Kohtuuttomat treenimäärät; mikä on liikaa, mikä liian vähän?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Levator
  • Aloitettu Aloitettu

Levator

Liittynyt
7.9.2018
Viestejä
4
Moi!

Päätin ottaa härkää sarvista ja vihdoin puuttua ongelmaani, johon olisi pitänyt puuttua jo aikaisemmin. Kaipaan teiltä apua ja tukea.

Taustaa. 27-vuotias nainen, aktiivinen ollut koko elämänsä liikunnan osalta, paitsi teininä, jolloin paino nousi hetkeksi pienen ylipainon puolelle. Siitä seurauksena lopulta anoreksia ja helvetillinen taistelu saada taas homma ruotuun. Nyt jo monen vuoden ajan asiat olleet tasapainossa, tähän hetkeen asti.

Liikuntamäärät ovat karanneet käsistä eikä syöminen etenkään hiilaireiden osalta ole riittävää urheiluun nähden. Voi antaa esimerkin viikon liikkumisesta, jotta tilanne hahmottuu.

Ma: Aamulla 7km juoksu, työmatkapyöräily 22km, 50 min sali, 5km kävelyä koiran kanssa. Askelia päivän aikana n.25 000

Ti: Aamulla 7km juoksua, työmatkapyöräily 22km, 60 min sali, 4km kävelyä koiran kanssa. Askelia n.28 000.

Ke : Aamulla 7km juoksua, työmatkapyöräily 22km, 60 min sulkapalloa, 5km kävelyä koiran kanssa. Askelia n.26 000.

To : Aamulla 7km juoksua, työmatkapyöräily 22km, 40 min sali, 5km kävelyä koiran kanssa. Askelia n.24 000.

Pe: Aamulla 7km juoksua, työmatkapyöräily 22km, 50 min sali, 5km kävelyä koiran kanssa. Askelia n.25 000.

La: 11km juoksulenkki, pyöräilyä 20km

Su: 10km juoksulenkki

Tiedän itsekin että tässä ei ole järkeä. Kroppa on väsynyt, mieli on masentunut ja tämä kierre on pysäytettävä.

Puhukaa viisaita sanoja, herätelkää, antakaa neuvoja. Pakko saada suunta kääntymään.
 
Eihän tuossa ole muuta mahdollisuutta kuin pakottaa ittensä pitämään vähintään se yksi täyslepo viikossa, jos ei siihen pysty omin voimin niin sitten ammattiauttajan avustuksella. Vaikka miten tekee mieli liikkua ja tuntuu ettei vähempi riitä, niin kroppa tarvitsee myös sitä lepoa, unta ja riittävää ravintoa kehittyäkseen. Mitä tavottelet liikunnalla, onko tarkotus vaan saada hyvää oloa itselle vai tavoitteletko esimerkiksi ekaa triathlonia, tms. johon valmistaudut jonkun tietyn ohjelman mukaan?

Ylikunnon ja liiallisen liikunnan määrä on yksilöllistä. Omalle kohdalle riitti lenkkeilyt koiran kanssa aamuin&illoin, kuntosalitreenit kolmesti viikossa, kiireestä ja stressistä johtunut huono ruokarytmi ja liian pienet ruokamäärät sekä huonot ja liian lyhyet yöunet. Täyttä lepoakin viikoissa oli vähintään se yks päivä, mutta kun kaikki muut oli täynnä paikasta toiseen juoksemista niin ei siinä paljoa palauduttu, poltti kropan loppuun alle kuukaudessa ja sitten nukuttiinkin kolme päivää semmosia 14h määriä per päivä kuumeilun kera. Pari kertaa kun tuota toistaa niin sitä alkaa väkisin kiinnittää huomiota ruokaan ja uneen koska omalla kohdalla nuo mättää aina ensimmäisenä stressin puskiessa päälle...
 
Askel askeleelta vähennät. Kilometrin sieltä ja pari sataa askelta täältä. Ja Kiinnitä niihin kaloreihin huomiota sillä tavalla että syöt enemmän niin haitat vähenee. Jonkillainen riippuvuus on kehittynyt.
 
Akuutti- ja konsultaatiopsykiatrian keissi.
Jos asut Helsingissä, niin kävele Malmin akuuttipsyk.polille. Vantaalla sitten Peijakseen. Googlaa oman kotikaupunkisi palvelu, jos voimavaroja on vielä. Sinne voi mennä aikoja varaamatta ja aivan haasteitaan vähättelemättä, ei tarvitse olla hengenlähtö vielä hiuskarvan varassa. Sulla on pian. Aulan infosta saat lisätiedot, eikä se tarkoita mitään pakkopaitaa ja valkotakkisten setien vientiä.
 
@Razorblade Urheilen terveyden, stressinhallinnan ja nautinnon vuoksi. Nyt tuntuu ironiselta näin kirjottaa, kun tuntuu, että olen ylikuormittanut itseni pisteeseen, jossa en näitä enää todellakaan saa. Enemmänkin luon epäterveyttä, stressiä ja ahdistusta.
Itsekin olen kerran aikaisemmin itseni pahaan ylikuntoon ajanut. Luulisi, että virheistä oppii.

Mutta kuten sanoit, ei auta kun pakottaa itsensä vähentämään liikuntaa ja lisäämään ruokaa sekä unta. Helpommin sanottu kun tehty..

@mikasa90 Jep, riippuvuus hyvinkin. Siihen pisteeseen, että urheilun tarkoitus on kääntynyt itseään vastaan.

@Mitäsitäennen En asu pk-seudulla. Siinä olet varmaan oikeassa, että tarvitsen asiaan jo apua ulkopuolelta..
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Levator sanoi:
Jep, riippuvuus hyvinkin. Siihen pisteeseen, että urheilun tarkoitus on kääntynyt itseään vastaan.
Click to expand...

Itse oon ihan samanlainen, viimeksi vuosi-puoltoista sitten juoksin lonkat niin pahaan kuntoon ettei mitään tärähtävää askelta voinut ottaa melkeen puoleen vuoteen ilman järkyttävää kipua. Teki myös istumisesta mahdotonta eikä kävelykään herkkua ollut.

Täytyy vaan hyväksyä toi addiktio-piirre itessään ja koittaa parhaalla tavalla pitää sitä kontrollissa, vaikeeta on vieläkin..
 
Mä olen kaukana ammattilaisesta enkä tiedä miten urheiluriippuvaisen mieli toimii, mutta tuli vain mieleen, että voisiko tässä olla apua siitä jos asettaisi itselleen jonkun tavoitteen? Vaikka juosta maraton. Jos se saisi mielen kääntymään siihen, että on alettava tekemään asioita järkevästi sen sijaan, että tekee liikaa.
 
Levator sanoi:
@Mitäsitäennen En asu pk-seudulla. Siinä olet varmaan oikeassa, että tarvitsen asiaan jo apua ulkopuolelta..
Click to expand...

Kannattaa sanallistaa tuntemuksensa ja ehkä ajatella minkälainen olen: kireä/ärtynyt/impulsiivinen/kärsimätön/aikaansaava (taatusti, koska liikkumisen määrät)/todella minäpystyvyyttä uhkuva yms. yms. Se saattaa lisätä "potilastuntemusta" ja opittuun avuttomuuteen ajaa, mutta keventää oloa kummasti. Kuinka pystyt olla muiden kanssa tekemisissä, onko mittasuhteita enää missään toiminnassa, meneekö yliampuvaksi liikunnan lailla? Kysy rohkeasti ystäviltäsi ja työ- ja harrastustovereiltasi millainen olen, tunnistatko itseäsi heidän ajatuksistansa? Nyt sulla on vielä homma hallinnassa, eikä siitä välttämättä todellakaan kärsi kukaan muu kuin sinä. Please, arvosta itseäsi ja hae apua. Se ei leimaa, se antaa sulle tasapainoisemmat tulevat vuosikymmenet, ja voit jatkaa aivan samalla tavalla työelämääsi, vaikka lääkitys persoonaa muuttaisikin.

Puhun vain omasta puolestani, mutta on ihan OK löytää jotakin psykosomaattisia syitä ja mahdollisesti välittäjäaineellisia juttuja, sairauksia, joiden tunnistaminen ja diagnosointi estää lopullisen siltojen polton. Esimerkiksi tällä hetkellä en ole liioin kenenkään kanssa tekemisissä, koska en juuri nyt omaa mitään alkeellisimpiakaan vuorovaikutustaitoja ilman turvan kiinni pitämistä ja pitkää funtsimista. Sun viestiin halusin vastata, toivottavasti jotakin hyötyä.
 
Urheilu on hienoa, mutta liika on liikaa. Jos vielä syöt liian vähän ja ottaen huomioin sun taustat, on tilanne huono. Tuo treenaamisen määrä kuulosta siltä, että juokset pakoon elämääsi ts. että yrität ratkoa jotain isoa ongelmaa pakonomaisesti urheilemalla. Ehdotan, että käyt heti esim. työterveyslääkärillä, joka ohjaa eteenpäin. Lisäksi treenaamiseen vähentämiseksi vois olla hyvä, jos olisi kavereita, työkavereita tai tuttuja, joiden kanssa voisit tehdä yhdessä jotain muuta kuin urheilla. Saisit käytettyä treenaamisesta yli jäävää aikaa muuhun ja ajatuksia pois urheilusta. Tsemppiä!
 
Lyhyesti tiivistettynä. Olet todennäköisesti ylikunnon partaalla. Jos et tee asialle jotain,ylikunto kyllä hoitaa sen. Sitten et urheile OLLENKAAN mahdollisesti kuukausiin. Sitäkö haluat? Kroppasi jo varoittaa sinua,tuhoat itsesi jos et kuuntele varoitusmerkkejä. Sinulla on työmatkapyöräilyä niin paljon,että vähentäisin juoksuista ensin. Ainakin kolme juoksutreeniä pois. Yksi totaali lepopäivä viikkoon.Silloin mielellään vedät kaloreitakin niin paljon kuin napa vetää. Muutos lähtee sinusta itsestäsi. Juttele ylikuntoon sairastuneiden kanssa (täältä varmasti löytyy), ja kysy suosittelevatko sitä sinulle:rock:
 
Täällä kokemusta jonkinlaisesta ylirasitus/ylikuntotilasta joka johti parin vuoden mielialalääkityksiin ja parin kuukauden melko totaaliseen unettomuuteen sekä masennukseen.

En tiedä tarkkaan sinun tilannettasi mutta kenellekkään en toivo sitä mihin tuo jatkuva itsensä piiskaaminen lopulta johtaa. Itse sain kokemuksesta kylläkin hyvän kipinän selvittää mistä ylenpalttinen liikkuminen johtuu. Ammattiapu olisi aivan ehdoton juttu, itse en ongelmaani pitkään kyennyt hyväksymään joten kantapään kautta tuli ratkaisut haettua.

Hyvin luultavasti kyseessä on jonkinlaista kompensointia, treenaamisella paikataan perustarpeita joita luultavasti on laiminlyöty jo nuoruudesta lähtien. Lääkkeeksi etsisin muita tyydytystä tuovia asioita, missä kuosissa on sosiaalinen elämä, työura yms. Jos noista puuttuu merkityksellisyys sitä lähdetään helposti hakemaan siitä liikkumisesta.

Omasta romahduksesta on jo yli viisi vuotta aikaa mutta edelleen olen addiktoitunut liikkumiseen. Nykyään teen sen vaan hirvittävän monipuolisesti ja vähemmillä vaatimuksilla ja sisältäen paljon ulkoilua ja lihashuoltoa. Absurdius tulee siitä että sekä olotila että suorituskyky on aivan eriluokkaa kuin no pain no gain -suorittamisella.

Lisättäköön vielä että jos ajatus liikkumisen vähentämisestä tuntuu aivan mahdottomalta riskeistä huolimatta, voit vaihtaa lenkit ja puntit rauhalliseen ulkona liikkumiseen tai jonkinlaiseen lihashuoltoon, varsinkin jälkimmäiseen saa laitettua effortia melkoisen määrän kropan saadessa kuitenkin huilia enemmän kuin lenkkeillessä. Kirjallisuuden puolelta voisin suositella Tunne lukkosi-teosta sekä John Doullairdin Keho, mieli ja urheilua.

Tsemppiä !
 
Kiitos paljon kaikista neuvoista ja herättelystä. Nämä pistivät nyt oikeesti katsomaan tilannetta suoraan silmiin.

Olen jo anoreksian sairastaminen aikaan ollut ammattiavun piirissä. En siis pelkää leimautuvani tai pidä asiaa häpeällisenä. Sen sijaan tunnen pettymystä itseäni kohtaan, että olen tähän tilanteeseen ajautunut.

Uupumusta, pahoinvointia, unihäiriöitä ja pientä paniikkihäiriötä on jo esiintynyt. Nämä olivat syitä, mikä nyt pisti tännekkin kirjoittamaan. Lisänä sitten vielä se itkuisuus ja jonkinlainen masentuneisuus.

Taitaa olla, että hakeudun heti maanantaina työterveyslääkärin puheille. Myönnän itselleni menneeni metsään, enkä vähättele asiaa. Sitä kun olen tähän asti tehnyt.

Tunne lukkosi-kirjaa luen parhaillani. Tässä viimeisimpien kuukausien aikana olen aktiivisesti yrittänyt selvittää mitä pakenen liikuntaan, syitä taitaa olla monia, niitäkin, joita en ole saanut edes kiinni. Ehkä siihen kaipaan ammattilaiselta apua.

Asia ei ole niin toivoton, mitä ylhäällä ehkä näyttää. On päiviä, jolloin jaksan olla iloinen, positiivinen itseni. Päiviä, jolloin nautin liikunnasta ja sen antamasta olosta. Päiviä, jolloin elämä tuntuu onnelliselta. Kuitenkin vähenemässä määrin ja siksi pitää nyt laittaa tälle stoppia.
 
Jos päätät jättää aamulenkin väliin niin aiheuttaako se ahdistusta ja tunnetta että sinun täytyy mennä lenkille?
 
Force sanoi:
Jos päätät jättää aamulenkin väliin niin aiheuttaako se ahdistusta ja tunnetta että sinun täytyy mennä lenkille?
Click to expand...

Kyllä, jokainen väliin jätetty treeni, joka on tuota aloituksessa mainittua minimiä vähemmän, aiheuttaa ahdistusta. Lisäksi myös itsensä syyllistämistä ja pitämistä epäonnistuneena.
 
Mulla vetäs kroppa kokonaan lukkoon eli tuli ylirasittuminen kun juoksin lähes päivittäin cooperia n. 3 kk ajan, sitten yks kaks ei noussut vesipullo pöydältä eikä jalat kantanut.

Siihen mä sitten lopetin, toivottavasti pääset itsekin eroon liiaallisesta juoksemisesta ja liikunnan harrastimesta, hyvä että olet kääntymässä lääkärin puoleen ja olet huomannut ongelman.
 
Levator sanoi:
Kyllä, jokainen väliin jätetty treeni, joka on tuota aloituksessa mainittua minimiä vähemmän, aiheuttaa ahdistusta. Lisäksi myös itsensä syyllistämistä ja pitämistä epäonnistuneena.
Click to expand...

Ok. Toivottavasti törmäät asiantunteviin henkilöihin ketkä osaa diagnosoida homman. Eräänlainen pakko-oireisen häiriön muotohan tuo on kun treenien väliin jättäminen tuottaa ahdistusta. Tuo anoreksia menneisyydessä saattaa vaikuttaa jotain tähän päiväänkin.

https://www.crchealth.com/find-a-tr...hing-compulsive-exercise-devastating-results/

Jan-Henry Stenberg on todella pätevä ukko pakko-oireisen häiriön saralla.

https://www.duodecim.fi/2016/01/26/uutuuskirja-auttaa-paranemaan-pakko-oireista/

Käytännössä kuitenkin pitää vaan jättää lähtemättä sinne lenkille ja kestää ahdistus. Sitä voi sitten erilaisilla keinoilla yrittää helpottaa kuten keksimällä jotain muuta tekemistä mihin keskittyä.

Tsemppiä!
 
Liikunnan käyttäminen tunteiden hallintaan on vähän sama kuin tunnesyöminen. Saattaahan pelkkä hyvän olon tavoittelu sopia sellaisille ihmisille, jotka muuten jäisivät vain sohvan pohjalle, mutta sulle tämä näyttää olevan aika huono lähtökohta. Jos on sairastanut anoreksiaa, niin kannattaa myös pysytellä kaukana kehonrakennuksesta ja muista fitness-lajeista joissa tuijotetaan peilikuvaa. Kannattaa mieluummin ottaa tavoitteeksi joku konkreettinen, mitattavissa oleva asia. Voimaharjoittelu on paljon terveempi harrastus. Kun sulla on tavoite saada lisää rautaa tankoon ja haluat sitä tarpeeksi, niin silloin sä teet sen mitä sun täytyy tehdä, eli myös lepäät ja syöt kunnolla, etkä vedä 7 km juoksulenkkejä joka aamu. Tuleehan liikunnasta hyvä olo, mutta hetkellinen hyvän olon tunne ei pitäisi olla koko homman pointti. Pitää olla tavoite minkä eteen tehdä töitä ja nauttia siitä matkasta. Sivuvaikutuksena elämänlaatu paranee ja vanhana ei todennäköisemmin tarvitse rollaattoria.
 
Back
Ylös Bottom