- Liittynyt
- 12.11.2004
- Viestejä
- 7 755
Laitetaanpa tännekin...
Multa kiristettiin vähän yli kuukausi sitten oikean nilkan nivelsiteitä, jonka johdosta jouduin pitämään sellaista isoa nilkkatukea jalassa yötä päivää sekä kävelemään kepeillä. Sain kuitenkin tällä viikolla kevyemmän nilkkatuen ja pystyn sen kanssa kävelemään suhteellisen normaalisti sekä treenaamaan. Tuon kuukauden aikana oikea pohjelihas surkastui senverran, että sääri näyttää selkeästi ohuemmalta, kuin vasen.
Kysymys kuuluukin, että jos treenaan molempia jalkoja salilla yhtä paljon tasapuolisesti, niin palautuuko tuo oikean jalan pohjelihas entisiin mittoihin ajan kanssa, vai pitääkö sille oikealle pohjelihakselle antaa jotain erityishuomiota?
Mua ei ole aiemmin leikattu enkä siksi oikein tiedä, miten surkastunut lihas käyttäytyy.
Normin jalkatreenin lisäksi teen oikean nilkan kuntoutusharjoituksia ortopedin ohjeiden mukaan, kuten kantapäillä, päkiöillä, sisä- ja ulkosyrjällä kävelyä. Lisäksi teen jalkaterän ojennus- ja koukistustreeniä ja käännän jalkaterän ulkosyrjää ylös-alas pitäen sitä ylhäällä jännityksessä. Sekä vielä oikealla jalalla tasapainoharjoitusta seisten yhdellä jalalla ja ajan kanssa liittäen siihen kyykkyynmenon.