli se, että maahanmuutto estettäisiin kansalaisuuden perusteella. Guru ei siis kansalaisuutensa takia voisi tulla tänne töihin vaikka sitä miten kovasti haluaisi.

Niin siis sanottakoon sen verran, että jos on työpaikka valmiina odottamassa niin sitten asia erikseen. Muutoin karsinta kuten sanoin. Pardon my epätarkkuus.
 
Myönnät siis, että noissakin kansalaisuuksissa on poikkeuksia?

Toki toki on. Eikai sitä kukaan kiellä. Kyse on siitä politiikasta jota toteutetaan. Pari "gurun" perusteella ei voida muodostaa koko valtion kattavaa politiikkaa.
 
Ei tässä kukaan edes ehdottanut, että maahan olisi päästettävä isoja ihmismassoja muutaman hyvän yksilön toivossa. Kuka tuollaista väitti?

Monikin tässä ketjussa.

Itse olen ollut epätarkka kerronnassani ja ilmeisen epätarkka sinun tarinoiden tulkinnoissa.

Selkeästi olemme aika lailla samoilla laduilla, tietyillä ajatuksellisilla eroilla.
 
vaikka thek alkuun vaikutti pahalle mokuttajalla tuntuu et siel onki iha järkeviä mielipiteitä. Todellakin tänne pyrkivät työtätekevät tulisi päästää läpi vaikka hän olisikin somaliasta. muuten sen paskasakin (sori yleistys) sais antaa perm.ban.
 
Rankkurin pointti oli se, että maahanmuutto estettäisiin kansalaisuuden perusteella. Guru ei siis kansalaisuutensa takia voisi tulla tänne töihin vaikka sitä miten kovasti haluaisi.

Maahanmuuttoa ei tarvisi estää kansalaisuuden perusteella, sen voisi estää "kansalaisuuden" perusteella. Eli asetaan tulijoille pääsyvaatimukset. Täten tietyistä kansalaisuuksista valtaosa karsiutuisi automaattisesti.
Softagurulle ensin haastattelu thekin kanssa, sitten kyselylomake englanniksi eteen. Luonnollisesti pitää myös löytyä passi ja suostua allekirjoittamaan erillinen lomake, jossa sitoutuu noudattamaan Suomen lakeja ja ymmärtää tulevansa karkoitetuksi ensimmäisestä rikoksesta, josta tuomitaan yli kolme kuukautta vankeutta. Ja sitten eikun koodaamaan... :)
 
Fiksuja pointteja jätkällä. Nuokun saataisiin vielä käytäntöön niin kaikki olisi paremmin.
 
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Kaikki+uskonnot+kuuluvat+kaupunkikuvaan/1135258413026

VMP. Alan oikeasti kohta harkitsemaan persujen äänestämistä ihan protestina kukkahattutädeille. Olkoon mitä rasismia tai äärinationalismia, mutta ei siinä mielestäni väärää ole, jos haluaa säilyttää Suomen suomalaisena, eikä antaa tilaa uskonnolle (tai islam on enemmän kuin uskonto imo), joka ei liukene ongelmitta Eurooppaan. On toki järkeviäkin muslimeja, mutta hekin saavat puolestani rukoilla himassa tai kellarissa.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli...ssa+jälleen+tuhopoltto+Norjassa/1135258417871
Ja koskakohan Suomessa lähtee homma näin lapasista, kun usko poliittiisiin päättäjiin loppuu?
 
Taas on vanhus ryöstetty.. Tällä kertaa hyökkääjinä oli hattumyyjät: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010070611997984_uu.shtml

"Kaksi ulkomaalaista naista seurasivat pyöräilevää vanhusta, kaatoivat hänet ja varastivat lompakon."

Edit: On se kyllä kumma, että nykypäivänä ei saa enää valita ostaako sen hatun vai ei. Jos et osta suosiolla, ostat sitten väkisin.

Ei vittu mitä hommaa oikeesti!:curs:
 
Taas on vanhus ryöstetty.. Tällä kertaa hyökkääjinä oli hattumyyjät: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010070611997984_uu.shtml

"Kaksi ulkomaalaista naista seurasivat pyöräilevää vanhusta, kaatoivat hänet ja varastivat lompakon."

Edit: On se kyllä kumma, että nykypäivänä ei saa enää valita ostaako sen hatun vai ei. Jos et osta suosiolla, ostat sitten väkisin.

Parasta olla laadukas hattu, kun kerran 130€ maksoi..
 
Back
Ylös Bottom