Kungfu

[Jeshe]

Voitin minäkin kerran mattoväännössä puoli vuotta thaikkua treenanneen kaverin, ihan paska ja pelle laji. Menee samaan kastiin näytöswushun kanssa.

Järkyttävän tyhmä kommentti :wall:

 

[TuomoM]

Paljonko teillä oli Andy painoeroa? Millä säännöillä sparrasitte? Oliko tumput kädessä? Ottaen huomioon, että itse olet aika pitkän linjan tekijä noin kamppailulajeissa yleensä ja vastassa oli 2 vuotta sitten kamppailun aloittanut kaveri, niin ei siitä oikein johtopäätöstä voi vetää suuntaan tai toiseen.

Muutaman vuoden taekwondokokemuksella voin sanoa, ettei tätä ihan heti niputeta samaan kastiin. TSM ei edes kovin painotu noihin "jalka nousee nätisti"-potkuihin, joten jos Andy kävisit siitä oman kaupunkisi seurasta haastamassa jonkun muun matsiin, ennenkuin huutelet että on paska laji.

Voitin minäkin kerran mattoväännössä puoli vuotta thaikkua treenanneen kaverin, ihan paska ja pelle laji. Menee samaan kastiin näytöswushun kanssa.

Nyt tais jollakin mennä papu sieraimeen...? Elä nyt polta perskarvojasi, jos kaikki ei jaksa liputtaa TSM:n puolesta. Tuskin lajisi saa mainetta ja mammonaa, jos linjasi jatkuu samanlaisena...

Peace and love

 

[Konsta]

Kerran villissä nuoruudessa kävin kyseisen kung-fu tyylisuunnan leirillä ja pettymys oli kyllä melkoinen! Treenit tekniikoineen oli sellaista hieromista ja nyt todellakin meinaan hieromista. Toisaalta harrastin sen jälkeen useamman vuoden karatea, josta sai jo pelkästään suoraviivaisuudesta enemmän irti kuin jostain TSM kung-fusta. Puhumattakaan sitten niistä iloisista piirileikeistä, joissa yks jos toinenkin harjoittelija levittää ikävän hajuista öljyä itseensä ja kaulii sitä siihen ihan normaalilla keittiökaulimella. Syy moiseen olisi ylimääräisen rustokudoksen kehittäminen kaulittavaan osaan, tai sitten tulkitsin kuultua tietoa väärin.

Mutta mikäs siinä, jokaiselle jotakin!

 

[Willie]

Andyn kommentti tossun nousemisesta on sinänsä mielenkiintoinen, sillä ymmärtääkseni TSM:ssa noin yhdeksän potkua kymmenestä suuntautuu vyötärön tason alle. En tiedä Andyn sparrikaverin taustoista, mutta kovin lajityyppilliseltä tuo ei kuulosta. Tokihan se tossu voi TSM-harrastajaltakin nousta, mutta korkeiden potkujen viljely itsessään kuulostaa oudolta.
Kaulimista tai niiden käytöstä en osaa sanoa mitään, mutta Konstan kommentti ylimääräisen rustokudoksen saamisesta on ainakin täyttä puppua. TSM-harrastajat haluavat nimenomaan välttää ylimääräisen rustokudoksen syntyä.
Edit: Käyttävät kyllä voimakkaantuoksuista yrttipohjaista hierontaöljyä. Järjestävät myös erillisiä hierontaleirejä, joten leirit voivat hyvinkin olla melkoista hieromista.
Edit2: Flammin kanssa samaa mieltä sparrauksen vähäisyydestä, varsinkin jos vertailu tehdään ottelupainotteisen lajin kanssa.

 

[TuomoM]

...mutta Konstan kommentti ylimääräisen rustokudoksen saamisesta on ainakin täyttä puppua. TSM-harrastajat haluavat nimenomaan välttää ylimääräisen rustokudoksen syntyä.

´

Ettei tämä kommentti olisikin täyttä puppua. Olimme Oulun TSM:n päävetäjän kanssa samassa työpaikassa ja hän kertoili silloin, että oli aloittamassa jotain "kovettamis kautta"?!? Sisälsi kuulemma mm. hernepussien mätkintää ties kuinka kauan ja juurikin tällä hieromisella saatiin rustot oikealle paikalle!

 

[Super5]

´

Ettei tämä kommentti olisikin täyttä puppua. Olimme Oulun TSM:n päävetäjän kanssa samassa työpaikassa ja hän kertoili silloin, että oli aloittamassa jotain "kovettamis kautta"?!? Sisälsi kuulemma mm. hernepussien mätkintää ties kuinka kauan ja juurikin tällä hieromisella saatiin rustot oikealle paikalle!

Niin ehkä hän oli, tai en minä tiedä jos koko porukkaa tarkoitti

 

[Willie]

´

Ettei tämä kommentti olisikin täyttä puppua. Olimme Oulun TSM:n päävetäjän kanssa samassa työpaikassa ja hän kertoili silloin, että oli aloittamassa jotain "kovettamis kautta"?!? Sisälsi kuulemma mm. hernepussien mätkintää ties kuinka kauan ja juurikin tällä hieromisella saatiin rustot oikealle paikalle!

Ei ole puppua, sillä muutenhan en kumoaisi väitettä suoraan, vaan esittäisin kysymyksen tai epäilyni. Kovettaminen ja rustottaminen ovat eri asioita, kuten varmasti kaikki kamppailulajeihin perehtyneet tietävät. Kumpaakin tapaa käytetään vaihtelevalla menestyksellä eri kamppailulajien keskuudessa. Ensimmäisen tarkoitus on kasvattaa luun tiheyttä ja lujuutta, jälkimmäisen taas tarkoitus kehittää luun päälle rustokerros. TSM:ssa pyritään välttämään ruston muodostumista luun pinnalle, mutta kovettamista kyllä harrastetaan. Terminä "kovettamiskausi" on hieman harhaanjohtava, sillä kovettaminen ei ole kovinkaan kausiluontoista puuhaa, vaan pitkä- ja hidaskestoinen prosessi. Muutaman viikon tai edes muutaman kuukauden takia sitä ei kannata edes aloittaa.

Edit: Hagakure voisi varmaan lajin harrastajana (?) valaista tuosta "kaulimen" käytöstä. Sinänsä ajatus ei kuulosta mitenkään mahdottomalta, enkä näe syytä miksi TSM:ssa ei niitä myöskin käytettäisi, mutten vain ole koskaan lajin harrastajien niitä nähnyt käyttävän. En tosin ole hetkeen lajin harrastajiin ollut yhteydessä satunnaisia kohtaamisia lukuunottamatta, joten mene ja tiedä. Muiden lajien parissa olen kyllä törmännyt "kaulitsemiseen", ainakin eräät Muay Thai-harrastajat sitä tekivät viime vuosikymmenen puolella Thaimaassa.
Edit2: Rustojen siirtäminen kuulostaa hyvin oudolta, mutta kyseessä olevalla henkilöllä on voinut olla myös jokin vamma jo olemassa olevassa rustokudoksessaan. En ole koskaan kyllä kuullut rustojen siirtämisen olevan osa normaalia harjoittelua yhdessäkään lajissa.

 

[AndyS]

Andyn kommentti tossun nousemisesta on sinänsä mielenkiintoinen, sillä ymmärtääkseni TSM:ssa noin yhdeksän potkua kymmenestä suuntautuu vyötärön tason alle. En tiedä Andyn sparrikaverin taustoista, mutta kovin lajityyppilliseltä tuo ei kuulosta. Tokihan se tossu voi TSM-harrastajaltakin nousta, mutta korkeiden potkujen viljely itsessään kuulostaa oudolta.

Niin en tiedä, mitä hän oli harjoitellut, mutta alapotkuja tai niiden torjuntoja ei kyllä osannut ollenkaan. Potkut lähinnä vartaloon. en tarkoittanut tossun nousemisella mitään 720 asteen hyppykiertopotkuja, vaan lähinnä sitä, että kaveri pystyi potkimaan ilmaan kontrolloidusti ja horjumatta. Sparriteho vain oli tähän tasoon nähden vähäinen.

Mutta mitä te tuosta yhdestä treenaajasta vaahtoatte. Esittelisitte niitä tyylin kurkoja ja niiden saavutuksia, jos ne kerran on niin hyviä. Ketä ne on voittaneet?

 

[Willie]

Niin en tiedä, mitä hän oli harjoitellut, mutta alapotkuja tai niiden torjuntoja ei kyllä osannut ollenkaan. Potkut lähinnä vartaloon. en tarkoittanut tossun nousemisella mitään 720 asteen hyppykiertopotkuja, vaan lähinnä sitä, että kaveri pystyi potkimaan ilmaan kontrolloidusti ja horjumatta. Sparriteho vain oli tähän tasoon nähden vähäinen.

Mutta mitä te tuosta yhdestä treenaajasta vaahtoatte. Esittelisitte niitä tyylin kurkoja ja niiden saavutuksia, jos ne kerran on niin hyviä. Ketä ne on voittaneet?

Tapanani ei yleensä ole vaahdota, ja tässäkin threadissa nähdäkseni korjaan ainoastaan vääriä tietoja tai epäjohdonmukaisuuksia. Sinun postaukseesi tartuin lähinnä sen vuoksi, että kohtaamasi huonotasoinen harrastaja on antanut väärän käsityksen lajin tekniikkavalikoimasta, mikäli mieleen ovat jääneet päällimmäisiksi korkeat potkut ja vertaus karateen ja taekwondoon. On vaikea tehdä johtopäätöksiä lajista sellaisen harrastajan perusteella, joka ei käytä lajille tyypillisiä tekniikoita.
Oman käsitykseni mukaan TSM:ssa on näihin edellämainittuihin lajeihin verrattuna voimakas pyrkimys päästä vastustajan lähelle, sekä viedä ja lopettaa kamppailu mahdollisimman nopeasti maahan. Korkeiden potkujen vähäisyyttä käsittelimme jo, mutta pääosa TSM potkuista kohdistuu matalina polviin, nilkkoihin, sukuelimiin, sekä polvipotkuina esimerkiksi palleaan. Taekwondossa taas nähdäkseni keskitytään korkeisiin potkuihin, jopa matalien potkujen ja lyöntien kustannuksella (vaihtelee toki seuran ja ottelupainotuksen mukaan).
Jos lähtisin vertaamaan Tai Shin Munia muihin lajeihin, niin tekisin sen suljettuihin ja keskilinjaa suoraa hallitseviin eteläisiin tyyleihin kuten Wing Tsuniin, vaikka näidenkin väliltä löytyy toki eroavaisuuksia. Taekwondo on taas saanut vaikutteita pohjoisten tyylien (mm. Shaolinin) korkeista potkuista ja laajoista liikeradoista. Vaikka TSM:ssa on siinäkin nähtävissä pohjoisista tyyleistä lainattuja piirteitä, on tyyli mielestäni selkeästi eteläinen.
Taistelulajissa jossa kilpailutoimintaa ei ole, ei myöskään voi olla otteluvoittoja. Saavutusten osalta kyseeseen saattaisi siis tulla yksilöiden toisesta maailmansodasta ja Kiinan vallankumouksesta selviäminen. Lajin osalta selviytymistä vallankumouksesta voidaan pitää jo saavutuksena sinänsä. TSM hyvyydestä tai tehokkuudesta en sano mitään, vaan tyydyn ainoastaan korjailemaan siihen liittyviä vääriä käsityksiä ja väärinkäsityksiä. Kunkuista ja muista saavutuksista en tiedä mitään, vai oliko se niin että "Rane on kingi"?

 

[Super5]

Mutta mitä te tuosta yhdestä treenaajasta vaahtoatte. Esittelisitte niitä tyylin kurkoja ja niiden saavutuksia, jos ne kerran on niin hyviä. Ketä ne on voittaneet?

Ja siis hyvät taistelijathan eivät tappele vaan osaavat välttää taisteluita...

 

[veijo esso]

Suoraan kun sanotaan, niin täysin hyödytöntä tämä keskustelu..ei johda mihinkään. Joka lajissa on omat kuvionsa. Treenatkoon kukin mitä haluaa. Toisten lajien mollaaminen on mälsää. Itsellä on tullut koluttua useita lajeja ja kaikista löytyy hienoja juttuja. Että höpöhöpö lätinät sikseen ja eiköhän treenata niin että hiki lentää..

 

[Super5]

Mitä nyt oon näitä tämäntyyppisiä tredejä lukenu, niin eihän nää koskaan johda mihinkään. Aina väännetään et joku toinen ois parempi.

 

[Willie]

Kyllähän kritiikkiä voi aina esittää, mutta sen tulisi olla jollain tapaa rakentavaa ja sitä pitäisi perustella kokemuksilla ja tosiasioilla. Mikäli jostain kenties oudoltakin tuntuvasta asiasta on epäselvyyksiä, siitä voi kysyä. Uskoisin, että Hagakure kykenee saamaan opettajaltaan vastauksen sellaisiinkin kysymyksiin, joihin ei itse tiedä vastausta. Oman kokemukseni mukaan TSM-harrastajat ovat avointa ja ystävällistä porukkaa, eikä seuran ulkopuolisten kysymyksiin vastata selkää kääntämällä. Minulla on paljon hyvää sanottavaa Tai Shin Munista, kuten monesta muustakin lajista, mutta näkemäni ja käymieni keskustelujen perusteella voisin esittää kritiikkiä mm. juuri sparritiheydestä, aseharjoittelusta ja kuntopiireistä.

Sparritiheys: Sparrausta ei juurikaan ole alussa, mikä hidastaa kontaktiin tottumista. Pidemmälle edenneet oppilaat kyllä sparraavat, mutta ilman suojia. Tämä tekee hommasta realistisempaa, mutta toisaalta se rasittaa kroppaa sen verran, ettei sparrausta voisi harkita harjoiteltavaksi päivittäin. Suojien käyttöä voisi harkita ajoittain sparrimäärien lisäämiseksi.
Aseharjoittelu: Kuulemani mukaan pidemmälle edenneiden oppilaiden harjoittelusta noin puolet on aseharjoittelua. Tämä on ymmärrettävää perinteitä kunnioittavalle taistelulajille, mutta kaikkia aseharjoittelu ei kiinnosta. Tällöin aseharjoitteluun käytetty aika on poissa aseettomasta harjoittelusta ja vaikuttaa kehittymiseen sillä saralla.
Kuntoharjoittelu: Kuntopiirejä on kuulemani mukaan kohtalaisen usein, mikä pitää paikkansa monen muunkin lajin osalta. Aktiivinen treenaaja huolehtii kunnostaa itse, ja haluaisi käyttää yhteiset ja ohjatut treenit parin kanssa tehtävään tekniikkaharjoitteluun. Kuntoharjoittelu syö siis kunnostaan muutoinkin huolehtivan tehoja kamppailun oppimisen kannalta.

Tai Shin Munin harrastajat voivat luonnollisesti olla eri mieltä näistä kohdista, mutta mielestäni tällainen kritiikki on ainakin perusteltua ja asianmukaista.

Edit: Eli hieman enemmän perusteluja ja taustoja kritiikkiin, niin se on huomattavasti uskottavampaa ja kenties rakentavaakin, jopa lajia harrastaville itselleen. Näitä samoja keskusteluja käydään tällä palstalla vuoroin mistäkin lajista, ja suurin osa kritiikistä tuntuu tulevan ihmisiltä, jotka eivät ole koskaan lajia edes nähneet, harjoituksiin osallistumisen tai opettajien/valmentajien kanssa juttelemisesta puhumattakaan.

 

[kenttiensankari]

En kyllä itse allekirjoittaisi väitettä että suojien vähennys lisäisi realismia. Se aiheuttaa lähinnä kontaktin välttelyä, ja kyttäämistä. Lisäksi tekniikoita ei voida suorittaa täysillä, mistä seuraa se että potkut ovat jalannostoja ja lyönnit lähinnä ojennuksia. Kadulla luonnollisestikkaan ei ole hanskoja ja muita suojia, mutta siellä adrenaliini jyllää eikä kipua tunne joten täpöllä voi vetää ilman että siitä kärsii vasta kun tilanne on mennyt ohi.

 

[Willie]

En kyllä itse allekirjoittaisi väitettä että suojien vähennys lisäisi realismia. Se aiheuttaa lähinnä kontaktin välttelyä, ja kyttäämistä. Lisäksi tekniikoita ei voida suorittaa täysillä, mistä seuraa se että potkut ovat jalannostoja ja lyönnit lähinnä ojennuksia. Kadulla luonnollisestikkaan ei ole hanskoja ja muita suojia, mutta siellä adrenaliini jyllää eikä kipua tunne joten täpöllä voi vetää ilman että siitä kärsii vasta kun tilanne on mennyt ohi.

Samaa mieltä, ja eri mieltä. Menee hieman offtopic kun tämä on omaa mielipidettäni, eikä liity suoraan lajiin, mutta menköön.
Adrenaliini ja stressireaktio saattavat kyllä poistaa kivun tunteen kokonaankin, mutteivät tee sitä välttämättä. Stressireaktion vaikutus vaihtelee ihmisestä ja tilanteesta riippuen yksilöllisesti. Luulo ja luottamus siihen, ettei kovassa tilanteessa kykenisi tuntemaan kipua on äärimmäisen vaarallinen.
Riippumatta tuosta koetusta kivuntunteesta, jos sparraaminen ilman suojia menee kyttäämiseksi, niin miten kova tilanne eroaisi tästä psykologisessa mielessä? Halu vältellä kontaktia on kummassakin tilanteessa realismia mitä suurimmassa määrin, ja tuon realiteetin kanssa on opittava tulemaan toimeen. Suoraan kontaktiin pitää tai ainakin kannattaa totutella etukäteen, myös ilman suojia. Muutoin voi olla melkoinen shokki jo pelkästään se, kun oma sääriluu osuukin ensimmäistä kertaa suoraan toisen sääriluuhun tai saa paljaasta nyrkistä puolittaisenkin osuman. Myös tekniikka muodostuu herkästi virheelliseksi, mikäli sitä ei ole harjoituksissa esiintyvän kivuntunteen seurauksena joutunut muokkaamaan oikeaan suuntaan.
Tunnistan kuitenkin tuon kuvauksesi jalannostoista ja kädenojennuksista sparrauksen yhteydessä. Ensimmäiset sparraukset olisi mielestäni hyvä käydä suojien kanssa, jotta sparraukseen ei synny minkäänlaista kammoa. Kovin aktiivinen sparraus ilman suojia muodostuisi myös liian raskaaksi kropalle, eikä sellainen yksinkertaisesti onnistu. Omasta mielestäni suojia siis tarvitaan ajoittain ehdottomasti. Kyse on vain sopivan kombinaation löytämisestä näiden harjoitusmuotojen välille.

 

[AndyS]

Minkä takia sinun mielestäsi sitten vapaaottelijat sparraavat suojien kanssa, vaikka ottelevat ilman? Oletko ehkä nähnyt paljonkin vapaaottelijoita, jotka menevät shokkiin alapotkun blokista? Jos niin missä?

 

[Willie]

Minkä takia sinun mielestäsi sitten vapaaottelijat sparraavat suojien kanssa, vaikka ottelevat ilman? Oletko ehkä nähnyt paljonkin vapaaottelijoita, jotka menevät shokkiin alapotkun blokista? Jos niin missä?

Nyt olen hieman pihalla , sillä enkö juuri edellisessä postissani kertonut minkä vuoksi pidän suojien kanssa sparraamista tarpeellisena? Toistetaan nyt sama uudestaan ja mahdollisimman selkokielisesti. Näen suojien kanssa sparraamisen tarpeellisena, jotta sparrimäärät voidaan nostaa suuremmiksi kehon rasittumatta ja vaurioitumatta liikaa.
Jotenkin en jaksa millään uskoa, että vapaaottelijat vastaanottaisivat sen ensimmäisen ilman säärisuojia tehdyn potkunsa vasta b-luokan säännöillä käydyssä ottelussaan. A- ja b-luokan säännöillä ottelleet (tai heitä valmentavat) saavat vapaasti korjata harhaluuloni mikäli olen väärässä, mutta kuvittelen että potkuja on harjoiteltu antamaan ja vastaanottamaan ilman suojia myös ennen varsinaista koitosta. Voisiko esimerkiksi moderaattorimme Joni kertoa, kokiko hän ensimmäisen sääri säärtä vasten (miehen kanssa ) kokemuksensa vasta kehässä? Tämä sama pätee myös kyynärpääiskuihin, niiden torjuntoihin ja kaikkiin muihinkin tekniikoihin. Ei tekniikoita harjoitella sellaisenaan ensimmäistä kertaa vasta kehässä, vai kuinka?
Tarkoitukseni ei myöskään ollut mitenkään liioitella juuri sääriluiden kohtaamisen aiheuttamaa kipua tai nostaa sitä erityisesti esille, vaan puhua kontaktista yleisesti. Ensimmäistä otteluaan ottelevien näkee verrattain usein menevän lukkoon vastaanotettuaan sen ensimmäisen ei-treenikaverin täydellä voimalla antaman iskun. Isku ei välttämättä ole tyrmäävä tai aiheuta toimintakyvyn lamauttavaa kipua, vaan reaktio on seurausta tottumuksen puutteesta. Joskus tuo isku on lyönti päähän tai vartaloon, joskus puolittain epäonnistunut ja kipeää tekevä alapotkun torjunta.

 

[AndyS]

En tietty voi kommentoida Jonin puolesta, mutta mitä olen hänen kanssaan treenannut ja sparrannut sekä nähnyt pystysparria ottavan muiden kanssa, niin aina on ollut syndit jalassa. Viime kerran kun oli syndeistä puhe, niin taisi Joni todeta jotain siihen tyyliin, että "Mukava kun voi kerrankin potkia kunnolla kun on kahdet suojat päällekkäin."

Tosin onhan Joni treenannut hurjassa nuoruudessaan myös mm. taekwon-doa (hirvittävä paljastus :D ), joten varmaan on joskus kolisteltu sääriä yhteen muulloinkin kuin kisoissa.

En kyllä ole kuullut kenestäkään kontaktilajiottelijasta missään lajissa, joka kisoihin valmistautuessaan treenaisi (sparria tms.) ilman säärisuojia ajatuksena totuttaa sääriluut iskuihin. Ei kuulosta kovinkaan terveelliseltä.

 

[Willie]

En tietty voi kommentoida Jonin puolesta, mutta mitä olen hänen kanssaan treenannut ja sparrannut sekä nähnyt pystysparria ottavan muiden kanssa, niin aina on ollut syndit jalassa. Viime kerran kun oli syndeistä puhe, niin taisi Joni todeta jotain siihen tyyliin, että "Mukava kun voi kerrankin potkia kunnolla kun on kahdet suojat päällekkäin."

Tosin onhan Joni treenannut hurjassa nuoruudessaan myös mm. taekwon-doa (hirvittävä paljastus :D ), joten varmaan on joskus kolisteltu sääriä yhteen muulloinkin kuin kisoissa.

En kyllä ole kuullut kenestäkään kontaktilajiottelijasta missään lajissa, joka kisoihin valmistautuessaan treenaisi (sparria tms.) ilman säärisuojia ajatuksena totuttaa sääriluut iskuihin. Ei kuulosta kovinkaan terveelliseltä.

Niin en siis epäillytkään, ettäkö harjoittelu tapahtuisi pääasiassa ilman suojia, ainoastaan että siihenkin täytyy totuttautua jossain vaiheessa. Jos kuitenkin kunnolla voisi potkia ainoastaan kahdet suojat jalassa, miten ihmeessä se onnistuu ottelussa alkuunsakaan?
Terveellisyydestä voi olla montaa mieltä, eipä kai tuo nyrkkeilykään kaikkein terveellisimpiä lajeja ole pääkopalle. Osassa lajeja terveellisyydestä ei tiedonpuutteen vuoksi välitetä lainkaan, osassa taas on kehitetty erilaisia menetelmiä paikkojen rustottamiseksi ja kovettamiseksi. Tai Shin Munissa, jota tämä threadi alunperin käsitteli , harjoitetaan tuota kovettamista. Sen terveellisyydestä en osaa sanoa muuta, kuin että lajin vanhemmatkin opettajat ovat minun silmääni näyttäneet terveiltä ja suhteellisen notkealiikkeisiltä.

Edit: Ja kuten kritiikissäni totesin, saattaisi myös TSM:ssa olla hyötyä suojien ottamisesta mukaan käyttöön.

 

[Moksu]

Jotenkin en jaksa millään uskoa, että vapaaottelijat vastaanottaisivat sen ensimmäisen ilman säärisuojia tehdyn potkunsa vasta b-luokan säännöillä käydyssä ottelussaan. A- ja b-luokan säännöillä ottelleet (tai heitä valmentavat) saavat vapaasti korjata harhaluuloni mikäli olen väärässä, mutta kuvittelen että potkuja on harjoiteltu antamaan ja vastaanottamaan ilman suojia myös ennen varsinaista koitosta. Voisiko esimerkiksi moderaattorimme Joni kertoa, kokiko hän ensimmäisen sääri säärtä vasten (miehen kanssa ) kokemuksensa vasta kehässä? Tämä sama pätee myös kyynärpääiskuihin, niiden torjuntoihin ja kaikkiin muihinkin tekniikoihin. Ei tekniikoita harjoitella sellaisenaan ensimmäistä kertaa vasta kehässä, vai kuinka?

Sellaisen potkun, jossa on tosissaan haluttu potkaista ja satuttaa toista ilman säärisuojaa oon kokenu vasta kehässä. Ottelutilanne on jo tapahtumana sellainen ettei edes yritä keventää. Ei kiinnosta sattuuko se jalkaan kun vaan monottaa menemään ja mitä ny muutaman ottelun perusteella uskallan väittää niin kipukynnys on aika korkealla ottelussa. Alapotkun blokkasin huonosti säärellä, eli tuli tuohon sääriluun ja lihaksen yhtymäkohtaan ja se ei tuntunu miltään. Ainut kovettaminen mitä oon ikinä tehnyt niin potkinu pädejä ja säkkiä ilman suojia ja suojien kans toista ihmistä.

Elävässä elämässä on myös sattunu eräs sääriluuta karaiseva tilanne, kun pienessä painissa yritin kampata toisella jalalla tyyppiä niin potkasinkin sääriluun puiseen puistonpenkkiin. Sekään ei tuntunu miltään. Sitten illan mittaa mietin et hitto, kun tuntuu tuo sääriluu oudolta ja katoin sitä niin paljoa valehtelematta koko sääriluun alue nilkasta polveen oli turvonnut puolikkaaksi jalkapalloksi.

Eli itse en näe hyötyä sellaisessa kovettamisessa, että vartavasten potkitaan toisia lujaa ilman suojia. Ainakin omaa lajiani ajatellen. Se on lähinnä ajanhukkaa ja senkin ajan voi käyttää vaikka sparraten jolloin se kovuus kehittyy muiden ominaisuuksien osalla. Täysiä sparraaminen ilman suojia on mun mielestä täysin hyödytöntä, koska loukkaantumisia pitää välttää.
Tiedän kyllä, että mitä vähemmän suojia on sitä varovaisemmaksi homma menee, mutta ei otellessa sitä niin ajattele. Siellä ei ehdi samallalailla funtsia asioita kuin reeneissä

Ekaa kertaa otellessa huomaa sen, että tahti ja kovuus on paljon kovempi mitä harjoitellessa ja sitä tasoa ei oikein voi simuloida treeneissä, mutta sitä fyysistä rasitusta lähelle voi päästä. Todennäköisesti kokee sen vähäisemmillä suojilla saadun osuman ensimmäistä kertaa kehässä ja myös huomaa ettei se olekaan niin paha, kiitos kaiken sen adrenaliinin, mutta jos se on paha niin sitten se on vain kestettävä.

Lopputiivistelmänä toteaisin, että paljon tärkeämpää on päästä sitä ottelutilannetta vastaavaan vauhtiin ja kontaktiin välttäen mahdollisimman paljon loukkaantumisia, kuin yrittää totuttaa siihen suojattomuuteen, joka ei ole kilpailutilanteessa niin merkitsevä tekijä.

Ei se satu. Paitsi maksaan ;)