Kreator arvioita
KREATOR
Violent Revolution
Steamhammer
Kreator on niinikään yksi niistä sinnikkäistä orkestereista, jotka ovat jaksaneet tahkota omaa linjaansa vuosikaudet, vaikka kultakausi osuikin 80-90 lukujen taitteeseen, jolloin thrash eli ja voi hyvin: Terrible Certainty ja Extreme Aggressions toivat mukanaan aimo annoksen teknisyyttä musiikkiin kadottamatta kuitenkaan thrashiltä vaadittavaa energiaa ja asennetta. 90-luvulla Kreator kokeili niin kone, punk kuin melodisempien elementtien kanssa lopputulosten jäädessä enemmän tai vähemmän vaisuiksi. Violent Revolution iskee kuitenkin ensin palleaan ja sen jälkeen potkii miehisiin sukukalleuksiin. Levy on hieno yhdistelmä raskautta, melodiaa ja tarttuvuutta. Kappaleita löytyy niin nopeita ja suoria, kuin melodisempia ja hitaampia. Kreator palaa levyllä raskaampaan linjaansa jota tukee erinomainen vanhoja kunnon heavy metal melodioita tuottavat kitarat. Millen tuttu raspikurkusta tuleva aggressiivinen kähinä kruunaa levyn: Violent Revolution on ehdottomasti yksi vuoden 2001 parhaimmista levyistä. (Mega - Inferno #3/2002) 9/10
KREATOR
Live Kreation
Steamhammer
Lähes kahdenkymmenen vuoden ajan teutoonithrashiaan räiminyt Kreator räväytti pari vuotta sitten ulos sellaisen setin musiikkia, että hieman kokeellisempi ja samalla myös väsyneempi 90-luvun tuotanto lunasti paikkansa. Yhtyeen ensimmäinen varsinainen livelevy sisältää läpileikkauksen yhtyeen urasta ja samalla kaikki ne kovimmat klassikkoviisut, joiden tahdissa tukkaa on heilutettu vuosikausia. Yllätyksettömästi setti painottuu uusimman levyn lisäksi alkupään materiaalin, kun taas 90-luvulla julkaistuista levytyksistä ei löydy kuin biisi per levy. Lopputuloksena onkin 24:n biisin ja vajaan parin tunnin tykistökeskitys, jolta ei voi yksinkertaisesti suojautua millään. Rautaa sataa niskaan lähestulkoon loputtomina kuuroina, ja osumatarkkuus säilyy tappavan tarkkana biisi toisensa jälkeen. Orkesteri moukaroi Millen komennossa erittäin jämäkästi ja miehen uniikin räkäisessä äänessä on kuultavissa aimo annos tuttua vihaisuutta. Rytmiryhmän tykistökomentajana Ventor on mies paikallaan ja iän karttuessa herra Reil on tullut vain nopeammaksi ja tarkemmaksi. Sami Yli-Sirniön tyylitajuinen kitaratyöskentely pehmentää ja täydentää kokonaisuutta mallikkaasti tuoden siihen entistä enemmän potkua ja dynamiikkaa. Kun saunditkin ovat levyllä selkeät mutta orkesterin linjaa noudattaen sopivan rosoiset, on lopputulos malliesimerkki hyvästä liveorkesterista ja levystä. Samaan aikaan julkaistavaa DVD:tä saa yhdessä ja erikseen livelevyn kanssa. Vuoden metallipaketin titteli on valumassa rasvaisiin saksalaisiin kouriin. (Mega - Inferno #12/2003) 9/10
KREATOR
Enemy of God
SPV
Kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen Millen johtama klassikkokvartetti on palannut takaisin valtaamaan thrashin valtaistuimen, vaikka varsinaista uutta kuningasta ei tänäkään aikana ole ilmaantunut ja lähimmät yrittäjät ovat jääneet pelkiksi lakeijoiksi. Jos Violent Revolution oli hieno paluu rynkytyksen kuningasluokkaan, ei Enemy of God jää piiruakaan edeltäjäänsä huonommaksi.
Siinä missä Violent Revolution siirtyi hieman uusille aluevesille esitellen hienoja melodioita päätä seinään meiningin seassa, liikkuu Kreatorin uutukainen tästä sekä taakse- että eteenpäin. Useissa kappaleissa on samaa teknisesti esitettyä raivoa kuin 15 vuoden takaisella Extreme Aggressionilla, mutta toisaalta monet melodiat, riffit ja rakenteet on viety kierosti pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Andy Sneapin tuotanto on aiempaa pelkistetympää ja raaempaa, mikä onkin erittäin onnistunut ratkaisu tuoden osuvaa ekstra potkua Kreatorin harkitun hallittuun karheaan ulosantiin. Siinä missä nopeammat raidat saavat väkisinkin ukon kuin ukon nykimään, löytyy vastapainona aivan riittävästi hitaampia kohtia ja vetoja, joiden aikana liha rupeaa taatusti joko resonoimaan tai värähtelemään. 55 ja plus minuuttia eivät puuduta sekuntiakaan.
Enemy of God ei ansaitse täyttä arvosanaa siksi, että se on legendan tekemä hyvä levy, vaikka siinäkin olisi jo lähes riittävästi syytä. Levy ansaitsee kympin siksi, että siltä löytyy aitoa potentiaalia nousta klassikoksi klassikkojen joukkoon ja koska se tulee taatusti kestämään kuuntelua vielä vuosienkin päästä. (Mega - Inferno #23/2004) 10/10