Minun stoori
Kahdeksannella luokalla koulussa huomasin mitä minusta oli tullut. Painoin 80-85kg ja lihaksia siinä ei ollut yhtään. Penkistä nostin 40-45kg. No, kesäloma tuli ja televisiossa uusittiin ihanaiset Rocky-elokuvat.(kiitos Stallone
) Katsoin peiliin ja päätin tehdä asialle jotain. Asuin maaseudulla, jossa harrastusmahdollisuudet olivat kehnot. Aloin juoksemaan. Juoksin, juoksin ja juoksin. Osallistuin pieniin kilpailuihin ja erilaisiin harjoitusjuoksuihin. Elämäni suurin urheilusaavutus oli, kun juoksin 5km (pururadalla, ei kentällä) aikaan 19:56. En ikinä unohda sitä tunnetta.
Pari vuotta jaksoin treenata tosissaan. Sitten törmäsin käytännön ongelmiin: talvella oli koulupäivän jälkeen pilkkopimeää ja lähimmät katuvalot 13km päässä. Viikonloppuisin koitin aina juosta, mutta polvet eivät tykänneet jäisellä ja kovalla alustalla juoksemisesta. Kunto huononi ja juoksemisesta oli kaikki ilo poissa. Siitä tuli pakkopullaa, joka tuotti enemmän stressiä kuin iloa.
2005 keväällä osallistuin vielä harjoitusjuoksuihin, mutta jäin monta minuuttia omista ennätyksistä. Intohimo sammui täysin. Siirryin saliharjoitteluun, johonka jäin koukkuun. Painoa tuli lisää (lihasta&läskiä) ja juokseminen ei kiinnostanut. 2006 joulukuussa painoa oli jo 87kg.
2007 tammikuussa menin sitten armeijaan. Se oli huono vuosi. Olin omistautunut saliharjoittelulla 3x viikossa, mutta intissä sekin jäi. Raskaitten palveluspäivien jälkeen kiinnosti vain oma punkka ja sotkun munkit. Kesällä Rovajärven tykkifestivaaleilla täysin hajonneena, keskellä yötä helvetillisessä univelassa, sitten en enää pystynyt kieltäytymään tarjotusta tupakasta. Jäin koukkuun. Nyt olen seitsemän kuukautta vakituisesti polttanut. Intissä ei tosiaan kiinnostanut liikkua yhtään ylimääräistä ja lomilla vielä vähemmän. Minusta oli tullut sohvaperuna. Lokakuun 4. oli sitten suuri juhla, nimittäin kotiuttamispäivä. Paino oli noussut yhdeksässä kuukaudessa 87 kilosta 97:ään kiloon! Ja joka gramma fläsää.
Ympyrä sulkeutuu: katson itseäni peiliin ja näen sen saman miehen, joka katsoi minua peilistä takaisin yli viisi vuotta sitten. Toki nykyään nostan penkistä enemmän kuin 45, mutta eipä ne lihakset tuolta silavan alta näy. Salilla olen nyt parin viikon ajan käynyt säännöllisesti (3x vko) ja kolme kertaa lenkillä.
Karu fakta on, etten pysty juoksemaan 30min. välillä pysähtymättä puuskuttamaan. Painoa, jota jalat joutuvat kantamaan on vaan niin paljon ja happeakaan ei saa vedettyä kiduksiinsa entiseen malliin tupakoinnin takia. Kuitenkin olen nyt löytänyt juoksemisen uudestaan. Enää en tähtääkään mihinkään 3000m Cooper-tuloksiin tai kilpailuihin. Juoksen sen verran mitä hyvälle tuntuu. Tavoitteena on pudottaa läskiä reilusti pois ja päästä (ennemmin tai myöhemmin) ennen inttiä olleesseen painoon. Lihasta minulla jonkin verran on, mutta se pitäisi kaivaa tuolta valkean lihan alta esiin.
Uusi elämäni on alkanut
: Kevään aikana aion käydä juoksemassa 2-3 kertaa viikossa. Aluksi puolen tunnin lenkkejä. Sitten, kun en ole 30min. jälkeen kuoleman kielissä, niin siirrytään 40min. lenkkeihin. Ja niin edelleen. Juoksijaa minusta ei enää ikinä tule (ruuminrakennekin on roteva) mutta juoksemisella on hirveästi positiivisia vaikutuksia: Unentarve vähenee, aineenvaihdunta nopeutuu, yleiskunto nousee...
Vaa'alla en ole joulukuun alun jälkeen käynyt. Luulen, että groteskin joulumässäilyn ansiosta vaaka olisi jossain vaiheessa heilahtanut yli sadan kilon. Nyt olen kuitenkin liikkunut ja seurannut syömisiä kalorilaskurin avulla ja mennyt pari viikkoa 500kcal vajeella. Kaksi kertaa se on lipsahtanut oikein reilusti yli, mutta pääasiassa olen pysynyt tavoitteessa. Tosin en omista ruoka-ainevaakaa, joten osa eväistä on heitetty laskuriin mutu-tuntumalla.
Vertaistuki on aina tärkeää. Olipa se sitten vaikka interaktiivista. Jotain täytyy tehdä. Jos painonnousu jatkuu 10kg vuodessa tahdilla, niin mikä on eliniän ennuste?