Lihasta lisää - laihtua ei saa eikä lihoa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tuupero
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
8.5.2006
Viestejä
64
Hei kaikille punttimimmeille. Olen vuoden verran roikkunut täällä teitin sivuilla ja nyt sitten halusin rekisteröityä, kun meininki täällä vaikutti "kotoisalta" ja asiantuntevalta, motivoivalta sekä kannustavalta.

Pidemmittä puheitta suoraan asiaan. Olen kahden vuoden aikana muuttunut ja muuttanut totaalisesti ruokavaliota. Keho on myös aivan toinen kuin pari vuotta sitten. Itsesiassa kirjoitin tarinaani jo tuonne ravinto-threadiin, jossa kyselin neuvoja 14-vuotiaan poikani innostuksesta ruokavalio- ja treeniasioihin, joten ihan nuori teini en ole enää :D mutta sielu ja ruumis ovat mielestäni biologista ikääni ainakin 10-vuotta nuorempi :hyper:

Minulla on sellainen ongelma, että haluaisin lisää lihaksia näkyviin, mutta en halua lihoa tai lihaksia tyypilliseen kehonrakentaja tyyliin. Syy: ihannoin vartaloa, jollainen on esim vuorikiipeilijöillä, korkeushyppääjillä etc. urheilijoilla.
Nykyisellään homma menee niin, että noin 3-4 kertaa viikossa käyn juoksemassa 5-10 km, fiiliksestä riippuen. Harrastan tanssia (flamencoa, vatsatanssia ja afrikkalaista tanssia) 3 kertaa viikossa sekä salilla käyn lisäksi 1-2 kertaa viikossa. Treenaan kaksijako-ohjelmalla tällä hetkellä. Entisessä elämässä vedin (silloin kun "laihdutin") 2 g protskua/painokg, vaje -300-500 ca, treenit maksimipainoilla 2-3 sarjaa. Kroppa muokkautuikin aika lihaksikkaaksi, noin yleisesti tyyliin fitness. Sitten innostuin näistä tanssilajeista ja hieman soukemmasta outlookista. Tämä koska haluaisin näyttää "siron" lihaksikkaalta. Syömiset mulla menee tyyliin. Esim. eilinen päivä.


aamu:

kello 8.00
4 dl vettä, vitamiinit, kahvia rasvattoman maidon kera

juoksulenkki 6-7 km.

kello 10.45
30 g puuroa, sekaan leseitä (kaura+vehnä 1,5 dl), protskujauhoa 30 g sekä rypsiöljyä 10 ml ja saksanpähkinöitä 10 kpl, kahvia rasvattoman maidon kera.

välipala
kello 12.30
1 greippi, 100 gr ohuita kalkkunafileleikkeleitä, 200 gr raejuustoa ja kahvia


lounas:
kello 15.30
purkki maitorahkaa sekaan taas leseitä, mysliä, rypsiöljyä, pähkinöitä ja jotain muroja rapeuttamaan sössöä. Hiukka makeutusjauhetta sekaan.


17.00 tanssitunti

päivällinen
kello 19.30
kanaa ja riisiä nyrkin kokoiset annokset suunnilleen, vihanneksia kaksi nyrkillistä


iltapala
sama rahkamössö ja 20 gr tummaa 70 % suklaata (syön tota suklaata tuon määrän kyllä joka päivä, joskus menee 50 gr)

Vettä juon noin 1,5 - 2 litraa muiden nesteiden päälle.

Taitaa ruokavalio olla aika protskupainotteinen. Syömistapani on aina ollut aika askeettista, joka tarkoittaa sitä että syön samoja ruokia niin kauan kunnes kyllästyn ja keksin sitten jonkun uuden setin ja sitä sitten taas kunnes kyllästytään...

Olisiko teillä mitään ideoita siihen tukeeko toi ruoka mun tavoitteita ja treeni? Miten salilla? Muutanko treenejä niin, että treenaankin pienillä painoilla useita toistoja ja sarjoja vai mitä tehdä? No mitat ovat tällä hetkellä 175 cm ja 62 kg, rasvaprosentti (oikea) luultavimmin noin 23%. Mulla on rasvaprosenttivaaka, mutta sen lukemat kyllä näyttävät liian vähän. Rasvat painottuvat kropassani alavatsaan, pebaan ja reisiin. Yläkroppa on ok. ja hieman luiseva, mistä en kyllä tykkää.

Tämä kuulostaa joistakin ehkä hiuksenhalkomiselta, mutta itse kuvittelisin että jos 2 kg kehon koostumuksesta muuttuisi lihakseksi niin timmiytyisin ja näyttäisin siltä mihin tähtään. Tämä ei ole minulle mikään pakkomielle, mutta kun onnistuin tuossa ekassa "metamorfoosissa", niin miksei sitten tässäkin?
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Mikäli lihasta haluat lisää, niin kalorit n. 500 plussalle ja kovaa treeniä eli sarjat ja toistot siinä 3*6-12. Lihakset eivät kasva miinuskaloreilla, paitsi todella aloittelijoilla. Painohan tuossa tulee tietysti nousemaan, joten suosittelisin heittämään vaa'an roskikseen, ottamaan mittanauhan, peilin ja kameran esille ja vertailemaan esim. kk välein. Kehonrakentajan lihaksia tuskin tulet saamaan ilman täydellistä omistautumista lajille.
 
Tuupero sanoi:
Minulla on sellainen ongelma, että haluaisin lisää lihaksia näkyviin, mutta en halua lihoa tai lihaksia tyypilliseen kehonrakentaja tyyliin. Syy: ihannoin vartaloa, jollainen on esim vuorikiipeilijöillä, korkeushyppääjillä etc. urheilijoilla.

Kroppa muokkautuikin aika lihaksikkaaksi, noin yleisesti tyyliin fitness. Sitten innostuin näistä tanssilajeista ja hieman soukemmasta outlookista. Tämä koska haluaisin näyttää "siron" lihaksikkaalta.

Rasvat painottuvat kropassani alavatsaan, pebaan ja reisiin. Yläkroppa on ok. ja hieman luiseva, mistä en kyllä tykkää.

Tämä kuulostaa joistakin ehkä hiuksenhalkomiselta, mutta itse kuvittelisin että jos 2 kg kehon koostumuksesta muuttuisi lihakseksi niin timmiytyisin ja näyttäisin siltä mihin tähtään. Tämä ei ole minulle mikään pakkomielle, mutta kun onnistuin tuossa ekassa "metamorfoosissa", niin miksei sitten tässäkin?
Varmasti voi onnitsua tavoitteissaan, siihen vaaditaan vain tahdon lujuutta, mutta....

...minnekäs ne fitness-lihakset ovat nyt hävinneet kun on luiseva yläkroppa? Tuossa on hyvin paljon ristiriitaisuuksia, tuossa kirjoituksessasi. Haluat lisää lihaksia, mutta sirosti?? Mitäh???? Selvitä ensin itsellesi (ja meille mikäli meiltä apua tarvitset) tavoitteesi ja sen pohjalta ryhdy toimenpiteisiin.
 
Hmmm....vähän ristiriitaisen kuuloista tekstiä kyllä. Tuli mieleeni että jos "jämäköityminen" pelottaa (turha pelko mielestäni btw) niin kiinnostaako astanga, pilates, putkisto ym.-henkinen touhu? Vahvistavat kyllä kroppaa mutta ehkä muokkaavat kroppaa enemmän haluamaasi suuntaan jos ihailet sellaista jäntevää ja siroa kroppaa tanssijatyyliin. Eihän kukaan voi väittää etteikö joogeilla lihaksia olisi...
Unohtamatta tietysti siistiä ja riittävää syömistä
 
Ahaas, sanoin ehkä epäselvästi. Luisevalla tarkoitan, että luut näkyvät ns. decolteen alueella. Mutta käsivarret ja olkapää ja selkä on ok. Kun käytän avokaulaisia puseroita, niin mielestäni silloin vaikutelma on "luiseva" vaikka on muuten kropassa lihasta. Ihan mielelläni ottaisin sille alueelle lisää rasvaa, jottei luut "paistais läpi", mutta sehän ei ole mahdollista. Rintalihaksia treenatessahan tuo alue aktivoituu, mutta sinne (decoltee) en ole onnistunut saamaan mitään lihaskasvuun viittavaakaan aikaiseksi.
 
homppa1973 sanoi:
..jos ihailet sellaista jäntevää ja siroa kroppaa tanssijatyyliin. Eihän kukaan voi väittää etteikö joogeilla lihaksia olisi...
Unohtamatta tietysti siistiä ja riittävää syömistä

Huhuu, osaako kukaan neuvoa :(


Juuh, elikkä tuossa olisi se mitä tavoittelen. Ongelmana on se, että kun olen muuttanut treenejäni, mielestäni kroppani on kuitenkin pehmentynyt. Ja haluaisin todellakin olla jäntevä ja kiinteä en luiseva tai pehmeä!

Mitä ruokavaliossa pitäisi huomioida? Nykyisellään kalorit ovat pyörineet 1800-2200 välillä. Lisätäkö, vähentääkö, protskua, hiilaria ???
Tuossa aiemmin oli yhden päivän esimerkkiruoat, tässä olisi vielä yksi suhteellisen normaali päivä:

aamu 8.00
30 gr puuroa
protskujauhoa 30 g
kauraleseitä 1/2 dl
1 rkl rypisöljyä
vettä 1/2 litraa

välipala 10.00
omena, ruisleipäviipale real, 5 % polar juusto 30 gr
vettä pari lasillista

12.30 lounas
mäkkärin grilled chicken salaatti
töissä päälle vielä 250 gr rahkapurkki
blandattuna profeel jogurttiin (175 g)
vettä 1/2 litraa

15.00
puuroa 30 gr
protskujauho 30 gr
vehnäleseitä reilusti noin 1,5 dl
rypsiöljyä ruokalusikallinen
pari lasia vettä

17.00-18.00 tanssitunti

19.30 päivällinen
kanaa 100 gr riisiä 2 dl, vihanneksi 300 gr
1/2 litraa vettä

suklaata 50 gr (tiedän turhaa, mutta tähän on pakkomielle...)

22.00
iltapala
protskupatukka
jogurttipurkki , profeel
2 palaa real ruisleipää
omena ja greippi

Niin ja kävelen lisäksi työmatkat yhteensä noin 6 km päivässä reipasta tahtia.

Salilla käyn 1-2 kertaa viikossa.

Jatkanko vain samaan malliin, vai vähennänkö kaloreita? Vatsasta löytyy löysää, lähinnä alavatsasa. Ja kävin just puntarilla, kiloja on tullut hieman lisää (paino 63,5) joten jossain nyt mättää!
 
ihanahelena sanoi:
saako lajinomaisen kropan muuten kuin harjoittelemalla itse lajija?

Salitreeni on yksi osa harjoitteluani ja siihen osioon sitten olisin halunnut kommenttia sekä vinkkiä siihen onko syömisisissä jotain petrattavaa?
 
Call me stupid or something, mutta mulle ei nyt viäkään auennut mitä haluat? :confused:.

Haluat lihaksia mutta et saa lihoa etkä laihtua? :confused:.. Siis lihaksen hankkiminenhan ei tarkota lihomista, eikä kyl oo mahdollista et laihtuisit jos haluat lihasta -> olet pluskaloreilla.

Mielestäni salilla saa hyvin kehitettyä kropan mallia, urheilullisemmaksi kun niitä lihaksia tulee. Pilateksella yms. jutuilla kehitetään mielestäni näitä "sisäisiä" tukevia lihaksia, joista on hyötyä muuten, mutta eivät näy niin päällepäin.

Jos pelkäät että kroppasi "kangistuisi" saliharjoittelun ja näkyvien lihaksien (jotka eivät TODELLAKAAN kasva hetkessä- huspois semmoiset tunteet, ne ovat :anssi:!) ni tähän on vastaus hyvin yksinkertainen ja tehokas - säännöllinen venyttely.

Olet varmaan nähnyt fitnesskilpailijoita, he ovat mallikkaita, heillä on lihaksia. Eivät ole "lihavia" eikä "laihoja", eikä omasta mielestäni ees "pehmeitä" (toki off-kunto eroaa kisakireestä revityn kireestä lavakunnosta). He ovat naisellisia ja notkeita. Tekevät upeita vapaaohjelmia. Mielestäni saliharjoittelu ei siis mitenkään ole pois "siroudesta". Mutta tämä nyt on vaan mun mielipide.

En muuten ymmärrä, miks salilla käydään, yritetään katsoa ruokavaliota nin että olis mahdollisuudet lihaskasvuun, mutta sit "inistään" ettei halua kasvua. Sali ei ole omiaan oikein muussa kun voiman/lihaksen kasvatuksessa. Muissa se on vaan siinä mukana tukemassa. IMO.
 
Zone-sarja -42%
ZannaZ sanoi:
Call me stupid or something, mutta mulle ei nyt viäkään auennut mitä haluat? :confused:.

Haluat lihaksia mutta et saa lihoa etkä laihtua? :confused:.. Siis lihaksen hankkiminenhan ei tarkota lihomista, eikä kyl oo mahdollista et laihtuisit jos haluat lihasta -> olet pluskaloreilla.

En muuten ymmärrä, miks salilla käydään, yritetään katsoa ruokavaliota nin että olis mahdollisuudet lihaskasvuun, mutta sit "inistään" ettei halua kasvua. Sali ei ole omiaan oikein muussa kun voiman/lihaksen kasvatuksessa. Muissa se on vaan siinä mukana tukemassa. IMO.

Mitenköhän osaisin ilmaista asiani, niin ettette saisi ristiriitaista vaikutelmaa tai ymmärtäisi mua väärin ;) Yritän kerran vielä: :D

Hmmmh, haluan todellakin lihaksia, mutta en fläsää :rock: Oma muutokseni on taatusti saatu aikaan miinuskaloreilla, joten kyllä ilmeisesti jonkinlaista lihasta kertyy vaikka olisi miinusdieetillä. Ja kun puhuin tuolla alussa fitness-kropasta, niin ei mulla nyt todellakaan ole sellaista kroppaa kuin täällä vuosikausia treenanneilla mallikkailla naisilla :) Mutta vähän sinne päin on oltu menossa.

Nimenomaan en haluaisi alkaa ahmimaan plussakaloreita ja aikaansaada lihaksia, jotka on piilossa fläsäkerroksen sisällä mallikkaasti. Sellainen kroppa ei musta ole kaunis eikä hyvännäköinen. Niin en pelkää lihaksia, haluan jäntevän lihaksikkaan hoikan ja notkean kropan. Selvensiköhän tämä yhtään? Ei haittaa jollei lihakset olisikaan maksimaalista kokoa, kunhan ne erottuisivat kauniisti, pitkänomaisina jäntevinä kilpinä kehon ymprärillä (olipas runollisesti ilmaistu ;)

Mutta jollei tuo tavoite onnistu kuin syömällä enemmän kuin kuluttaa niin ehkä pitää luovuttaa?
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Tuupero: Jos maksimaalinen kehitys ei ole tärkeää, niin keikkuminen siinä +-0 -kohdassa energiansaannin ja energiankulutuksen suhteen voisi olla ratkaisu tuohon sun ongelmaasi. Varmana näkyy muutosta kehossa, mutta rasvaa ei kerry - eikä lihaskasvu ole räjähdysmäistä. ;)

Mittojesi perusteella arvioisin, että kehon muokkaus onnistuisi sellaisella 2000-2200kcal ruokavaliolla - runsaasti PUHDASTA ruokaa, kuten olet tähänkin saakka syönyt. Koita tuota vaikka kuukausi, siinä näet jo tapahtuuko muutosta. Vai mitäs itse tästä tuumaisit?

edit: Hmm, huomasinkin että olit syönyt tuon verran aiemmin. Kuinka kauan olet jatkanut tuolla viimeksi kirjoittamallasi ruokavaliolla? Onko sen aikana ollut runsaampia herkkupäiviä? Oletko aiemmin tsekannut painosi samaan aikaan päivästä? Päivän aikana kun paino saattaa vaihdella JOPA 4kg... :)

edit2: Nopea analyysi sun tilanteestasi voisi olla se, että kun olet nyt jo pidemmän aikaa harrastanut noita lajejasi, on kehitys hidastunut etkä välttämättä tässä vaiheessa enää voi saada samalla tavalla tuloksia kuin aloittaessasi. Alussa kun miinuskaloreillakin voi takuulla kehittyä... myöhemmin se vaikeutuu, jolloin treeni/dieettikausien jaksottaminen voi muodostua järkevämmäksi vaihtoehdoksi kuin pään hakkaaminen seinään nollakehityksen vuoksi. En nyt voi olla varma tästä, lukaisin vaan nopsaan noita viestejäsi läpi. Mut tällainen mutu-arvio tuli mieleen.

edit3: Heh, nyt on jo edit-osa pidempi kuin alkuperäinen viesti. :D Piti vielä sitä sanoa, että jos haluat meidän arvioivan sun treenejäsi, niin pistäisitkö saliohjelmasi tänne näkyville? Kirjoitit, että teet maksimipainoilla 2-3 sarjaa - mitä sulle tuo maksimipainoilla treenaaminen tarkoittaa? Kysyn lähinnä siksi, että eri ihmisille näiden asioiden merkitykset voivat olla erilaiset.:)
 
Hei Faidra KIIITOOOOSSS, you saved my day, ihanaa kun sain asiallista palautetta :worship:

Juu, olen syönyt suunnilleen tuohon malliin tammikuusta alkaen, ja toden totta kohta puoleen vuoteen ei ole tapahtunut mitään paitsi, että hippasen on ehkä rasvaa tullut kroppaan. Väliin mahtuu mättöpäiviä ehkä kerran kuussa - , jolloin menee kaloreita 4000-5000 :( Silloin menee alas enimmäkseen suklaata, makaroonia, ranskanleipää ja rasvasta juustoa ja sekä lakuja etc., myönnetään toi on jo pahaa ahmintaa :nolo:. Syön kyllä aika puhtaasti normaalisti viikonloppuisin, mutta määrällisesti ehkä enemmän kuin kirjoittamissani normaali mallipäivissä. Saattaapi siis olla, että ravintoa tulee siltikin liikaa kulutukseeni nähden kun tuon laskee yhteen pitkällä aikavälillä? Mutta nälkää en kestä ollenkaan!!!

En ole treenannut mitenkään systemaattisesti salilla eikä kukaan oikeastaan koskaan ole tehnyt mulle omaa ohjelmaa, vaan olen treenannut aika lailla "hulvattomasti" ja omin opein. Mutta tykkään käydä siellä ja nostaa rautaa. Lukenut olen jotain ohjeita mm. Kunto+ lehdestä. Treenit ovat menneet salilla tyyliin (nyt 2-jakoisella) 1-2 krt viikossa mun maksimipainoilla about näin:

lämmittely: fillarointi salille ja takaisin,

jalat:
jalkakyykky
3x8, 40 kg (tää oli viime kerralla enkkapaino)

jalkaprässi
3x15, 80 kg

reiden koukistus maaten
2x15, 15 kg

reiden ojennus
2x10, 20 kg

yläkroppa:
penkki
3x8, 25 kg

ylätalja
3x10, 30 kg

ojentajat
teen vapailla vipunostot pään yli maaten penkillä
3x10, 12 kg

hauberit:
vapailla painoilla
3x10, 6 kg


Niin ja vatsat joka kerta vatsarutistushärvelillä
3x20, 30 kg

Lisäksi jos on aikaa ja fiilistä niin treenaan näiden lisäksi eri täsmälaitteilla, en mitenkään systemaattisesti enkä säännöllisesti (pakarahärveli, peck-deck, vatsansivut (kääntölaite), ja jotain muita laitteita, joiden nimistä mulla ei ole hajuakaan.

Että tällälailla :)
 
Ok, no se sun ongelmasi on selkeästi treeniohjelma - tai sen puute. Jos kunnolla sitä kehitystä haikailet, niin salitreenistä kannattaa tehdä suunnitelmallista! Selailepas tuolta esim. tyttöjen treeniohjelma-ketjua (ekoja viestejä mimmien palstalla) ja hanki vähän lisää tietoa. Mä en valitettavasti nyt ehdi paremmin paneutua tuohon ohjelmaan, mutta varmasti täällä on muitakin likkoja jotka osaavat auttaa. Emmah, Gillyanne, Helga, Hippo, ZannaZ... tulkaa apuun!
 
Sinuna tekisin seuraavanlaisia muutoksia tavoitellessasi jäntevämpää kroppaa:
-Jatka proteiinipainotteisen, puhtaan ruuan syömistä kuten aiemminkin, pidä kalorit noin 2000:ssa säännöllisesti kuukauden ajan(seurataksesi tapahtuuko toivottua muutosta), jätä herkkupäivät kokonaan tältä ajalta pois, jotta näet niiden vaikutuksen ja painota syömistäsi niin, että aamiainen on runsas ja hiilaripainotteinen ja illalla sitten pääasiassa proteiinipainotteista pöperöä. Huolehdi lisäksi hyvien rasvojen riittävästä saannista.
-Hanki itsellesi kunnollinen treeniohjelma(esim.mimmien treeniohjelmia-ketjusta) ja itse suosittelisin vaikkapa kolmijakoista ohjelmaa, salikertoja siis kolme viikossa, miltä kuulostaisi? Treenaa tosissasi, älä vain uskottele tekeväsi niin ja katso jonkun kokeneemman kanssa, että tekniikkasi ovat kohdallaan, treenikaveri on myös erinomainen tsemppari.
-Salin lisäksi tee viikossa tanssi/muita aerobisia harjoituksia esimerkiksi kolmena päivänä ja pidä yksi täysi lepopäivä viikossa. Olit aiemmassa viestissäsi maininnut , että rasvaa on kertynyt enimmäkseen alavartaloon, joten Faidran suosittelemat ylämäki-harjoitteet niin matolla kuin luonnossakin, sopisivat varmasti hyvin sinulle ja tuloksia olisi odotettavissa.

Siinä nyt muutamia vinkkejä, mitä näin äkkiseltään tuli mieleeni:)
 
Vaikuttaa todella järkeviltä neuvoilta, kiitoksia arvoisat punttimimmit. Ja kyllä, kyllä olen valmis treenaamaan kolme kertaa viikossa ja jättämään extrat ruokavaliosta kuukaudeksi.Täytyy vielä tutkailla noita treeniohjeita tarkemmin. Hyviä rasvoja kai se vajaa gramma per painokilo päivässä lienee suositeltava? Niitä pitää hieman lisätä. Tänään on ruokavaliollisesti ollut aivan ideaali päivä: vettä olen juonut vajaa 3 litraa, ja ruoat olleet aivan mallikaita, kaloreita yhteensä tulee noin 1900, mikä on ok. liikuntaan nähden - kevyttä kävelyä ja venyttelyä.

Todella mielenkiintoista nähdä miltä olo tuntuu ja näyttää kuukauden kuluttua.;)
 
Tuupero sanoi:
Mitenköhän osaisin ilmaista asiani, niin ettette saisi ristiriitaista vaikutelmaa tai ymmärtäisi mua väärin ;) Yritän kerran vielä: :D


Nimenomaan en haluaisi alkaa ahmimaan plussakaloreita ja aikaansaada lihaksia, jotka on piilossa fläsäkerroksen sisällä mallikkaasti. Sellainen kroppa ei musta ole kaunis eikä hyvännäköinen. Niin en pelkää lihaksia, haluan jäntevän lihaksikkaan hoikan ja notkean kropan. Selvensiköhän tämä yhtään? Ei haittaa jollei lihakset olisikaan maksimaalista kokoa, kunhan ne erottuisivat kauniisti, pitkänomaisina jäntevinä kilpinä kehon ymprärillä (olipas runollisesti ilmaistu ;)

En todellakaan ole pro tässä asiassa, mutta kuulostaako tämä muista siltä, että halutaan kroppa tyyliin Else Hautala, mutta ei ymmärretä, että siihenkin tarvii kovasti punttia ja rasvaprosentti on maltillinen, mutta ei tod.kireä, tyyliin kisakunto (vrt. laiha läski)? Joku voisi heittää tähän sen kuvan Elsestä tuolta motivaatiokuvista... nimimerkillä kovaa reeniä vuosi ja pieniä vielä ollaan, vaikka Savolaisen Marko (!) kysyikin miksi en lähde kisailemaan...oli ihan pakko heittää:nolo:
 
Kysyisin vielä yhtä neuvoa: kun treenaan aamulla mielelläni ja painun salille noin tunti jälkeen heräämisen, niin miten ravita itseään? Tähän asti en koskaan ole syönyt mitään ennen aamutreenejä ja jälkeen olen vetäissyt jonkun protskupatukan. Veden ja maitokahvin turvin siellä on keikuttu aamuisin. Iltatreenien pohjana on tietty vähän muutakin :D

Pitäisikö ottaa protskudrinkki kera kahvin, pelkään ettei tuo ehdi imeytyä? Ja jos ei huvita syödä mitään, niin meneekö treeni hukkaan :(
Myös aerobisen treenin olen tehnyt aamuisin samalla lailla!

Menin muuten lukemaan teitin treeniohjelmia. Mahtavia tuloksia ovat. Itsellä tosin on tavoitteet hieman erilaiset, mutta hattua nostan :worship:
 
Jotain kevyttä aamupalaks, kuten esim. protskudriksu ja joku hedelmä? Tuskin kannattaa kovin tuhdisti syödä, jos tosiaan melkeen heti siitä salille-> ruualla ei oo aikaa sulaa ja kukaan nyt ei tykkää täydellä mahalla reenata... tulee viä yrjö kylään:urjo:

Protskudrinkit on kyl nopsia imeytyy, ja jos pelkää sen veden vatsassa höllymistä ni tee siitä semmone tuhti "pirtelömainen". Enkä usko että treeni koskaan hukkaan menee, mutta ehdottomasti suosittelisin ihan palautusjuomaa tuon treenin jälkeen - se kun on suositeltavaa nauttia heti treenin jälkeen oli treeni sitten koska tahansa, ajankohdalla ei väliä.

Teetkö muuten aamuaerobista dieettausmielessä vai muuten? Tohon vaikuttaa se kannattaako ottaa mitään ennen aerobista vai ei. Monet nappaavat vaan vitamiinit, boosterit/rasvanpolttajat ennen aamuaerobista, kun ovat dieetillä. Ehkä pieni protskudrinkki mutta ei muuta ja sitten aamupala aerobisen jälkeen. Mutta jos ei ole tarkotus dieetata, voi mun puolesta ihan huoletta ottaa vaikka juuri jonkun hedelmän ja protskudrinkin.

Omasta mielestäni rahkapurkkikaan ei ole ihan mahdoton kevyt aamupala ennen reenausta. Millainen väli on suurinpiirtein sillä kun naukkaat jotain herättyäsi ja kun alotat treenin, oli se sitten salitreeni tai aerobinen? Voit valita syötäväsi niin, että ne kerkevät sulaa, tai niin etteivät enää häiritsevästi täytä/pyöri mahassa kun alotat reenin.
 
Itse teen aamutreenin pelkän proteiinijuoman turvin, johon sekoitan ~25 ml öljyä. Joskus myös juon teetä maitotilkan kanssa. Ja siinä se, hyvin jaksaa. Minulle ei sovi lainkaan oikein minkäänlainen hiilari ennen aamutreeniä, mutta tässäkin kohtaa ihmiset ovat yksilöitä, kokeilemalla oppii parhaiten, mikä itselle sopii.

Tuosta treeniohjelmasta: mielestäni nuo "täsmälaite"vemputukset saa ainakin heivata huitsin kuikkaan, ja ylipäätäänkin sarjoja voisi mielestäni jonkin verran lyhentää. Ainakin vatsoja on ihan turhaa veivata ~20 toiston sarjoja, 8-12 toistoa toimii siinäkin kohtaa parhaiten.

Tämäntapaista yksijakoista olen ehdottanut useaan kertaan ennenkin, ja mielestäni se sopii tähän(kin) tilanteeseen erinomaisesti, kas tässä:

Kyykky/prässi
SJMV/Hyvää huomenta
Jokin penkkipunnerruksen variaatio vapailla painoilla
Ylätalja/leuanveto, jos vain suinkin jaksat
Vipunostot sivulle
Ojentajat käsipainoilla tai taljassa
Hauis käsipainoilla (tai taljassa)

Isoja liikkeitä (4 ekaa) tekisin 3 sarjaa kutakin, sarjapituudet vaikkapa 6-10. Pienempiä - 3 viimeistä - riittää 2 sarjaa, sarjapituudet ehkä 8-12. Tämä muutaman kerran viikossa, niin jo vot :thumbs: Eikä tarvitse pelätä, että lihakset kasvaisivat yht'äkkiä hurjasti, vaikka raskaita liikkeitä tehdäänkin ja vähän lyhyempiä sarjoja, lihasten kasvattaminen on meille naisille aina kovan työn takana.

EDIT: Ai niin, vatsa unohtui :D Sitä voisit tehdä joka treenikerralla pari sarjaa, vaikkapa kerran viikossa suoria vatsoja, kerran vinoja ja kerran kylkiä (jos treenaat kolmesti viikossa, jos taas kahdesti, voit yhdistää kaksi näistä samaan treeniin).
 
Heips, joo tänään testasin, että söin protskumössön kera banaanin (pieni) 1.5 h ennen treenejä. Hieman "pöhö" fiilis tuli, mutta ehkä tämä tässä pikkuhiljaa alkaa mennä. No tässä pohdin vielä, miten te kuskaatte ton palautusjuoman treeneihin? Vai sekoitatteko siellä veteen, ja jauhot kulkee mukana ?:nolo: Mä olen syönyt jotain protsku- tms. patukoita tähän asti.

Rasvaa haluaisin polttaa alakropasta, mutta en voisi sanoa, että olisin dieetillä. Nyt yritän syödä tasan kulutukseni mukaan ja lisätä salitreeneihin tehoa ja katsoa mitä tapahtuu. Testasin tuota leuanvetoa - yksi leuka onnistui :( Surkea tulos tiedän. Mutta kun ei jaksa niin ei jaksa :curs: Tossa olisikin haastetta saada noita menemään vaikkapa 5.
 
Back
Ylös Bottom