Kiitos kaikille lukuisissta vastauksista ja tuesta! Arvostan tätä suuresti.
Edellisestä viestistäni on lähes kuukausi aikaa. Elämä on tuntunut suht normaalilta, olen tehnyt normaaleja arkielämän asioita ja aika vähän edes miettinyt isäni sairautta. Olen kavereita nähnyt ja käynyt viihteellä, ja se ei ole tuntunut pahalta. Mutta jonkinlaista itsetunnon laskua olen havainnut. Se johtuu varmasti siitä, että kun olen ollut pitämässä hauskaa ja jossain vaiheessa mieleni on vallannut negatiiviset fiilikset, niin en ole ollut sosiaalinen enkä sen näköinen että olisin pitämässä hauskaa. Mutta noin muuten en asiaa ole juurikaan ajatellut, ja se ei ole haitannut arkeani. Jotenkin alitajuisesti olen siirtänyt asian sivuun, koska mieleni ei ole kokenut sitä ajankohtaiseksi(?) Isän luona olen käynyt 2-3 kertaa viikon aikana ja hän on ollut suht hyvävointinen mitä nyt väsyneempi kuin normaalisti. Lisäksi olen käynyt pari kertaa juttelemassa paikallisella kriisikeskuksella, ja siitä on ollut paljon apua. Olen saanut selityksiä ajatuksilleni ja tunteilleni, ja on tullut semmoinen vapautunut olo.
Viime viikonloppuna on kuitenkin tapahtanut käänne huonompaan. Isäni joutui kipujen takia sairaalahoitoon, ja hänelle nousi kova kuume. Hän saa antibiootteja ja voimakasta kipulääkettä suoraan suoneen. Kävin sunnuntaina ja eilen(tiistaina) katsomassa häntä, ja ihme kyllä ei tullut huonoa fiilistä. Ajattelin pikemminkin että mukava oli käydä isääni katsomassa, enkä murehtinut itkukurkussa. Tämä on todellakin täysin yksilöllistä ja yllätyin tästä itsekin. Edellisen kerran kun olen ollut vastaavassa tilanteessa, niin mummoni oli sairaalassa letkuissa, ja minun oli todella vaikea mennä katsomaan häntä.. Itkin vaan kokoajan, ja tuntui kuin maailma olisi romahtanut. Juttelin isäni kanssa niitä näitä, ja vähän kävelimme käytävällä. Hän ei kuitenkaan hirveesti jaksanut jutella, koska voimakas kipulääkitys rupesi väsyttämään. Se läsnäolo oli kuitenkin varmasti tosi tärkeä asia meille molemmille
Eilen sitten illasta isäni naisystävä soitti itkien että iskällä on tulehdusarvot niin korkeat, että tilanne on tosi vakava. Lääkärikin oli kuulemma sanonut että tilanne on tällä hetkellä vakava, eikä enää tiedä selviääkö isäni tuosta... :( Puhelimessa sain kuitenkin pidettyä itseni kasassa enkä osannut oikein mitään sanoa. Isäni oli tarkoitus päästä kotiin lähipäivinä, mutta näköjään tilanne on kääntynyt yhtäkkiä huonompaan suuntaan. Huomenna päivällä on tarkoitus mennä katsomaan isäni vointia, ja toivoa että saisimme vielä yhteisiä hetkiä lisää.
