Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

Kiitos myös Astrid Thors.

Thors tulee varmasti jatkamaan politiikassa vielä pitkään. Harmi kun ei eduskuntavaaleissa ole äänestyksen yhteydessä myös toista äänestystä, sais äänestää ketä eduskuntaan ei tulisi päästää. Nyt se, että suurin osa suomalaisista ei pidä Thorsin linjasta ei auta, koska on olemassa riittävän suuri porukka äänioikeutettuja somaleita, heidän puolisoitaan, lapsiaan jne. jotka takuulla antavat äänensä Thorsille.

Mitä jos Suomi vaan leikkais pakolaisten tukia raakalla kädellä ja tiputtais ne keski-euroopan maiden tasolle. Perustelis tätä taantumalla ja että jostain on kuluja saatava pienemmäksi. Ja jätettäis ne somaleitten matkaliput savimajalta hotellin ovelle maksamatta niin kuin muutkin maat tekevät. Vähentäis tulijoita reilusti.

MOT olis saanut ottaa ohjelmaan mukaan myös maahanmuuttajien rikostilastot. Henkirikos kuluttaa yhteiskunnan varoja myös melkoisesti, uhri voi menettää työkyvyn pitkäksi aikaa tai lopullisesti. Sekin maksaa.

En ole rasisti. Työssäkäyvä maahanmuuttaja ilman rikosrekisteriä on ookoo. Työtön ja työhaluton turvapaikkaturisti/pakolainen/maahanmuuttaja rikosrekisterillä ei ole.

Henkirikoksen uhri tosiaan pääsääntöisesti menettää työkykynsä :D

Sori pilkunnussiminen :peace: Ihan täyttä asiaa kirjoittelet.
 
njietro : n ajatuksesta johdettu idea..: olisi äänestys , että kuka äänestetään eduskunnasta pois..

Kansan ja eduskunnan väliin, joku yksittäinen henkilö ottaisi vastaan aloitteita, kuka on menettänyt kansan luottamuksen, hoitaa tehtäviään ministerinä / kansanedustajana.

Aloitteiden perusteella suoritettaisiin äänestys.. xD

:offtopic:

e:

Tässä olisi se case, että voisi ministerille / kansanedustajalle olla "tuli perseen alla" -hoitaa tehtäviään ja vastata omalla työpaikallaan omasta, "työn laadustaan".
 
äänestä astridia, plus äänen voit antaa soittamalla numeroon... jos haluat puolestasi antaa - äänen, soita .....
 
äänestä astridia, plus äänen voit antaa soittamalla numeroon... jos haluat puolestasi antaa - äänen, soita .....

Vappu Pimiä tietysti kimittämään tuloksia kahen sekunnin välein...mainoskatkolla Kimmo "Sielun silmät" Kiljunen on kirittäny kovasti Astrid "Somalia" Thorsia...
 
^ Ai jotain hampuusia ei otettu töihin sen takia minkälaisen kuvan hän antoi itsestää ja tämän takia firman pomo oli syyllinen? ja taas se vitun uskonto siel. Tässähän menee iha pähkinöiks.
 
njietro : n ajatuksesta johdettu idea..: olisi äänestys , että kuka äänestetään eduskunnasta pois..

Kansan ja eduskunnan väliin, joku yksittäinen henkilö ottaisi vastaan aloitteita, kuka on menettänyt kansan luottamuksen, hoitaa tehtäviään ministerinä / kansanedustajana.

Aloitteiden perusteella suoritettaisiin äänestys.. xD

:offtopic:

e:

Tässä olisi se case, että voisi ministerille / kansanedustajalle olla "tuli perseen alla" -hoitaa tehtäviään ja vastata omalla työpaikallaan omasta, "työn laadustaan".

Ei muuten oikeesti olis ihan paska idea. Nettifoorumilta käytännön toteutukseen on ehkä vähän matkaa, mutta kuitenkin :D Toi olis se tapa millä kaikki älyttömyydet (lue: Astrid Thors) saatais mahdollisesti pois politiikasta. Tollasen äänestysmahdollisuuden myötä myös esim. Halmeen ura politiikassa olis voinu olla vielä lyhyempi.

Henkirikoksen uhri tosiaan pääsääntöisesti menettää työkykynsä :D

Sori pilkunnussiminen :peace: Ihan täyttä asiaa kirjoittelet.
:D Joo olin vähän vissii unessa tota kirjoittaessa. Piti vetää kuolemantuottamusten ja tappojen lisäks myös pahoinpitelyt ja raiskaukset tohon samaan, loppu vaan näköjää kielentaidot kesken. Mutta siis esim. pahoinpitelyn/raiskauksen seurauksena uhrikin joutuu usein oleen pitkiä aikoja pois työelämästä, lääkärit, terapiat, oikeudenkäynnit jne. maksaa valtiolle _paljon_. Ja henkirikos katkasee kyllä työelämän ihan kokonaan :hyper:
 
En tiedä onko ollut jo esillä tässä keskustelussa, mutta itsellä pisti vihaksi.
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=69053&c=5&suurennos

Noinhan se on...ainakin tuon, jossei vieläkin enemmän. Asiat kun on salaisia edelleenkin, etenkin ne harkinnanvaraiset tuet. Käytännössä somppujen touhua kun on katsellut läheltä about 15 vuotta niin ei alusta lähtienkään ole ollut pientäkään epäilystä etteikö niitä harkinnanvaraisia tukia olisi käytetty erittäin paljon sillä edes nuo MOTin luvut (joihin siis ei sisälly ne salaiset harkinnanvaraiset) ei mahdollista sellaista somppujen elämää sosiaalituilla. Ero samoilla kelan tuilla eläviin suomalaisperheisiin on räikeän suuri. Pakoloinen, siinäpä oiva termi noista suomen elintasopakolaisista.
 
"Ulkomaalaista miestä etsitään edelleen, tällä kertaa lähiseudun saunojen takaa."

Epäilty suoritti erikoisen rituaaliitsemurhan. Ruumiissa 50 luodinreikää.
 
Kyllä tosiaan pisti vituttamaan kun katsoi ton dokumentin! Jotenkin olin itse kuvitellut pakolaisten korvaukset huomattavasti pienemmiksi mitä ne sitten todellisuudessa ovatkaan. On pöyristyttävää miten esimerkiksi ulkomaisten opiskelijoiden ja pakolaisten tulot eroavat. Tunnen muutamia henkilöitä, jotka ovat tulleet Suomeen opiskelemaan ja he painavat koulun ohessa töitä siinä missä suomalaisetkin opiskelijat. Itse kannatan työperäistä ja opiskeluun perustuvaa maahanmuuttoa mutta mitä en kannata, ovat nämä ns. "pakoloiset."

Suurin ongelma tässä koko kuviossa on Suomen lainsäädännössä ja siinä kuinka helpohkosti näitä eri tukia tuntuu saavan ja jopa huijaamalla. Ihminen on luonnoltaan opportunisti ja siksi jo mahdollisuus tällaiseen keplotteluun pitäisi karsia. Jokainen voi miettiä mitä itse tekisi jos asuisi sodan runtelemalla alueella jatkuvassa nälässä. Yhtäkkiä kuuletkin, että perkeles sellanen maa kun Suomi lennättää sut pois ahdingosta, lyö käteen ihan vitulliset korvaukset ja ei edes vaadi mitään. Ite en tossa tilanteessa kauan miettis mitä tekisin. Mun mielestä toi Espanjan mallia olis Suomessakin hyvä kokeilla, vaikka pidennettynä 6 kuukauden jaksona. Motivois varmaan työnhakuun ja kielen opiskeluun. Tällä hetkellä kun ei vaadita mitään, niin luuleeko kukaan (muu kun Thors), että pakolaiset alkais tekemään töitä paskemmalla palkalla mitä tuet on?

Juttelin eilen tästä kuviosta kiinalaisen tyttöystäväni kanssa ja hän oli aivan ymmällään Suomen toiminnasta tämän asian suhteen. Kiinan valtio kun ei jaa tukia edes omille kansalaisilleen, joten hänen oli suorastaan mahdotonta käsittää kuinka Suomen valtio jakaa tällaisia rahoja muualta tulleille. Mielenkiintoisen vertauksenkin heitti ilmoille: "Finnish government is like a mother, that instead of her own children, gives her money away to unknown beggars." Mun mielestä aikas hyvin tiivistetty.
 
Viimeksi muokattu:
Tästä vähän apuja mokuttajille. Voitte käyttää näitä valmiita kortteja heti, kun omat argumentit loppuu.

nassekortti.png

finkkakortti.png

sotalapsikortti.png
 
Onko kenenkään muun silmään pistänyt se, että tämäkin (MOT) keskustelu on jäänyt aika pienen piirin porinaksi?

Vertaan tätä uutisena vaikka Vanhasen lautakasa-episodiin. Tietääkseni lautakasa, ja sen moraaliset vaikutukset, jäävät tälle ohjelmassa tulleille faktoille kakkoseksi. Mutta missä muualla ohjelmasta on keskusteltu kun Ylen verkkosivuilla ja muutamalla sivustolla verkossa?

Eli uutisen arvo on vuositasolla noin 500 miljoonaa. Silti HS, Ilta-Sanomat, Iltalehti + muut Almamedian kanavat, tai sit Maikkari ja Nelonen, ei kukaan noteerannut tätä uutista. En nähnyt siitä mitään uutista missään. En teksti-tv:ssä tai missään. Joten aika vähiin LOPPUJEN lopuksi jäi tää ohjelman saama huomio. Ikävä kyllä.

Olis ollut noillekkin medioille aika helppo uutinen saada lisää huomiota ja käynnistää yhteiskunnallisesti tärkeä keskustelu. Mutta ei niin ei.. Hitto.
 
Siihenhän mokuttajat eli Sanoma-konserni, Yle, vihervasurit, pyrkiikin...ongelmat vaietaan, vähätellään, valehdellaan kuoliaaksi. Ja tilalle työnnetään valheellista propagandaa maahanmuuton ihanuudesta, tarpeellisuudesta ja väistämättömyydestä.

Eihän nuo tahot yritä käynnistää keskustelua, koska silloin kaikki havahtuis näkemään ne ongelmat mitä maahanmuutosta aiheutuu. Ketä ne sen jälkeen hyysäis ja tuntis sitä kautta itsensä hieman paremmaksi kuin muut? On helpompi huudella sivusta rasistia ja väärin keskusteltu-argumentteja sen sijaan, että oikeasti osallistuisi ja loisi sitä keskustelua.

Tälläkin palstalla samaa ilmiötä esiintyy. Aina tietyn väliajoin esiin putkahtaa joku valistunut suvaitsemattomuuden suvaitsija, joka tulee meuhkaamaan pöyristyttävän rasistisista jutuista. Toisaalta nää häviää palstalta yhtä nopeasti kuin on tullutkin siinä vaiheessa kun ruvetaan vaatimaan faktoja ja vettä pitäviä argumentteja (etunenässä Poro72, El Menace, Sturmmann, Dangerous Dave)
 
Siihenhän mokuttajat eli Sanoma-konserni, Yle, vihervasurit, pyrkiikin...ongelmat vaietaan, vähätellään, valehdellaan kuoliaaksi. Ja tilalle työnnetään valheellista propagandaa maahanmuuton ihanuudesta, tarpeellisuudesta ja väistämättömyydestä.

Suomesta puuttuu luotettava tutkimustieto kansalaisten asenteista maahanmuuttoon. Poliitikoille pitäisi tehdä selväksi mitä mieltä tästä oikein ollaan. Kts.http://hommaforum.org/index.php/topic,21635.0.html
 
Back
Ylös Bottom