Kiuas - The New Dark Age

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja tst
  • Aloitettu Aloitettu
Kivenlahti Rock - klubipelleily

Tuli käytyä tuolla Kivenlahti Rock - klubikarkeloissa. Ja olihan ne. Karkelot. As if. Tuli miltei kaduttua, että ostin liput etukäteen (ettei lopu kesken, kiähkiäh - ei ne lopu, kun tilaisuutta ei mainosteta), kun ei niitä perkele kukaan edes tsekannut. Kiuaksen aloittaessa varttia vaille kahdeksan istuinrivistöillä oli about 25 katsojaa ja bändin eteen siirtyi poustailemaan kuusi (!) nuorempaa kuulijaa. Somaa.

Tästä tiukemman puoleisesta haasteesta huolimatta Kiuas vakuutti jälleen kerran. Ilja moshasi ja hyppi kuin teurasjonosta pelastettu joulukinkku, hetkittäin naaman punaisuuden luuli jo vieneen voiton ja nyt mies jo rauhoittuisi - vaan ei. Mikko ja Teemu juoksivat ympäri salia hyödyntäen tilan ja saaden vähänkin yleisön puolelleen. Välispiikit toimivat, sarkasmi väen runsaudesta ja golf-taputuksista tuntui paremmalta vaihdoehdolta kuin Kiuasta seuranneen Waltarin maaninen yleisön lämmittely. Encoren Across The Snows repi katsojat jaloilleen ja hyvä niin. Bändin keikkakunto on selkeästi kasvanut: soitto kulkee tiukasti yhteen, laulu pysyy vakaana moshauksen keskelläkin ja bändillä vaikuttaa olevan hauskaa. Jopa 30:n katsojan kanssa.:rock::rock::rock:

Kiuas toimii livenä - kun vielä väkeäkin löytyy sitä todistamaan. :hyper:
 
Judas Priestin lämppäri

Kas, Kiuas näyttäisi olevan pienessä nosteessa..:

(sivulta: http://www.tune.fi/2008/05/16/kiuas-judas-priestin-lammittelijabandiksi/)

Maaliskuussa kolmannen albuminsa ”The New Dark Agen” julkaissut Kiuas on valittu lämmittelemään lauteet Judas Priestille Helsingin jäähallissa 3. kesäkuuta. Toukokuun alussa 16 keikan kevätkiertueensä päättänyt espoolais-yhtye avaa näin komeasti ahkeran festivaalikesänsä. Kiukaan tekninen heavy metal kiertää kesän aikana jäähallin lisäksi kaikkiaan kymmenen kotimaista raskaamman sarjan tapahtumaa.

The New Dark Age nousi ilmestyessään Suomen virallisen albumilistan sijalle 10, jota edelsi singlelistan kärkipaikka “Of Sacrifice, Loss and Reward” –biisillä. Seuraavaksi valloituksen kohteena on Englanti, missä Spinefarm UK julkaisi kaikki Kiukaan levyt kuluneella viikolla.

Brittiläinen Judas Priest on saanut valmiiksi kuudennentoista studioalbuminsa. Kahden vuoden tiukan työn tuloksena syntyi albumi nimeltä Nostradamus, joka kertoo 1500-luvulla eläneen Nostradamus -ennustajan tarinaa ja on samalla Judas Priestin ensimmäinen konseptialbumi. 18. kesäkuuta julkaistavan albumin kokonaiskesto on noin tunti ja 40 minuuttia.
 
...ei nyt kyllä liity tähän TNDA-levyyn mitenkään, mutta bändiin kylläkin. Tuubista löytyy osin oikein komea, osin vähän hupaisakin Kiuaksen ekan demon rönsyilevä veto "The Discipline of Steel".

Biisissä on mm. parin minuutin ote Kalevalasta, mörköurut, Conan-leffan kertojanääntä ja jumalainen kitarasoolo tai viisi. Ei ollut ihan vielä poikain linja selvinnyt?
 
Back
Ylös Bottom