Ravintoaineiden syklittämiseen en tässä ota kantaa, siitähän onkin ollut useampi threadi..Mutta kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että proteiinien hyväksikäyttö ei ole merkittävissä määrin ollut koskaan ongelma, kun puhutaan ns. laadukkaista proteiininlähteistä. Ainakaan tämän vuoksi ei siis ole syytä mitenkään pyrkiä "tehostamaan" proteiiniaineenvaihduntaa.
Itse suosittelisin pitämään proteiinimäärät vähintäänkin suositellulla tasolla ja mahdollisissa vaihteluissa syklittämään sitten sinne toiseen suuntaan, ts. kokeilemaan hetkittäisesti suurempia määriä, joiden tehosta on toki bodipiireissä paljon anekdoottista tietoa, jota tosin ei ole näytetty tutkimustasolla toteen, melkeinpä päinvastoin.
Mitä itse paastoamiseen ja sen hyötyihin tulee, niin asiaa täytyy käsitellä sekä psyykkiseltä että fysiologiselta kannalta. Kun puhutaan puhtaasti ravintofysiologiasta, niin ajatus siitä, että pastoaminen jotenkin "puhdistaisi" elimistöä, on hyvin virheellinen. Paastoaminen kyllä hidastaa suolen tyhjenemistä, muttei puhdista se ei sitä mitenkään.
Paksusuolessa on runsaasti suolistobakteereja, jotka jatkavat toimintaansa paastonkin aikana, eivätkä ONNEKSI lopeta toimintaansa. Niiden edistävät paksusuolen hyvinvointia ja niiden arvellaan pienentävän syövän ja mahdollisesti sydäntautienkin vaaraa.
Mikael Fogelholm sanoi paastosta aikanaan mielestäni ihan mainiosti(Sport-lehti, 4/2003):
”Paastoa ei voi väheksyä, jos se herättää ihmisissä ajatuksia tai antaa
voimia jaksaa eteenpäin. Kyse on kuitenkin enemmän psykologiasta ja
filosofiasta kuin biologiasta."
Viimeaikoina on jopa saatu viitteitä siitä, että laihduttaessa kehoon mahdollisesti kertyneitä ympäristömyrkkyjä lähtee laihdutuksen ja paaston aikana liikkeelle verenkiertoon. Tämän arvellaan olevan haitallisempaa, kuin sen, että kyseiset aineet pysyisivät rasvakudoksessa.
Tietoa aiheesta ja kyseisen mekanismin vaikutuksista on vielä jokseenkin vähän, lienee selvää, ettei näiden paaston aikainen, mahdollinen poistuminen ole ainoastaan hyvä asia.
Samaa aihepiiriä sivuten: kyseisten vapautuneiden ympäristömyrkkyjen (lähinnä PCB-yhdisteet) on jopa epäilty hidastavan ja vaikeuttavan hieman laihdutusta ja siitä on jopa saatu jotain näyttöä tutkimuksissa. PCB:n negatiivinen funktio tässä tapauksessa on kilpirauhashormoni T3:n määrän vähentäminen ja sitä kautta energiankulutuksen (perusaineenvaihdunnan) pieneneminen.
Jos asia kiinnostaa enemmän, niin kannattanee etsiä käsiinsä esimerkiksi seuraava tutkimus:
Association between weight loss - induced changes in plasma organochlorine concentrations, serum T3-concentrationsm and resting metabolic rate.
Toxicol Sci 2002 May;67(1):46-51
:kippis1: