http://jukkahankamaki.blogspot.com/
Mikä islamissa mättää?
Selvyyden vuoksi olen koonnut seuraavaan muutamia islamiin liittyviä käytännön ongelmia, joiden toivon valottavan, mikä islamin arkipäivässä on vikana. Naiset ensin.
Saudi-Arabiassa, jonka kansantuote on maailman korkeimpia eikä taloudellisista resursseista vallitse pulaa, naisilla ei ole äänioikeutta. Naiset eivät saa ajaa autoa, eikä heitä nimitetä virkoihin. Heidän asioistaan päättää pitkälti miespuolinen ”huoltaja”, joka tyypillisesti on isä tai aviomies. Naiselle määrätään esimerkiksi lääkärissä käyntejä varten mukaan miespuolinen valvoja, jonka tehtävänä on kontrolloida, ettei hoitotoimiin liity mitään seksuaalista, ja samanlaista holhousta muslimit ovat harjoittaneet myös Suomessa. Nainen ei siis saa vastata omista seksuaalisuuteen liittyvistä asioistaan itse, vaikka kyse olisi terveydenhuoltoon liittyvistä hoitotoimista.
Saudi-Arabiassa naisten ja miesten on kiellettyä olla tekemisissä edes työn merkeissä. Nainen ei saa myöskään lähteä ulkomaille ilman miehensä lupaa. Aiemmin naiset saattoivat käydä kuntosaleilla, mutta terroristien vaikutusvallan laajennuttua ja islamistien tiukennettua otetta poliittisista oloista naisten kuntosalit on suljettu.
Tyttölapsen naittaminen aikuiselle miehelle on Saudi-Arabiassa sallittua, jos lapsen isä tai huoltaja avioliittoa haluaa, eikä käytännöstä aiota luopua. Esimerkiksi tämän uutisen mukaan muuan muslimi-isä on luvannut 8-vuotiaan tyttärensä vaimoksi 60-vuotiaalle miehelle selvitäkseen myötäjäisten avulla veloistaan.
Seksisuhteisiin ajautuneiden naisten asema on kaikissa tapauksissa ankea. Naisten heikoista oikeuksista kertoo tapaus, jossa 23-vuotias naimaton nainen sai vuoden vankeustuomion ja 100 raipaniskua ”aviorikoksesta” jouduttuaan viiden miehen raiskaamaksi ja yritettyään sen jälkeen saada aborttia.
Naiset ja miehet eivät saa Saudi-Arabiassa kulkea julkisesti yhdessä eivätkä olla muutenkaan tekemissä keskenään, elleivät he ole aviopuolisoja tai läheisiä sukulaisia. Islamin laki on tässä suhteessa varsin tiukka; esimerkiksi saudin kanssa naimisissa ollut 75-vuotias syyrialainen leski Khamisa Sawadi tuomittiin tämän vuoden alussa vankeuteen, raipaniskuihin ja karkotukseen, kun kaksi miestä vei hänelle leipää.
Islamilaisen lain noudattamista valvoo uskonnollinen poliisi, mutaween. Mutaweenia on kritisoitu muun muassa tapauksesta, jossa se esti tyttöjä poistumasta palavasta koulurakennuksesta, koska neidot eivät olleet pukeutuneet islamin edellyttämällä tavalla!
Vuonna 2007 Saudi-Arabiassa toteutettiin 156 teloitusta eli selvästi enemmän kuin edellisinä vuosina. Tuomiot pannaan täytäntöön enimmäkseen mestaamalla eli katkaisemalla ihmiseltä kaula. Myös amputaatiot eli raajojen katkaisut ovat yleisiä. Islamin lain nojalla harjoitettavan väkivallan kansainvälistä arvostelua vaikeuttaa se, että kuolemantuomioon johtavat oikeudenkäynnit ovat yleensä salaisia. Myös jumalanpilkasta on luettu Saudi-Arabiassa kuolemantuomioita. Homoseksuaalinen kanssakäyminen on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla.
Muiden uskontojen kuin islamin näkyminen on kielletty. Suomen ulkoministeriön tiedotteen perusteella ihmisoikeustilanne on yksi maailman huonoimmista, ja vaaraan on syytä, koska Amnesty International on todennut, että diplomaattista suojaa ei juuri noudateta ja suuri osa Saudi-Arabiassa teloitetuista on ulkomaalaisia.
Islamilaisissa maissa harjoitettavan ihmisoikeuksien polkemisen tekee mahdolliseksi se, että monet muslimimaat tuottavat öljyä. Suomi ei tosin osta tällä hetkellä pisaraakaan hiilivetyjä Persianlahdelta. Sen sijaan öljyllä kiristäminen antaa islamilaisille hallituksille vallan avaimet suhteessa maailmanpoliisina toimiviin länsivaltoihin.
Sairasta on, että yhä edelleenkin muslimit uhkaavat Muhammedin pilakuvia piirtänyttä Kurt Westergaardia kuolemalla hänen omassa kotimaassaan, Tanskassa. Kuolemalla! – Pelkistä kuvista, jotka eivät olleet edes tuhmia!